Kitara
Kitaran vapaat kielet ovat ohuimmasta paksuimpaan e1, h, g, d, A ja E (kielten numerointi merkitään ympyrän sisään, kts. nuottiesimerkki), mutta sille kirjoitetaan diskanttiklaaviin oktaavia ylemmäksi. Kitarakin on siis transponoiva soitin. Nykyään klassisen kitaran soittajat lukevat melko sujuvasti reaalisointumerkkejä, mutta pienyhtyeissä sille voi kirjoittaa myös 'stemman'.
Tyypillisiä kitaristisia kuvioita ovat erilaiset sointunäppäilyt (a) ja vapaita kieliä hyväkseen käyttävät melodialinjat (b). Ammattikitaristi huolehtii sormitusmerkinnöistä itse, mutta aloittelijalle voi kirjoittaa näppäilevät sormet (p = peukalo jne.) ja otekäden sormitukset (1 = etusormi kuten viulussakin).
Pelkkä melodia soi parhaiten keskialueelta (c). Pentatoninen asteikko on sujuva soittaa, kun käytetään hyväksi barré-otetta (etusormi ylittää otelaudan). Sointuja kirjoitettaessa on syytä muistaa, että jos säveliä on enemmän kuin neljä eikä käytetä hyväksi vapaita kieliä, niin otteet saattavat helposti muotoutua soittajalle mahdottomiksi (d). Myös otteiden vaihto voi tuottaa vaikeuksia.
Kitaralle sopivat parhaiten korotusmerkkiset sävellajit, koska niissä voi käyttää hyväksi vapaita kieliä.
Kuviossa on kitaran otelauta niinkuin se yleensä erilaisissa otetaulukoissa esitetään (huom. kirjoitetut sävelkorkeudet).
Ylhäällä on ns. satula (vapaat kielet) ja siitä alaspäin "nauhat", jotka merkitään roomalaisin numeroin barré-otteita käytettäessä. Kuvion voi täydentää mieleisekseen, esim lisätä väleihin kromaattisesti muunnetut sävelet.
Yleensä kitaraotteissa ei ylitetä neljää nauhaleveyttä, esim. ote, jossa etusormi on 6-kielellä I nauhalla ja pikkusormi 1-kielellä V:llä nauhalla on aloittelijalle lähes mahdoton.
Lyömäsoittimet
|
Transponoivat soittimet
|
 Tulostettava versio |