|
JOHN ADAMS Kalifornialaisesta John Adamsista on 1900-luvun lopulla tullut maailman menestyneimpiä ja merkittävimpiä orkesteri- ja oopperasäveltäjiä. Hänen musiikkinsa lähtökohta on ollut minimalismi, mutta 1980-luvulta alkaen hän on lähestynyt postmodernismia ja uusromantiikkaa. Jo varhaisteosten (Phrygian Gates pianolle, 1977; Shaker Loops jousiseptetille, 1978 ) musiikki on varsinaista repetitiivistä musiikkia (Reich, Glass) vaihtelevampaa ja runsasaineksisempaa; sävellysten kokonaiskaarrokset ovat arkkitehtonisempia, suuntautuneempia. 1980-luvun sävellyksissä toisteinen pulssimusiikki saa oheensa pitkälinjaista melodiaa ja kromaattista, 1990-luvulla paikoin hyvinkin pitkälle työstettyä harmoniaa. Romanttisten tai ekspressiivisten ainesten ohella Adamsin musiikki sisältää populaarivaikutteita ja -viittauksia.artikkeli Kuuntele Nixon in China (1987)
LOUIS ANDRIESSEN Hollannin johtava nykysäveltäjä Louis Andriessen tuli kansainvälisesti tunnetuksi sävellyksestään De Staat ("Valtio", Platonin tekstiin, naisäänille ja suurelle yhtyeelle). Tämä ja muut 1970-luvulta lähtien syntyneet sävellykset edustavat tyyliä, jossa amerikkalaiselle minimalismille tyypillinen sävelkuvioiden toisto yhdistyy eurooppalaiselle taidemusiikille ominaiseen dynaamisuuteen. Andriessenin musiikki soi amerikkalaista minimaalimusiikkia kirpeämmin ja jännitteisemmin: harmonia on melko kromaattista ja dissonoivaa, ja soitinkokoonpanona on usein suuri saksofonien, vaskien, sähköbassojen ja lyömäsoittimien muodostama suuryhtye.en-artikkeli Kuuntele De Staat (1983)
BARTÓK, BÉLA Bartók keräsi ja tutki 1905 alkaen kansanmusiikkia Unkarin ja Romanian alueelta, myöhemmin myös Pohjois-Afrikasta ja Turkista. Kansanmusiikki oli Bartókille paljon enemmän kuin vain etninen laina; hän sulatti vaikutteet osaksi omaa ilmaisuaan rytminkäsittelyn, melodianmuodostuksen ja koristelun sekä ennen kaikkea modaalisuuden muodossa. Bartókin harmoniamaailma oli modernistisen dissonanttinen jo varhaisista teoksista asti.rtók-artikkeli Kuuntele Musiikkia kieli- ja lyömäsoittimille sekä
celestalle (1936)
ALBAN BERG Wieniläissyntyinen säveltäjä, Schönbergin oppilas. Ns. uuden Wieniin koulun säveltäjistä Bergin musiikki lienee ilmaisultaan selvimmin ekspressionistista, johon kuuluu rehevä soinnunkäyttö ja värikylläinen soitinnus. Berg ei dodekafonian käytöstä huolimatta hylännyt melodis-soinnullista ilmaisua. Kuuntele Kolme orkesterikappaletta (1913)
JOHN CAGE John Cage on epäilemättä tunnetuin kokeellisen musiikin edustaja, joka varhaisista sävellyksistään asti oli kiinnostunut hälyistä ja epätavallisista äänilähteistä. Cage ei pelkästään laajentanut musiikin äänimaailmaa, vaan ennen kaikkea musiikillista ajattelua — koko musiikin käsite joutuu perusteellisen uudelleenarvioinnin kohteeksi. Mm. zen-filosofialla ja erityisesti kiinalaisella I Ching -oraakkelikirjalla oli suuri vaikutus hänen musiikkiinsa.age-artikkeli Kuuntele: Second Construction in Metal (1940)
ELLIOT CARTER Nuorelle Carterille tärkeitä musiikillisia vaikuttajia 1920-luvulla olivat mm. Ives, Varèse, Schönberg, Berg, Webern, Stravinsky sekä Carterin opettajat Walter Piston ja Nadja Boulanger. Laaja eurooppalaisen modernismin tuntemus ei rajoittunut musiikkiin vaan myös ekspressionistinen maalaustaide ja mm. Proustin ja Joycen kirjallisuus olivat kiinnostuksen kohteina. Carterin musiikille ominaista on kompleksien temposuhteiden käyttö, monipuolinen rytminkäsittely sekä useiden erilaisten tekstuurien päällekkäinasettelu.arter-artikkeli Kuuntele 2. jousikvartetto
(1959)
HENRY COWELL Tämä uupumaton kokeilija oli paitsi tuottelias säveltäjä ja musiikillisten tekniikoiden keksijä myös uuden musiikin esitaistelija ja puolestapuhuja, jonka vuonna 1927 perustama New Music Society julkaisi nuotteina ja levyinä amerikkalaista modernia musiikkia, mm. Charles Ivesia. Cowellin tunnetuin keksintö on klusteri (cluster) eli sävelkimppu, joka koostuu vierekkäisistä sekunneista ja jonka voi pianolla soittaa kämmenellä tai kyynärvarrella. Klustereilla Cowell kauhistutti jo 1912. Pianon soittaminen "sisältä" eli pianon kielien käsittely eri tavoin näppäilemällä, hivelemällä, lyömällä tai raapimalla, kuuluu sekin Cowellin aluevaltauksiin. Uusille soittotekniikoille Cowell kehitti myös notaation. Hän koetti uudistaa nuottikirjoitusta myös uusilla aika-arvo-merkeillä polyrytmisten kudosten selkeää merkitsemistä varten. Erityisesti amerikkalaiselle säveltäjälle luonteenomaisena innoituksen lähteenä on pidettävä kahta Cowellin vaikuttajaa: ensinnäkin USA:n folklorea ja toiseksi aasialaista musiikkia.
CLAUDE DEBUSSY Debussyn tuotannon - musiikin "impressionismin" - keskeisiä tyylipiirteitä ovat ei-tonaalinen tai tonaalisuutta laajentanut harmonia ja melodiikka, sointivärin emansipaatio ja uusi muotokäsitys. Debussyn innoituksenlähteitä Wagnerin harmoniset uudistukset (ainakin nuoruudessa); maalaustaide, ei vain impressionismi vaan myös nabi-ryhmä ja art nouveau; symbolistinen runous, keskiajan musiikki ja itämainen kulttuuri. Debussy kuuli mm. jaavalaista gamelania Pariisin maailmannäyttelyssä 1889, mikä teki häneen suuren vaikutuksen.ebussy-artikkeli Kuuntele Faunin iltapäivä (1982-94)
MORTON FELDMAN Feldman kuului 1950-luvulla John Cagen lähipiiriin, ja hän laati tuolloin graafisia partituureja. Koko Feldmanin tuotanto koostuu lähes yksinomaan hyvin hiljaisista ja hauraista sävelistä ja soinnuista. 1970-luvulla hän palasi tarkkaan rytminotaatioon ja alkoi lähestyä täysin omaleimaista myöhäistyyliään. Sitä luonnehtivat epäkerronnallinen, staattinen, unenomainen ajankäyttö (esim. yli neljä tuntia pitkä jousikvartetto!), hiljaisten pintojen vivahteet, sävel- ja rytmikuvioiden hellä muuntelu ja kontrastittomuudesta huolimatta täydellinen ennalta-arvaamattomuus.Feldman-artikkeli Kuuntele Rothko Chapel (1971)
PHILIP GLASS Glass on tunnetuin minimalistisen musiikin luojista sekä 1900-luvun loppupuolen tuotteliain ja menestynein oopperasäveltäjiä. Hänen tyylinsä mullisti tutustuminen intialaiseen musiikkiin 1960-luvun lopulla. Hän näki, että musiikin voisi strukturoida rytmin avulla. Varhaisissa sävellyksissään Glass muunteli äärimmäisen pelkistettyjä toistokuvioita osamoduleita lisäämällä ja vähentämällä. Myöhempi Glassin musiikki perustuu harmonisesti helppotajuisiin, vikkelästi pulppuaviin, usein polyrytmisiin kudelmiin.keli Kuuntele Einstein on the Beach (1975-76)
GÉRARD GRISEY Ranskassa nousi 1970-luvulla uusi säveltäjäpolvi, jota on kutsuttu samannimisen nykymusiikkiyhtyeen mukaan L’Itinéraire-ryhmäksi. Ryhmä loi kokonaan uudenlaisen sävellystekniikan ja musiikkikäsityksen, ja tätä on puolestaan nimitetty spektrimusiikiksi; on puhuttu myös ranskalaisesta uuskolorismista. Suuntauksen tärkeimmät edustajat ovat Gérard Grisey ja Tristan Murail (s. 1947). Harmonian ja sointivärin sekä sävelen ja hälyn rajan häilyminen on tärkeä osa spektrimusiikin estetiikkaa. Griseyn ja Murail’n musiikki on reaktio sarjallisuuteen ja jälkisarjallisuuteen, ja ranskalaisesta näkökulmasta nimenomaan Pierre Boulez’n ja hänen seuraajiensa hallitsemaan nykymusiikkikulttuuriin. L’Itinéraire -ryhmäläiset pyrkivät luomaan aistikykyjemme kanssa sopusoinnussa olevia musiikillisia tapahtumia erityisesti asteittaisin prosessein. Heidän musiikistaan puuttuvat ns. musiikilliset objektit - selvärajaiset motiivit, eleet - ja niiden tilalla on jatkuvassa muutostilassa oleva äänivirta. Eleellisyys oli aluksi suorastaan tabu. Sittemmin, 1980- ja 1990-luvulla säveltämässään musiikissa Grisey ja Murail ovat pyrkineet rikastamaan aluksi tarkoituksellisen havainnollisiksi tehtyjä prosessiivisia muotojaan. CHARLES IVES Charles Ivesin, "Amerikkalaisen musiikin isän", musiikkia esitettiin hänen elinaikanaan hyvin vähän. Niinpä hän saattoi täyttää pöytälaatikkonsa villeillä musiikillisilla utopioilla. (Toisaalta hänellä ei ollut muusikoiden kanssa kontaktia, jonka ansiosta hän olisi voinut kirjoittaa omalaatuisen musiikkinsa teknisesti käytännöllisemmin.) Leipätyökseen Ives oli vakuutusvirkailija. Ivesin sävellystuotannossa esiintyy "ennen aikojaan" useita 1900-luvun musiikin keskeisiä ilmiöitä ja tekniikoita, tärkeimpänä sitaatti ja kollaasi. Kuuntele The Unanswered Question (1906)
KURTÁG, GYÖRGYRomanian unkarilaisalueelta syntyisin oleva (s. 1926), nykyisin unkarilainen säveltäjä ja pianisti. Kurtág tunnetaan yksityiskohdiltaan tarkoin huoliteltujen sävelminiatyyrien laatijana. Hänen musiikissaan on eurooppalaisen modernismin ohella löydettävissä vaikutteita Bartókilta ja unkarilaisesta kansanmusiikista - mm. cimbalom-lyömäsoittimen käyttö. Kuuntele 12 mikroludia jousikvartetille op. 13 (1977-78)
LIGETI GYÖRGY Kenttätekniikka: Musiikin rakennusaineina ovat staattiset tai hitaasti muuttuvat tekstuurit, joista kuulemme lähinnä yleishahmon, värin, leveyden, mutta jotka koostuvat suuresta määrästä yksityiskohtia (toisin kuin Pendereckillä!). Mikropolyfonia: Nimitystä käytetään niin tiheästä polyfonisesta kudoksesta, että yksittäiset melodiat tai rytmit eivät erotu erillisinä. Tunnettu esimerkki on Ligetin orkesteriteoksen Atmosphères 56-ääninen kaanon. (Tätä sävellystä samoin kuin kahta muuta Ligetin teosta Stanley Kubrick käytti elokuvansa 2001: Avaruusseikkailu musiikkina.) Ligetille ovat tyypillisiä myös mekaanisesti tikittävät polyrytmit. Ligetin myöhäistuotannossa esiintyy viittauksia perinteeseen (Bartók, Debussy) ja vaikutteita ulkoeurooppalaisista musiikeista, mm. afrikkalaisesta polyrytmiikastaan. Kuuntele Atmosphéres (1961)
WITOLD LUTOSLAWSKI Lutoslawskin 1960-luvun musiikki perustuu huolellisesti soitinnettuihin tekstuureihin, joiden vapaan väreilevä ilme syntyy aleatoriikasta (muusikot soittavat osuuksiaan toisistaan rytmisesti riippumatta). Tekstuuritilanteet rakennusaineenaan Lutoslawski sommittelee johdonmukaisia ja dynaamisia muotokokonaisuuksia. Aleatoriset jaksot kontrastoituvat tarkkoihin metrisiin jaksoihin (esim. Livre pour orchestre).Tyypillisiä ovat kaksiosaiset loppupainotteiset muodot, joissa ensimmäinen puolisko on luonteeltaan epävarman kyselevä kun taas toisella on selkeä suunta: Hésitant - Direct (2. sinfonia, 1967). Lutoslawski onkin muodon mestari, ja kolmannella (1983) ja neljännellä (1992) sinfoniallaan hän asettui 1900-luvun merkittävimpien sinfonikkojen seuraan.eli Kuuntele Livre pour Orhestre (1968)
GUSTAV MAHLER Vaikka Mahler onkin myöhäisromantikko par excellence, hänessä nähdään usein omaa modernia aikaamme ja maailmankuvaamme ennakoiva hahmo. Jo hänen persoonansa - urbaani, neuroottinen, itsensä Freudin psykoanalysoima wienin-juutalainen - kuuluu omaan aikaamme, mutta hänen musiikissaan on myös useita piirteitä, jotka viittaavat moderniin musiikkiin tai ovat suoranaisesti sen perustana. Nämä liittyvät erityisesti 1900-luvun musiikin saksalaiseen, ekspressionismista sarjallisuuteen johtavaa linjaan. Tämä "Neue Musik" voidaan nähdä romanttisen taidekäsityksen jatkeena, jolloin Mahler ei edellä sitä vaan on kärjistetysti sanottuna sen osa. Mutta Mahlerin musiikissa on myös innovaatioita, joita tapaamme vasta 1960-luvun kokeellisessa musiikissa. Kuuntele 6. sinfonia (1903-1904)
OLIVER MESSIAEN Messiaen on ottanut vaikutteita mm. Debussyltä, Lisztiltä, venäläisiltä romantikoilta (Musorgski), gregorianiikasta ja itämaisista musiikkikulttuureista. Hänen omaleimainen, helposti tunnistettava sävelkielensä vakiintui jo 1940-luvulla, aikaisemminkin. Sen perustana ovat symmetriset moodit, additiiviset rytmit ja värikäs soitinnus. Paitsi oman, osittain sarjallista ajattelua ja ennakoineen musiikkinsa puolesta Messiaenin vaikutus 1900-luvun musiikissa on keskeinen myös hänen opettajauransa vuoksi (oppilaita olivat mm. Karlheinz Stockhausen, Pierre Boulez, Iannis Xenakis, Tristan Murail ja edellisiä nuorempi englantilaissäveltäjä George Benjamin).ikkeli Kuuntele Turangalîla-sinfonia (1946-48)
TRISTAN MURAIL Ranskassa nousi 1970-luvulla uusi säveltäjäpolvi, jota on kutsuttu samannimisen nykymusiikkiyhtyeen mukaan L’Itinéraire-ryhmäksi. Ryhmä loi kokonaan uudenlaisen sävellystekniikan ja musiikkikäsityksen, ja tätä on puolestaan nimitetty spektrimusiikiksi; on puhuttu myös ranskalaisesta uuskolorismista. Suuntauksen tärkeimmät edustajat ovat Gérard Grisey (1946-1998) ja Tristan Murail. Harmonian ja sointivärin sekä sävelen ja hälyn rajan häilyminen on tärkeä osa spektrimusiikin estetiikkaa. Griseyn ja Murail’n musiikki on reaktio sarjallisuuteen ja jälkisarjallisuuteen, ja ranskalaisesta näkökulmasta nimenomaan Pierre Boulez’n ja hänen seuraajiensa hallitsemaan nykymusiikkikulttuuriin. L’Itinéraire -ryhmäläiset pyrkivät luomaan aistikykyjemme kanssa sopusoinnussa olevia musiikillisia tapahtumia erityisesti asteittaisin prosessein. Heidän musiikistaan puuttuvat ns. musiikilliset objektit - selvärajaiset motiivit, eleet - ja niiden tilalla on jatkuvassa muutostilassa oleva äänivirta. Eleellisyys oli aluksi suorastaan tabu. Sittemmin, 1980- ja 1990-luvulla säveltämässään musiikissa Grisey ja Murail ovat pyrkineet rikastamaan aluksi tarkoituksellisen havainnollisiksi tehtyjä prosessiivisia muotojaan.
HARRY PARTCH Harry Partch oli todellinen individualisti, kulkurina ja erakkona suorastaan yhteiskunnan ulkopuolinen. Hän oli koko länsimaisen taidemusiikkiperinteen ankara kriitikko. Hän kehitti aivan oman musiikkimaailmansa itse suunnittelemine viritysjärjestelmineen ja itse rakentamine soittimineen. Jakaessaan oktaavin 43 osaan ja hyödyntäessään luonnonpuhtaita intervalleja (myös duurimollijärjestelmässä esiintymättömät värähdyssuhteet 7 ja 11) Partch loi pohjan sille amerikkalaisen taidemusiikin elinvoimaiselle haaralle, joka perustuu vakiintuneesta poikkeaviin viritysjärjestelmiin ja mikrointervalleihin. Partchin musiikin oudot sävelasteikot, eksoottiset sointivärit ja suggestiivisesti toistuvat rytmit tuovat mieleen monet ulkoeurooppalaiset musiikkikulttuurit. Partch pyrki näiden sekä antiikin Kreikan innoittamana liittämään tekstin, teatterin ja tanssin elimelliseksi kokonaisuudeksi (corporeal music).
KRZYSZTOF PENDERECKI Pendereckin 1960-luvun musiikki koostuu yksinkertaisista tekstuureista, joissa sävelkorkeus ja rytmi eivät ole oleellisia vaan sointiväri ja "nauhaleveys" (sekunneista tai vielä pienemmistä intervalleista koostuvan sävelkimpun eli klusterin laajuus). Muoto syntyy näiden liikkeistä ja leikkauksista; instrumenttien uudet soittotavat ja räikeät tehokeinot ovat tyypillisiä. 1980-luvulla Penderecki siirtyi uusromanttiseen tai uusekspressionistiseen ilmaisuun. Veistoksellinen suoraviivaisuus on säilynyt. Kuuntele Threnody for the Victims of Hiroshima (52 jouselle,
1960)
SERGEI PROKOFJEV Venäläissyntyinen säveltäjä, jonka tuotanto sijoittuu tyylillisesti vuosisadan alun modernismin ja neoklassiikan maisemiin. Prokofjevin musiikki on pohjimmiltaan tonaalista, joskin kolmisointuisuuteen sekoittuu runsaasti rikasta kromatiikkaa. Klassisuus ulottuu myös muotoajatteluun: hän käytti perinteisiä muotoja mm. pianosonaateissaan ja sinfonioissaan. Kuuntele Pianosonaatti no. 7 (1942)
ARVO PÄRT Varhaistuotannossaan 1960-luvun alussa Pärt liikkui sarjallisuuden ja aleatoriikan alueilla, mutta sanoo löytäneensä oman tyylinsä vasta usean hiljaisen vuoden jälkeen 1970-luvulla. Tämä uusi sävelkieli on staattisen modaalista, ja sillä on vahvat yhteydet renessanssiajan polyfoniaan sekä gregoriaaniseen ja ortodoksiseen kirkkolauluun. Teokset ovat usein pitkiä, meditaationomaisia, ja niillä on uskonnollinen sisältö. Esityskokoonpanoihin kuuluvat useimmiten ihmisääni, jouset ja urut; tunnusomaista on myös kellojen käyttö. Pärt rakentaa monet tämän ’tintinnabuli-tyylin’ (tintinnabuli = kelloinhelke) teoksensa keskiajan cantus firmus -tekniikkaa muistuttavalla tavalla päämelodian varaan, niin että muut äänet liikkuvat kolmisoinnun sävelillä. Pärtin sukulaissieluja, ’mystisiä’ tai ’hengellisiä’ minimalisteja, ovat puolalainen Henryk Gorecki (1933) ja englantilainen John Tavener (1944), jotka Pärtin lailla ovat kääntyneet’ eurooppalaisesta avantgardesta sakraaliin yksinkertaisuuteen. Kuuntele Tabula rasa (1977)
MAURICE RAVEL Ravel luetaan Debussyn ohella "impressionisteihin" mutta hänen musiikissaan on myös muita tyylipiirteitä. Impressionistista ja ranskalaista on hänen rikkaan täyteläinen harmoniansa ja suurenmoisen virtuoosinen orkesterinkäsittelynsä. Ravelin melodiikka on kuitenkin pitkälinjaista ja muotoajattelu klassista. Kuuntele Daphnis et Chloé (1912)
STEVE REICH Steve Reich on repetitiivisen musiikin säveltäjistä tärkein. Reichin sävellykset muodostavat johdonmukaisesti kehittyvän œuvren (ransk. tuotanto), jossa sinänsä suppea määrä tekniikoita muuttaa muotoaan teoksesta toiseen. Varhaisteosten puhtaasta minimalismista Reich on vähitellen päätynyt 1990- ja 2000-luvun multimediateosten moniaineksiseen ilmaisuun.i Kuuntele Piano Phase (1967)
ARNOLD SCHÖNBERG Itävaltalaissyntyinen säveltäjä, joka oppilaineen muodosti ns. uudeksi Wienin kouluksi kutsutun, alkujaan ekspressionismia edustaneen ryhmän. Schönbergillä on keskeinen asema atonaalisen musiikin periaatteiden formalisoimisessa teorian muotoon kaksitoistasäveljärjestelmäksi l. dodekafoniaksi. Schönberg perheineen emigroitui USA:han 1933 kansallissosialistien noustua valtaan Saksassa. Hän vietti loppuelämänsä Los Angelesissa toimien sävellystyön ohella opettajana. Kuuntele: Verklärte Nacht op. 4 (1899)
DMITRI SHOSTAKOVITSH Shostakovitsh edustaa perinteisen sinfonisuuden modernia linjaa: tonaalisuudesta hän ei luopunut, ja hänen tuotannossaan on vahvasti edustettuna perinteiset "säveltäjän kuninkuuslajit": 15 sinfoniaa ja 15 jousikvartettoa, lisäksi mm. konserttoja ja kaksi oopperaa. Shostakovithin musiikki sijoittuu ilmaisuasteikon vakavampaan ja raskasmieliseenkin päähän: kevyempiin sävyihin liittyy usein ironiaa ja satiiria. Shostakovitshin musiikin kytkennät neuvostovaltion politiikkaan ovat kiistelty aihe, johon säveltäjän omista kirjoituksista saadaan ristiriitaisia vastauksia. Kuuntele Viulukonsertto nro
1 op. 99 (1947-48), 3. ja 4. osa
JEAN SIBELIUS (Suomi 1865-1957) Viimeistään 1900-luvun loppupuolella Sibelius on teemojen ja tekstuurien transformaatioon perustuvan muotokielensä ansiosta ymmärretty yhdeksi vuosisadan edistyksellisimmistä ja omaleimaisimmista säveltäjistä. Hänen myöhäiset sinfoniansa ja sinfoniset runonsa ovat olleet innoituksen lähde esimerkiksi ranskalaisille spektrisäveltäjille (Gerard Grisey, Tristan Murail) ja Magnus Lindbergille.
KARLHEINZ STOCKHAUSEN Samoihin aikoihin hän työskenteli myös elektronimusiikin parissa Kölnin radion studioilla. 1960-luvulle tultaessa hän eteni sarjallisuudesta kohti uusia muotoja, tutustuttuaan myöhemmin 1960-luvulla itämaisiin filosofioihin hän käsitti musiikkinsa meditaatioksi, joka tuli kuvastaa maailmankaikkeuden rakennetta. 1970-luvulta alkaen Stockhausen piti musiikkiaan puhuttua kieltä korkeampana kommunikaationa, jota kohti sivistyksen olisi pyrittävä.
IGOR STRAVINSKY Stravinsky on Arnold Schönbergin ohella 1900-luvun musiikin tärkein säveltäjä. Hänen suurilla 1910-luvun baleteillaan, varsinkin vallankumouksellisella "Kevätuhrilla", ja hänen 1920-luvulla alullepanemallaan neoklassisella tyylillä on ollut keskeinen. Kuuntele Kevätuhri (1913)
EDGAR VARÈSE Varèse oli kokeilija, joka oli kiinnostunut sointivärin mahdollisuuksista, etenkin hälyistä. Eräs hänen tavaramerkkinsä on orkesterin lyömäsoittimistoon liitetty hälytyssireeni. Varèsen ideat olivat sukua eurooppalaisten futuristien hälyn estetiikalle, mutta kiinteämmin Varèse liittyy amerikkalaisiin eksperimentalisteihin. Varèse nosti musiikissaan hälyn tasavertaiseksi elementiksi sävelen rinnalle, mikä orkesterikappaleissa näkyy lyömäsoittimiston laajentamisena sekä instrumenttien perinteisestä poikkeavien mahdollisuuksien käyttämisenä. Kuuntele Ionisation (1931)
ANTON (von) WEBERN Webernin musiikkia leimaa äärimmäinen keskittyneisyys, ja samalla se on jotenkin luonteeltaan abstraktia: tähtikuviomaiset aforistiset sävelhahmot leijuvat muodostamatta perinteisiä melodiakaaria. Keskeiseksi rakenneperiaatteeksi myöhemmissä teoksissa kohosi symmetria, joko pystysuunnassa (ylöspäiset intervallit käännettiin alaspäisiksi ja päinvastoin) tai vaakasuunnassa (sävelkuvio takaperin). Hän suosi myös polyfonisia rakenteita, kuten erilaisia kaanoneita. Uuden Wienin koulun säveltäjistä Webern vei dodekafonian pisimmälle: hänelle 12-sävelrivi ei ollut luonteeltaan melodinen säveljono, vaan abstrakti sävelrakenne. Myöhäistuotannossaan hän käsitteli myös muita musiikin osatekijöitä - mm. kestoa, voimakkuutta ja soittotapaa t. sointiväriä - sävelrivin tapaan järjestettyinä. Myöhemmin 1940- ja 1950-luvun vaihteen tienoilla Webern nousi sarjallisten säveltäjien tärkeäksi esikuvaksi. Kuuntele Kuusi bagatellia jousikvartetille op. 9 (1911-13)
IANNIS XENAKIS Tilastolliset menetelmät sävellystyössä otti käyttöön Iannis Xenakis 1950-luvulla etsiessään keinoa luoda musiikkia sointikentistä -pilvistä, -ryöpyistä ja -massoista, joissa on tuhansittain yksityiskohtia, mutta yksittäisen detaljin merkitys ei ole suuri, vaan tärkeää on tekstuurin kulloinenkin tila. Stokastisessa musiikissa lasketaan matemaattisilla kaavoilla, algoritmeilla, erilaisia jakaumia eri parametreille ja näin luodaan juuri tilastollisesti hahmottuvia kudoksia. Kuuntele Metastasis (1953-54)
|
Partch
Penderecki
Prokofjev
Pärt
Ravel
Reich
Schönberg
Shostakovitsh
Sibelius
Stockhausen
Stravinsky
Varése
Webern
Xenakis