Kuuloalue, oktaavin käsite, diatonisuus
1) Ihmisen kuuloalueen rajat riippuvat sekä taajuudesta että intensiteetistä. Herkimmillään korva on alueella, jossa sekunnin sisällä on n. 2 000 - 4 000 värähdystä (eli 2 000 - 4 000 Hz). Ihminen pystyy aistimaan jopa 270 000 Hz:n taajuuden, jos se on tarpeeksi voimakas, mutta yleensä kuuloalueeksi määritellään kirjallisuudessa n. 20 Hz - 20 000 Hz.
2) Kuuloalueen sisältä voidaan ottaa tietty alue tarkasteltavaksi. Alueen 110 - 220 Hz ääripäiden ero on oktaavi ja nämä sävelet tunnistetaan jollakin tapaa samoiksi kulttuurista riippumatta. Taajuuksien lukuarvoilla on yksinkertainen lukusuhde, ylempi on kaksi kertaa niin suuri kuin alempi. Matemaattisella suhteella ja samuuden käsitteellä näyttäisi olevan selvä yhteys. Sävelten suhdetta ei voida selittää kuitenkaan pelkästään matemaattisesti, koska ihminen havaitsee lukusuhteen 2:1 kahden taajuuden välillä aavistuksen verran liian pienenä (lukusuhde n. 2,02:1 koetaan puhtaaksi oktaaviksi).
Länsimaissa oktaavi (oktaavi tarkoittaa paitsi sävelten välistä etäisyyttä myös sävelaluetta näiden välillä) on jaettu jo antiikin ajoista lähtien diatonisesti: oktaavin sisällä on seitsemän sävelpaikkaa, jotka eivät jakaudukaan tasaisesti vaan niin, että löytyy kahdenlaisia sävelaskelia: koko- ja puolisävelaskelia. Kokosävelaskel (esim. f - g ) on kaksi kertaa niin laaja kuin puolisävelaskel (esim. h - c).
3) Keskiajan kirjainnuottikirjoituksessa käytettiin n. 900-luvulta alkaen samoja kirjaimia oktaavin päässä olevien sävelten merkitsemiseen. Myös sävelten nimet ovat peräisin tältä ajalta. Kirjainnotaatiossa toistettiin samat aakkosten alkupään kirjaimet oktaavi oktaavilta ensin suurina, sitten pieninä ja lopuksi käyttäen esim. kahta peräkkäistä samaa kirjainta. Oktaavin päässä toisistaan olivat siis A, a ja aa.
4) Diatonisessa asteikossa on oktaavin alueella 5 kokoaskelta ja 2 puoliaskelta. Diatonisuus on sekä nuottikirjoituksen, että monien soittimien (esim. piano) pohjana. Duuri- ja molliasteikon lisäksi myös kaikki kirkkosävellajit ovat diatonisia eli ne voidaan erottaa osana diatonista asteikkoa.
Olemme orientoituneet diatoniseen asteikkoon niin, että puoli- ja kokoaskeleilla ei tunnu olevan kokoeroa laulettaessa esim. duuriasteikkoa ylöspäin. Diatonisuudesta poikkeaminen (esim. useiden peräkkäisten kokosävelaskelten laulaminen) vaatiikin musiikillista harjaantumista.
5) Sävelpaikkojen määrittely suhteessa taajuuteen ei näy nuottikirjoituksessa eikä sävelnimissä. Sävelpaikat ovat kuitenkin pikemminkin pieniä alueita kuin tarkkoja pisteitä oktaavin sisällä. Koko- ja puolisävelaskeleet sekä niiden yhteen laskemisesta muodostuvat intervallit voivat olla tietyissä rajoissa eri kokoisia. Käsitteet ”puhdas” ja ”epävireinen” ovat siis hyvin suhteellisia. Oktaavi voidaan jakaa 12:een puolisävelaskeleeseen. Jos jokainen näistä puolisävelaskelista on yhtä suuri on kyseessä tasavireinen viritysjärjestelmä.