ALEATORIIKKA

Musiikkia, jossa sattuma ja ennustamattomuus ovat sävellyksen olennainen osa (lat. alea, arpa).

Aleatoriikka voi kohdistua joko sävellysprosessiin, esittämiseen tai molempiin. Sattuman ja ennustamattomuuden osuus teoksessa voi rajoittua esittäjän vapauksiin yksityiskohtien esittämisessä tai ulottua koko sävellyksen rakennetta, jopa sen olemassaoloa hallitsevaksi tekijäksi.

Aleatoriikka on periaate, ajattelutapa, joka voi pukeutua moniin eri tyylisiin asuihin; useimmiten aleatoriikka liitetään John Cagen ja Witold Lutoslawskin tapaisiin säveltäjiin.

ALGORITMI

Matemaattisesti muotoillun ongelman ratkaisemiseksi tarvittava ohjeisto. Algoritmi muuttaa sille annetut arvot (input) toisiksi arvoiksi (output) annettujen laskusääntöjen mukaisesti.

ATONAALISUUS

a-tonaalinen: ei-tonaalinen, tonaalisuuden vastakohta. Yleisnimitys sävellajittomalle musiikille, jossa kaikki kromaattisen asteikon 12 säveltä esiintyvät tasaveroisina.

Nimitystä käytetään erityisesti ns. Uuden Wienin koulun säveltäjien Arnold Schönbergin, Alban Bergin ja Anton Webernin dodekafoniaa edeltäneen ekspressionistisen kauden musiikista n. 1905 - 1920.

alkuun

AVANTGARDE

(ransk. etujoukko) Taiteen edistyksellisimpinä pidettyjen suuntausten yleisnimitys.

Avantgarde suuntautuu vakiintuneita taidemuuttoja vastaan ja sille on ominaista äärimmäisyyksien tavoittelu ja tietty puhdasoppinen ehdottomuus. Avantgardistit muodostavat eräänlaisen taiteen luokittelemattoman marginaalin, yhdistelevät eri taiteita ja toimivat taiteenalojen välimaastossa.

Usein avantgarde-liikkeet ovat aktiivisia joitakin vuosia, sen jälkeen ne sulautuvat muihin taidevirtauksiin, katoavat — tai tulevat yleisesti hyväksytyiksi.

Aikanaan avantgardisteiksi on kutsuttu mm. sarjallisen musiikin ja sattumamusiikin säveltäjiä.

alkuun

AVOIN MUOTO

Muodoltaan avoimella sävellyksellä ei ole määrättyä alkua ja loppua, tai sen sisäinen rakenne voi huomattavasti vaihdella esityksestä toiseen. Yksinkertaisessa tapauksessa moniosaisen teoksen osien keskinäinen järjestys on esiintyjän valittavissa joko vapaasti tai annettujen ohjeiden mukaan. Joskus ohjeisto voi erilaisine ehtoineen saada peliä muistuttavia piirteitä.

Monipuolisemmaksi tilanne muodostuu, jos soittajan valittavaksi tulee muitakin osatekijöitä. Näin on laita esim. Stockhausenin Klavierstücke IX:ssä: teos koostuu pienistä katkelmista, joiden järjestys on vapaa. Kunkin katkelman lopussa on voimakkuus-, kosketustapa- ja tempomerkintä, joka koskee soittajan seuraavaksi valitsemaa katkelmaa. Teos päättyy, kun pianisti on soittanut jonkun katkelman kolme kertaa.

Vinko Globokar astuu askelen pidemmälle teoksessaan Correspondences neljälle solistille (1969). Teoksen esittäjistö on määrätty instrumenttiryhmän tarkkuudella: yksi soittaja jousi-, puupuhallin-, vaskipuhallin- ja lyömäsoitinryhmästä. Jokaisen soittajan nuotinnetut osuudet sisältävät vapauksia mm. rytmien, säveltasojen ja rekisterien suhteen ja teoksen jaksojen järjestys on osittain avoin. Lisäksi sävellyksessä on improvisoituja jaksoja, joiden kohdalle säveltäjä on merkinnyt vain reaktio-ohjeita soittajille: "jäljittele mahdollisimman tarkasti", "muuntele ja kehittele edelleen", "esitä jyrkkä vastakohta" tai "tuo esiin uusi ja yllättävä idea".

Avoin muoto kuuluu 1900-luvulla kehittyneiden aleatorisuuden ja sattumamusiikin piiriin, mutta - hiukan kuriositeettimaisia - esimerkkejä löytyy myös aiemmilta vuosisadoilta. Esim. Mozartin Musikalisches Würfelspiel koostuu joukosta lyhyitä katkelmia, joita ohjeiden mukaan yhdistelemällä nopanheiton määräämässä järjestyksessä saadaan suuri määrä erilaisia menuetteja.

Termiä käytetään joskus myös tonaalisista sävellyksistä, jotka päättyvät ilman selkeästi lopettavaa kadenssia.

alkuun

CROSSOVER

’rajanylitys’, nimitys, jota käytetään musiikinlajien, yleensä taide- ja populaarimusiikin, yhdistelmistä ja niiden välisten rajojen rikkomisesta.

’Crossover’ viittaa usein sellaiseen musiikkiin, jolla levy-yhtiöt ja konserttienjärjestäjät pyrkivät laajentamaan yleisöään (oopperalaulaja jazz- ja musikaaliohjelmiston parissa, rock-muusikko sinfoniasäveltäjänä, seksikkäät viulistit).

Mutta on myös sellaista säveltaidetta, joka aidosti sijoittuu totunnaisten lajien välialueelle ja jonka tekijät ovat syvällisesti perehtyneitä useisiin musiikinlajeihin. Tällainen crossover ei suinkaan ole suuren yleisön vaan päinvastoin vihkiytyneen asiantuntijapiirin musiikkia siinä missä uusi konserttimusiikki, moderni jazz, underground-tekno jne. Newyorkilainen Bang on a Can -säveltäjäryhmä edustaa crossoveria tässä mielessä.

alkuun

DARMSTADTIN KOULUKUNTA

Sodanjälkeisen modernismin kärkeen kuulunut, sarjallisuutta edustanut säveltäjäryhmä, jonka tärkeimmät edustajat olivat saksalainen Karlheinz Stockhausen, ranskalainen Pierre Boulez ja italialainen Luigi Nono.

Koulukunnan nimi johtuu saksalaisesta Darmstadtin kaupungista, jossa toimiva Kraninichsteinin Musiikki-instituutti on järjestänyt 1946 alkaen uuden musiikin kesäkursseja (kursseja järjestetään edelleen joka toinen vuosi).

1950-luvulla Darmstadtin kesäkurssit olivat eurooppalaisen modernismin tyyssija, jossa em. säveltäjien lisäksi vaikuttivat mm. Olivier Messiaen, György Ligeti, Morton Feldman ja John Cage. Darmstadtilaisuuden tärkeä dokumentti on 1960-luvun alkupuolella ilmestynyt julkaisusarja Die Reihe.

alkuun

DODEKAFONIA

Wieniläisen säveltäjän Arnold Schönbergin 1910-luvulla teoriaksi muotoilema atonaalinen sävellystekniikka, joka perustuu kromaattisen asteikon kaikkien 12 sävelen tasa-arvoiseen ja systemaattiseen käyttöön sekä tasavireisyyteen; esim. des ja cis ovat sama sävel.

Dodekafonian perustana on kaikki kromaattisen asteikon 12 säveltä sisältävä järjestetty rivi, jossa kukin sävel esiintyy vain kerran. Rivi määrää sävelten esiintymisjärjestyksen esim. melodiassa. Dodekafonisessa musiikissa kaikki säveltasot on johdettu rivistä.

alkuun

EKSPERIMENTALISMI

Eksperimentaalinen eli kokeellinen musiikki perustuu sellaisiin uusiin ideoihin tai tekniikoihin, jotka selvästi poikkeavat eurooppalaisen taidemusiikin perinteestä. Esimerkiksi kokonaan uusien äänien tai äänilähteiden käyttö ja musiikki- tai teoskäsitteen radikaali laajentaminen tai kyseenalaistaminen ovat esimerkkejä eksperimentalismista.

John Cage edustaa äärimmäistä kantaa: hänen mielestään kokeellista on sellainen musiikki, jota luotaessa lopputulos ei ole ennalta tiedettävissä. Cagen sattumaan perustuvat sävellysmetodit ovatkin juuri tässä mielessä kokeellisia.

alkuun

EKSPRESSIONISMI

Saksalaisen myöhäisromantiikan pohjalta 1910-luvulla I maailmansodan ilmapiirissä noussut modernistinen taidesuunta. Ekspressionismin esteettiset pyrkimykset olivat osittain romantiikalle vastakkaiset, osittain ne veivät eteenpäin romantiikan perintöä.

Ekspressionistinen ilmaisu on hyvin voimakasta, usein groteskia ja pessimismin leimaamaa ja väkivaltaista; tärkeimmät ilmaisukeinot olivat harmonia ja rytmi sekä sointiväri melodisuuden jäädessä taka-alalle. Sisäisen ilmaisupyrkimykset johtivat lopulta sävellajeista luopumiseen ja osittaiseen ei-temaattisuuteen.

Romanttinen piirre ekspressionismissa oli sen näkemys siitä, että taiteella tulee olla jotakin sanottavaa, taiteen tehtävä on edistää "ihmismielen jalostumista". Taiteen oli näytettävä tie parempaan maailmaan, mikäli sellainen olisi olemassa. (Ekspressionismilla ei ollut merkittäviä poliittisia vaikutuksia, natsihallitus julisti e:n rappiotaiteeksi 1930-luvulla) Taiteilijan tuli etsiä ilmaisu, jossa sisältö ja muoto olivat yhtä: hyvässä taideteoksessa mitään ei voinut muuttaa kokonaisuutta rikkomatta.

Ekspressionismi ole ei koulukunta sanan varsinaisessa merkityksessä (ei mestaria ja opetuslapsia; mm. uudelle Wienin koululle ekspressionismi oli välivaihe t. lähtökohta).

alkuun

ELEKTRONIMUSIIKKI

Sähköisesti tuotettuja ja/tai käsiteltyjä ääniä hyödyntävä musiikki.

Elektronimusiikki voidaan karkeasti jakaa nauhamusiikkiin, jolloin esitetään etukäteen valmiiksi tehty nauha tai muu tallenne, ja eloelektroniseen (live electronics) tai elektroakustiseen musiikkiin, jossa sähköinen äänentuotto tai -muokkaus sekä sähköisten ja luonnollisten soitinäänten yhdistäminen tapahtuu esitystilanteessa.

Jos sävellys- tai esitysvaiheessa käytetään tietokonetta, puhutaan tietokonemusiikista.

alkuun

FUTURISMI

Italiassa 1910-luvulla syntynyt esteettinen suuntaus, joka ihannoi koneiden ja mekaniikan, vauhdin, hälyn ja liikkeen hallitsemaa uutta urbaania maailmaa. Futurismi ilmeni useilla taiteen aloilla, musiikin lisäksi kuvataiteissa, teatterissa, arkkitehtuurissa ja kirjallisuudessa, jopa keittotaidossa: 1920-luvulla Milanossa järjestettiin futuristinen illallinen, jossa tarjoiltiin mielikuvituksellisen näköisiä ja -värisiä ruokia.

Itse asiassa kannattajilleen futurismi lienee ollut elämäntapa, eikä vain joukko esteettisiä mielipiteitä. Futuristien vauhdin ja voiman ideologiaan kuului myös tietty väkivallan ihannointi: he tervehtivät alkanutta I maailmansotaa suurena puhdistuksena, jossa vanha maailma väistyisi uuden tieltä. Tosin sodan aikana ja sen jälkeen useat liikkeen kannattajat luopuivat väkivallan ihannoinnista.

Futuristien musiikki on jäänyt vailla paikkaa 1900-luvun musiikin kantaohjelmistossa, mutta sitä kauaskantoisempia olivat heidän musiikkia koskevat ajatuksensa, jotka tunnetaan hälyn estetiikkana. Häly oli futuristimusiikin keskeinen elementti.

alkuun

HÄLYN ESTETIIKKA

Häly on ääni, jolla ei ole tarkkaa sävelkorkeutta, vaan havainnossa merkitsevämmiksi muodostuvat äänen suhteellinen korkeus (korkea - matala) sekä ennen kaikkea muut osatekijät: kuten mm. voimakkuus, kesto, sointiväri. Hälyn ja sävelen välinen ero ei ole jyrkkä, ja miltei kaikki soitinäänet sisältävät hälyä etenkin äänten alukkeissa (syttymähetkellä).

Hälyn estetiikalla tarkoitetaan 1900-luvun alkupuolella italialaisten futuristien esiin nostamaa ja ajamaa ajatus hälystä musiikin keskeisenä elementtinä, joka samalla symboloi koneellistuvaa edistyksellistä ja dynaamista vuosisataa.

Hälystä musiikin peruselementtinä ovat olleet kiinnostuneet mm. Edgar Varèse, John Cage ja muut eksperimentalistit sekä konkreettisen musiikin säveltäjät.

alkuun

HAPPENING

(engl. tapahtuma) Alkuaan amerikkalainen kokeellinen taidemuoto, jossa taideteoksia ei esitetä, vaan ne "tapahtuvat". Happening on luonteeltaan kollektiivinen: kaikki, mitä esityspaikalla tapahtuu, on taidetta ja kuuluu teokseen.

Esityksen rajat pyritään hämärtämään: yleisö voi osallistua toimintaan ja happening voi kestää useita tunteja, jopa päiviä, ja levittäytyä esim. koko kaupungin alueelle.

Happeningissä yhdistyvät ääni-, kuva- ja esittävät taiteet, ja sattumalla on hyvin suuri vaikutus tapahtumien kulkuun.

alkuun

IMPRESSIONISMI

Alun perin maalaustaiteesta lainattu nimitys 1800-luvun lopun ranskalaiselle musiikille, jossa luodaan hetken vaikutelmia, tunnelmia ja atmosfäärejä, toisin kuin draamallisuuteen pyrkineessä saksalaisessa myöhäisromantiikassa.

Impressionismille on ominaista hienostunut sointivärien käsittely; orkesterissa puupuhaltimien osuus on korostunut.

Parhaiten nimitys soveltuu Claude Debussyn musiikkiin, mutta myös mm. Maurice Ravelin musiikki lasketaan usein tähän tyylisuuntaan kuuluvaksi.

Suomalaisista mm. Selim Palmgren ja Uuno Klami ovat saaneet musiikkiinsa impressionistisia vaikutteita.

alkuun

IMPROVISAATIO

Soittohetkellä keksittyä musiikkia. Improvisaation osuus musiikissa voi vaihdella rajoitetuista esittäjän vapauksista aina lähes täydelliseen improvisaatioon, jolloin teoksen kulkua ja päättymistä ei juurikaan voi ennakoida.

alkuun

INSTRUMENTAALITEATTERI

Musiikkia, jonka esittämiseen liittyy teatterinomaisia piirteitä: soittamisen lisäksi muusikot esim. liikkuvat ympäri salia yleisön joukossa, käsittelevät soittimiaan (näyttävän) epätavallisesti, lausuvat tekstejä ja harrastavat muuta näyttämötoimintaa.

Musiikkiteatteriteoksen esitykseen voidaan tarvita erilaista rekvisiittaa, kuten esim. lavasteita tai erityiset asut. Mm. jugoslavialaissyntyisen pasunisti-säveltäjän Vinko Globokarin ja argentiinalaisen Mauricio Kagelin useat teokset kuuluvat instrumentaaliteatterin piiriin.

alkuun

JÄLKISARJALLISUUS

Jälkisarjalliseksi kutsutaan musiikkia, jossa sovelletaan ja edelleen kehitellään parametriajatteluun perustuvia muodontaperiaatteita. Musiikki muotoutuu äänen parametreja (sävelkorkeus, voimakkuus, kesto, artikulaatio, sointiväri, rekisteri, tekstuurin tiheys jne.) kontrolloimalla. Tämä ei tapahdu välttämättä enää dodekafonisella rivitekniikalla tai sen sovellutuksilla, mutta erilaiset lukusarjat ja lukuina ilmaistavat suhdeverkostot tai matematiikasta tai fysiikasta tms. lainatut mallit ovat usein käytettyjä apuneuvoja. Ylipäänsä älyllinen suhtautuminen musiikkiin ja säveltämiseen on jälkisarjalliselle säveltäjälle tunnusomaista.

Jälkisarjallisuus ei ole mitenkään tyylillisesti yhtenäinen suuntaus, mutta ajattelun konstruktiivisuus kuuluu yleensä musiikin kompleksisuutena: monimutkaisina rytmeinä, ei-melodisuutena ja atonaalisuutena. Jälkisarjallisuuden piiriin tavataan lukea niinkin erilaisia säveltäjiä kuin Luciano Berio, Brian Ferneyhough, Helmut Lachenmann ja Harrison Birtwhistle.

Niinikään lähtökohtansa sarjallisuudessa on myös mm. tekstuurimusiikilla ja aleatoriikalla, mutta ne ovat enemmänkin reaktioita sarjallisuuteen kuin sen jatkeita.

alkuun

KENTTÄTEKNIIKKA

Musiikin rakennusaineina ovat staattiset tai hitaasti muuttuvat tekstuuri - kentät, jotka koostuvat suuresta määrästä yksityiskohtia, mutta joista kuulemme lähinnä yleishahmon, sointivärin ja leveyden.

Kenttä (tekstuurikenttä, pinta, tekstuuripinta) tarkoittaa sellaisia musiikillisia kudoksia, jotka sisältävät runsaasti yksityiskohtia, mutta joissa yksittäisen detaljin merkitys ei ole kovin suuri. Kuultuina kentät hahmottuvat kokonaisuuksina, joita voi kuvata esimerkiksi "äänipilviksi" tai "—ryöpyiksi".

Hyvä arkiesimerkki kentästä on sateen ropina: äänivaikutelma riippuu pisaroiden koosta, määrästä, nopeudesta sekä pinnasta, johon ne osuvat; yksittäisen pisaran ääni ei useinkaan erotu kokonaisuudesta.

alkuun

KLUSTERI

Klusteri (cluster, kimppu, nippu) on tiheä ja useimmiten hyvin monisävelinen sointu. Klusterista yksittäiset sävelet eivät erotu, vaan klusteri kuullaan kokonaisuutena, jonka määräävät ominaisuudet ovat laajuus (laaja - suppea) ja rekisteri (korkea - matala) sekä sävelikkö (kromaattinen. diatoninen, kokosävelinen, pentatoninen.

alkuun

KONKREETTINEN MUSIIKKI

Konkreettisella musiikilla (musique concrète) tarkoitetaan nauhamusiikkia, jonka äänimateriaalina säveltäjä käyttää nauhoitettuja luonnollisia (konkreettisia), useimmiten hälymäisiä ääniä, kuten esimerkiksi puheen, askelten, liikenteen, koneiden, luonnon ääniä tai myös erilaisia esineitä lyömällä, hankaamalla, ravistamalla jne. aikaansaatuja ääniä.

Sävellys toteutetaan muokkaamattomia ja/tai muokattuja ääniä yhdistelemällä. Aiemmin teokset työstettiin ääninauhaksi, nykyisin yhä useammin digitaaliseen muotoon.

alkuun

LES SIX

ranskalainen neoklassinen säveltäjäryhmittymä
Arthur Honegger (1892-1955)
Darius Milhaud (1892-1974)
Francis Poulenc (1899-1963)
(Germaine Tailleferre, Georges Auric, Louis Durey)

Honegger on tunnetuin koneromanttisesta orkesterikuvaelmastaan Pacific 231, mutta varsinaisesti hän oli vakava sinfonikko, jonka harmonia oli rikkaan kromaattista, suorastaan lähellä Schönbergiä, ja rytmiikka barokin perintöä.

4. sinfonian (Deliciae brasilienses) ilmavissa polyrytmeissä kuuluu latinalaisamerikkalaisen musiikin vaikutus. Tämä oli tärkeää myös Milhaud’lle, joka parhaiten tunnetaan polytonaalisuudesta eli eri sävellajeihin kirjoitettujen melodioiden tai sointujen yhtäaikaisuudesta.

Milhaud’n musiikille on luonteenomaista päivänpaisteisten, laulullisten aiheiden tiuha peräkkäin- ja päällekkäinasettelu: kompleksisten kokonaisuuksien aineksina toimivat hyvin yksinkertaiset peruspalikat. Milhaud’lla tapaamme myös jazz-vaikutteita.

Poulencille ovat tyypillisiä huumori, populaarimelodioiden hyödyntäminen ja toisiinsa näennäisesti kuulumattomien osasten "surrealistinen" vastakkainasettelu. Ennenkaikkea Poulenc on kuitenkin lyyrinen melodikko ja harmonian taitaja. Hän on epäilemättä 1900-luvun merkittävin ranskalainen vokaalisäveltäjä.

alkuun

LIVE-ELEKTRONIIKKA

Soitettujen äänten sähköinen muokkaus sekä sähköisesti tuotettujen äänten esittäminen konserttitilanteessa . Yleisimpiä muokkauslaitteita ovat erilaiset kaiku- ja viivelaitteet sekä äänen väriä muuntelevat suodattimet.

Soitinosuuksien lisäksi teokseen voi sisältyä etukäteen nauhoitettu osuus, ja perinteisten soittimien lisäksi voidaan käyttää syntetisaattoreita.

Ääntä voidaan liikutella konserttitilassa eri suuntiin eri puolille salia sijoitettujen kaiuttimien avulla.

alkuun

MIKROINTERVALLIT

Tavallisimmin mikrointervalleilla tarkoitetaan puoliaskelta pienempiä sävelvälejä, siis esimerkiksi neljäsosa-askeleita. Nämä siis osuvat kromaattisen asteikon peräkkäisten sävelten väliin.

Yleistetyn mutta täsmällisen määritelmän mukaan mikrointervalli on käytetyn säveljärjestelmän pienintä intervallia pienempi intervalli; esimerkiksi pentatoniseen asteikkoon rajoittuvassa musiikissa diatoninen puoliaskel olisi tämän määritelmän mukaan mikrointervalli, kun taas 24-sävelistä tasavireistä asteikkoa käyttävässä musiikissa neljäsosa-askel ei ole mikrointervalli.

Mikrointervallit ja viritysjärjestelmät

On kolme tapaa käyttää tasavireisestä 12-sävelisestä asteikosta poikkeavia säveliä. Kaikkien näiden yhteydessä saatetaan puhua mikrointervalleista, vaikka varsinaisesti näistä on kysymys vain 3. tapauksessa.

1. Muun kuin 12-sävelisen tasavireisen asteikon käyttö: puhdasvireisyys, laajennettu puhdasvireisyys (tällä tarkoitetaan säveljärjestelmää, jossa esiintyy 5:ttä suurempiin alkulukuihin perustuvia intervalleja eli esim. värähdyssuhteita 7:4, 11:8. jne - esim. Harry Partch); barokkiviritykset, Thaimaan 7-sävelinen tasavireisyys, 1/4-askeleet (tasavireinen 24-sävelisyys) jne.

Erikoistapaus on spektrimusiikki, jossa saatetaan käyttää em. säveljärjestelmien yhdistelmiä.

2. Vapaiden, asteikkoihin rajoittamattomien sävelkorkeuksien käyttö (esim. elektronimusiikki)

3. Mikrointervallien käyttö värityskeinoina (säveltason pieninä vivahteina, huojuntoina). Esimerkkejä tarjoavat mm. Bartókin sooloviulusonaatin vaikea alkuperäisversio ja Lutoslawskin orkesterimusiikki.

alkuun

MIKROPOLYFONIA

Nimitystä käytetään niin tiheästä polyfonisesta kudoksesta, että yksittäiset melodiat tai rytmit eivät erotu erillisinä.

Tunnettu esimerkki on Ligetin orkesteriteoksen Atmosphères 56-ääninen kaanon.

alkuun

MINIMALISMI

vuosisatamme jälkipuolella esiintynyt niukka-aineksisuuteen perustuva taidesuuntaus, jolla on omat ilmentymänsä kaikissa taidelajeissa. Musiikissa minimalismi kukoisti erityisesti Yhdysvalloissa 1970-luvulla.

Minimalistisen musiikin eli minimaalimusiikin keskeisin alalaji on repetitiivinen musiikki eli toistomusiikki, joka perustuu pienten sävelkuvioiden itsepintaiseen toistoon, vähittäiseen muunteluun ja päällekkäinsommitteluun. Toistomusiikin edustajia ovat mm. Steve Reich ja John Adams; omanlaisensa minimalismin edustaja on Morton Feldman.

alkuun

MODAALISUUS

Moodi (modus, tapa, laatu, standardi) tarkoittaa pysyvää, vakinaista, järjestelmän perustaksi soveltuvaa.

Musiikissa moodit ovat useimmiten kiinteitä, pysyviä säveltasorakenteita, kuten asteikkoja tai melodisia perusmalleja ja -hahmoja, tai myös pysyviä rytmikuvioita.

MODULOINTI

Elektronimusiikissa moduloinnilla tarkoitetaan äänisignaalin ohjaamista toisella signaalilla (esim. oskillaattorin tuottama hidas aalto ohjaa toisen oskillaattorin tuottamaa sävelkorkeutta). Taajusmoduloinnilla (FM tai frequency modulation) tarkoitetaan ääniaallon taajuuden ohjaamista toisella ääniaallolla. Tällöin syntyy uudenlaisia komplekseja spektrejä.

Taajuusmoduloinnin erikoistapaus on rengasmodulointi, jolloin signaali kytketään ohjaamaan itseään.Tämä takaisinkytkentä l. feedback mahdollistaa hyvin kompleksisten ja vaikeasti ennakoitavien spektrien synnyttämisen. Syntyy kehä: moduloituneesta signaalista osa palautuu moduloimaan alkuperäistä signaalia jne.

Taajuusmoduloinnin uranuurtajiin kuului mm. John Chowning.

alkuun

NAUHAMUSIIKKI

Elektronimusiikin eräs keskeinen alue. Musiikkia, joka on olemassa vain ääninauhalla, ja jonka esittämiseen ei tarvita eläviä muusikoita.

Nauhan sijaan nykyään käytetään yhä yleisemmin erilaisia digitaalisia tallennemuotoja ("tallennemusiikki").

alkuun

NEOKLASSISMI

Uutta viiniä vanhoihin leileihin: 1900-luvun alkupuolella syntynyt tyylisuunta, joka loi katseen vanhoihin muotoihin mutta ei vain klassiikkaan vaan - erityisesti - barokkiin. Aineksiensa valinnassa neoklassikot olivat eklektisiä.

Mm. jazz innoitti heitä, mutta Stravinski hyödynsi myös Beethovenia ja jopa Tshaikovskia, vaikka juuri romantiikan pateettisuutta vastaan neoklassismi asettui. Reaktion kohteena olivat myös ajan nykymusiikkisuuntaukset, impressionismi sekä romantiikan jatkaja ekspressionismi.

Huomattavimpia neoklassikoita olivat mm. ranskalaiseen Les Six-ryhmään kuuluneet Arthur Honegger, Darius Milhaud ja Francis Poulenc, sekä venäläiset Igor Stravinski ja Sergei Prokofjev.

Suomessa neoklassismilla oli vankka sija 1940-50-luvuilla; useimmat aikakauden suomalaissäveltäjät ovat jossain uransa vaiheessa edustaneet neoklassismia. Einar Englundin koko tuotanto on tyyliltään neoklassinen.

alkuun

NEW YORKIN KOULUKUNTA

New Yorkissa 1950-luvulla toimineesta kokeellisen taiteen tekijöiden ryhmästä käytetty nimitys.

Ryhmään kuuluivat mm. säveltäjät John Cage, Morton Feldman ja La Monte Young sekä myös muiden taiteenalojen edustajia. Heille oli yhteistä kokeileva suhtautuminen taiteeseen ja eri taiteenalojen yhdistämiseen.

alkuun

NOTAATIO

Nuottikirjoitus, musiikin muistiinmerkitsemiseksi kehitetty merkkijärjestelmä.

Notaatiot voidaan jakaa aktio- eli ohjenotaatioihin ja resultaatio- eli tulosnotaatioihin. Edellinen koostuu toimintaohjeista, joita noudattamalla saavutetaan toivottu tulos; jälkimmäinen puolestaan kuvaa soivan tuloksen, joka esittäjän on toteutettava.

alkuun

PARAMETRI

Ominaisuus, osatekijä.

Musiikissa parametrilla tarkoitetaan sellaisia äänen osatekijöitä, kuten säveltasoa, voimakkuutta, sointiväriä tai myös tekstuurin tiheyttä, suuntaa ja nopeutta.

alkuun

POLYRYTMI

Polyrytmillä tarkoitetaan yhdistelmää, jossa aikayksikkö jaetaan eri äänissä (kahdessa tai useammassa) eri suuruisiin osiin, niin että nämä osat eivät ole keskenään jaollisia, esimerkiksi niin että tahti jaetaan yhtäaikaa kolmen ja neljän mittaisiin osiin.

Erikoistapaus on polymetriikka eli usean eri tahtilajin tai eripituisen metrisen yksikön päällekkäisyys. Polymetrit ovat polyrytmejä: jos esim. yhdessä äänessä on kahden neljäsosan pituisia tahteja tai säkeitä ja toisessa äänessä kolmen neljäsosan mittaisia - kuten usein Brahmsilla - on kuuden neljäsosan mittainen suuryksikkö jaettu yhtäaikaa kahteen ja kolmeen osaan.

Polyrytmisissä struktuureissa saattaa esiintyä myös additiivisia rytmejä, joissa aikayksikkö on jaettu keskenään erisuuruisiin osiin.

Polyrytmiikkaa esiintyy mm. Ivesin, Cowellin, Messiaenin, Stravinskyn, Bartókin, Ligetin sekä minimalistien ja postminimalistien musiikissa.

alkuun

POLYTONAALISUUS

Kahden tai useamman tonaaliteetin yhtaikaisesta esiintymisestä käytetty yleisnimitys.

Usein polytonaalinen tilanne syntyy siten, että eri tonaaliteeteissa etenevät tekstuurikerrokset asetetaan päällekkäin. Tämänkaltaisia "päällekkäisiä sävellajeja" ovat teoksissaan käyttäneet mm. neoklassikot, kuten Darius Milhaud. Kahden yhtaikaisen sävellajin esiintyminen on yleisin polytonaalisuuden tapaus; sitä kutsutaan myös bitonaalisuudeksi.

Keskustelua on herättänyt se, onko mahdollista kuulla kahta yhtaikaista sävellajia todella eri sävellajeina, vai synnyttävätkö päällekkäiset tonaliteetit uudenlaisen laajentuneen tonaliteetin. Erkki Salmenhaara on huomauttanut polytonaalisen musiikin harvoin sisältävän varsinaisia tonaalisia jännitteitä: sen sijaan siinä on eri diatonisiin asteikkoihin kuuluvaa materiaalia pinottu päällekkäin. Ilmiölle hän ehdottaa nimitystä "kerrostettu diatonisuus".

alkuun

POSTMODERNISMI

Postmodernismi = "modernin jälkeen" tullut, historiaan reflektiivisesti (pohdiskelevasti, heijastelevasti) tai ironisesti suhtautuva, eri-ikäisiä ja -tyylisiä elementtejä vapaasti yhdistelevä taide- ja kulttuurivirtaus.

Postmodernia asennetta luonnehtii kehitysuskon ja päämäärähakuisuuden (teleologisuuden) puute: se hylkää historian "suuret kertomukset".

alkuun

ROCK JA TAIDEMUSIIKKI

1900-luvun alkupuolella neoklassikot hakivat innoitusta jazzista. Tällaiset kosketuskohdat taidemusiikin ja ns. kevyen musiikin välillä ovat ehkäisseet toisen maailmansodan jälkeisen modernistisen taidemusiikin pulssiton rytmiikka ja atonaalinen täyskromatiikka.

Vasta 1960-luvun lopulla tapahtui popmusiikin ja uuden taidemusiikin lähentymistä, kun kummassakin mielenkiinto kohdistui sointiväreihin ja teknologiaan. Minimalismin synnyn myötä ovat molemminpuoliset vaikutteet tulleet mahdollisiksi myös sävelkielen puolesta.

alkuun

SARJALLISUUS

1950-luvun alussa syntynyt eurooppalainen tyylisuunta, rationaalisen älyn säätelemää musiikkia, jossa dodekafonian periaatteita laajentaen kaikki ajateltavissa olevat musiikin osatekijät kontrolloidaan saman lukusuhteina ilmaistun rakenteen avulla.

Sarjallisuuden keskeisiä hahmoja olivat ns. Darmstadtin koulukunnan säveltäjät Karlheinz Stockhausen, Pierre Boulez ja Luigi Nono.

alkuun

SATTUMAMUSIIKKI (chance music)

Musiikkia, jonka säveltäjä on tietoisesti luopunut omista valinnoista antaen erilaisten sattumaoperaatioiden määrätä teoksen kulun (ks. aleatoriikka, eksperimentalismi.)

Tämä kokeellisen musiikin suuntaus oli voimakkaasti vallalla 1950- ja 1960-luvuilla New Yorkin taiteilijapiireissä, joissa tuolloin vaikuttivat mm. John Cage, Morton Feldman, David Tudor ja LaMonte Young.

alkuun

SOINTIVÄRI

Sointi, äänenlaatu, äänenväri, äänensävy, timbre, "saundi".

Se ominaisuus, jonka perusteella kaksi korkeudeltaan, kestoltaan ja voimakkuudeltaan samanlaista ääntä kuulostaa erilaiselta. Esimerkiksi huilulla soitettu keski-c on sointiväriltään erilainen kuin klarinetilla soitettu: juuri sointivärin perusteella tunnistamme äänilähteet. Näin ymmärrettynä sointiväriin kuuluvat paitsi osaäänesrakenne myös äänessä ja osaääneksissä tapahtuvat voimakkuus- ja korkeusmuutokset. Sointiväriin vaikuttavat neljä päätekijää ovat osaäänesrakenne, aluke-transientti, verhokäyrä ja formantit. Toisinaan sointiväri ymmärretään suppeammin, tasaisen muuttumattomana pysyvän äänen osaäänesrakenteena.

alkuun

SPEKTRIMUSIIKKI

Ranskassa nousi 1970-luvulla syntynyt tyylisuuntaus, jolle ovat luonteenomaisia sointivärin suuri merkitys, äänen mikrorakenteeseen pureutuminen (tunkeutuminen "äänen sisään") ja alituisesti mutta vähittäin muuttuvat sointimassat.

Sävellystekniikka perustuu äänen rakenteen analyysiin ja manipulaatioon. Spektrimusiikki jatkaa ranskalaisen kolorismin perinteitä. Se on tuonut nykymusiikkiin uudenlaisen ja uudella tavalla konsonoivan sointimaailman.

Spektrimusiikin keskeiset säveltäjät ovat ovat Gérard Grisey (1946) ja Tristan Murail (1947-1998).

alkuun

STOKASTIIKKA

Tilastollinen musiikki, eräs tekstuurimusiikin muoto.

Stokastinen musiikki muodostuu sointikentistä, joiden yleiset ominaisuudet (nopeus, voimakkuus, ääniala, rekisteri, tiheys, sointiväri jne.), sekä niiden muutosnopeudet ja -suunnat säveltäjä määrää haluamallaan tavalla. Yksityiskohdat määräytyvät annettujen todennäköisyyksien mukaan tilastotieteen menetelmin tai mm. teoreettisesta fysiikasta lainattujen mallien mukaan tietokonetta apuna käyttäen.

Tilastolliset menetelmät otti käyttöön Iannis Xenakis 1950-luvulla etsiessään keinoa luoda musiikkia sointikentistä -pilvistä, -ryöpyistä ja -massoista, joissa on tuhansittain yksityiskohtia, mutta yksittäisen detaljin merkitys ei ole suuri, vaan tärkeää on tekstuurin kulloinenkin tila.

alkuun

SYNESTESIA

= yksi aistivaikutelma synnyttää mielikuvan toisesta, esim. ääni väristä.

Kun Olivier Messiaen puhui "väreistä", hän tarkoitti juuri omia subjektiivisia aistiassosiaatioitaan. Jotkut harmoniat tai soinnit saattoivat hänelle olla esimerkiksi violetteja tai keltaisia: ilmeisesti ne heti loihtivat hänelle esiin nämä värimielteet. Oopperansa Fransiskus Assisilainen (1983) näyttämökuvasta Messiaen antoi väriohjeita, jotka ovat peräisin musiikin hänelle aiheuttamista synesteettisistä mielikuvista.

alkuun

TEKSTUURI

Musiikillinen kudos; yhtäaikaisten asioiden muodostama soiva tilanne, joka voi olla mm. homofoninen tai polyfoninen, tiheä tai harva, yksinkertainen tai monimutkainen, hierarkkinen (tausta + etuala, melodia + säestys, pää-ääni + sivuäänet) tai pintamainen ("äänitapetti"), sileä tai rakeinen.

TIETOKONEMUSIIKKI

Periaatteessa tietokonemusiikiksi voitaisiin kutsua kaikkea musiikkia, jonka tuottamisen jossakin vaiheessa on käytetty tietokonetta: alkaen nuotinkirjoituksesta aina digitaalimuotoisiin äänitallenteisiin asti.

Useimmiten kuitenkin tietokonemusiikilla tarkoitetaan musiikkia, jonka sävellysprosessissa, äänen tuottamisessa tai esittämisessä tietokoneella on keskeinen rooli. Tietokonemusiikki liittyy läheisesti elektronimusiikkiin.

alkuun

UUSI WIENIN KOULU

(myös: II Wienin koulukunta)

Wienissä 1900-luvun kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä vaikuttanut säveltäjäryhmä, johon kuului Arnold Schönberg oppilaineen, joista tunnetuimmat ovat Alban Berg ja Anton Webern, lisäksi ryhmään kuului mm. Josef Matthias Hauer.

Uuden Wienin koulun säveltäjät etenivät musiikissaan pois tonaalisuudesta kohti täydellistä atonaalisuutta l. sävellajittomuutta. Schönberg formuloi atonaalisuuden dodekafonian l. kaksitoistasäveljärjestelmän muotoon, millä olikin merkittävä vaikutus seuraavien vuosikymmenten musiikille.

Myöhäistä Weberniä lukuunottamatta uuden Wienin koulun musiikki kaikessa atonaalisuudessaan perustui perinteiselle melodis-motiiviselle sävellystekniikalle, joka oli tuolloin vallalla etenkin saksalaisessa kulttuuripiirissä.

alkuun

UUSROMANTIIKKA

Uusromantiikkana on saatettu pitää 1970-luvulta lähtien esiintyneitä uusekspressionistisia tai uustonaalisia virtauksia, mutta monet säveltäjät ovat suoranaisesti hakeutuneet 1800-1900-lukujen vaihteen romanttiseen ilmaisuun ilmeisesti koettuaan modernien tyylien ajautuneen umpikujaan (puolalainen Penderecki, useat amerikkalaiset kuten Del Tredici; toisinaan minimalistit Adams ja jopa Glass).

alkuun

ÄÄNISYNTEESI

Sähköisten äänentuottamismenetelmien yleisnimitys.

Sähköisesti tuotettuja aaltoja (värähtelyjä) voidaan edelleen käsitellä mm. suodattamalla tai vahvistamalla haluttuja taajuuksia, moduloimalla aaltoa toisella aaltomuodolla sekä erilaisin efektilaittein, kuten mm. kaiku- ja viivelaittein.

Menetelmät voidaan jakaa analogisiin ja digitaalisiin: edellisissä käsitellään reaalista äänisignaalia sähköisessä muodossa, jälkimmäisissä signaali on binäärisessä muodossa ("nollia ja ykkösiä"). Tietokonetekniikan kehittymisen myötä digitaaliset menetelmät ovat yleistyneet vallaten alan miltei kokonaan.

alkuun