Lyömäsoittimet
Lyömäsoittimista tässä esitellään vain muutamia. Patarumpuja (timpani) on orkesterissa tavallisesti neljää eri kokoa. Ääniala (>>1-4) on kaikilla noin kvintin laajuinen ja sen keskialue on soinnillisesti paras. Viritykseen käytetään pedaalia, johon on merkitty summittainen sävelkorkeus, hienoviritys on kuitenkin tehtävä kuuntelemalla. Patarumpua käytetään korostamaan perusfunkitoita tonaalisessa musiikissa. Tyypillisin soittotapa on tremolo (>>5-6).
Pikkurummun (snare drum, tamburo) pärisevä sointiväri saadaan aikaan alakalvoa vasten pingotetuilla metallijousilla. Soittotekniikalle tyypillistä on lyhyiden koristelyöntien (1-6 kpl) käyttö ennen varsinaista pääiskua (>>7-8). Sekä pikkurummun, että patarummun notaatiossa on syytä käyttää aina dynaamisia merkkejä (f, mp, aksentteja jne.).
"Malletsoittimet" ei ole virallinen termi, mutta se on yleisesti käytössä tarkoitettaessa soittimia, joita soitetaan nuijilla (engl. mallet), esim. vibrafoni, ksylofoni, marimba, kellopeli jne. Nuijien materiaalilla on huomattava vaikutus soittimen sointiväriin. Lasikuitu tai kova muovi antaa kuuluvan, terävän, mutta lyhyen äänen, pehmeä kumi tai huopa hiljaisen, mutta pitkähkön.
Kellopelillä (orch. bells, Glockenspiel, jeu de timbres, campanelli) tarkoitetaan paitsi varsinaisia kelloja (carillon, campanella) myös soitinta, jossa metalliset kielet on järjestetty samaan tapaan kuin muissakin mallet-soittimissa (sotilasorkesterissa se on tosin usein lyyran muotoinen). Nimitystä metallofoni käytetään lähinnä vain ns. Orff-soittimista, joissa kielet ovat suuremmat ja sointi lyhyempi ja hennompi. Kellopelin ääniala on tav. g1-g4, ja sille kirjoitetaan kaksi oktaavia alemmaksi (>>9) kuin mitä se soi.
Marimba (bantukielessä = soitin) ja ksylofoni eroavat toisistaan alkuperän (ksylofoni on Kaakkois-Aasiasta), soittimen kielten pituuden (matalin kieli 50/35 cm) sekä soinnin perusteella.
Ksylofonin ääniala on tavallisesti (c)f-c4 (>>10) ja se soi oktaavia ylempää kuin mitä sille kirjoitetaan. Marimballe kirjoitetaan usein sekä f-, että g-klaaviin ja se soi kuten kirjoitetaan. Orkestereisssa saattaa olla myös ksylorimba, jossa yhdistyvät molempien soittimien äänialat (se ulottuu oktaavia ylemmäksi kuin marimba).
Celesta näyttää pienikokoiselta pianolta. Se soi oktaavia ylempää kuin mitä sille kirjoitetaan ja sointi muistuttaa kellopeliä. Kirjoitettu ääniala on sama kuin marimballa.
Vibrafonin äänialue on f-f3 (>>9-11). Kaikupedaalilla soinnin pituutta voidaan säätää samaan tapaan kuin pianolla ja myös vibraton tiheyteen voi vaikuttaa.
Putkikellojen (tubular bells) ääniala on yleensä (f)c1-f2 (>>15). Sointi perustuu osittain inharmonisiin osaääneksiin ja ihmiset voivat aistia siinä eri sävelkorkeuksia.
Jousisoittimet
|
Kitara
|
 Tulostettava versio |