Sibelius-Akatemia
Aleatori etusivu

3. Esitykseen valmistautuminen ja esitys

Motivaation ylläpitämiseksi on viisasta, että oppilaat valitsevat itse sovitettavan sävelmän. Toki voidaan yhdessä sopia, että kaikki sovittavat esim. joululaulun, jolloin projektiin saadaan luotua yhtenäisyyttä.

Oppilaat tekevät sovituksensa (sävellyksensä) kotona annettujen stemmaamisohjeiden ja -harjoitusten pohjalta. Myös harjoittelu voi tapahtua tuntien ulkopuolella. Opettajan tehtävänä on antaa asiantuntija-apua (esim. delegoida stemman käyttökelpoisuus instrumenttiopettajalle). On tarkoituksenmukaista, että projekti päättyy esitykseen. Sovitusten on oltava hyvissä ajoin ennen sitä valmiina, jotta ne ehditään vielä harjoitella.

Oppimisen edellytyksenä on motivaatio. Halu kuulla kirjoittamiaan (sovittamiaan/säveltämiään) nuotteja on vahva jo lapsuudessa. Taito kirjoittaa musiikkia kehittyy vain antamalla siihen mahdollisuus.

Muita ohjeita

  • sovitustehtävät laaditaan ryhmäkohtaisesti
  • materiaalina esim. tuttuja lastenlauluja, vanhoja koululauluja
  • opetusmenetelmä "työpajatyyppinen" (ei luennoiva)
  • nuotinkirjoitusohjelman käyttö on suositeltavaa, jos se on vaivattomasti järjestettävissä
← Stemmaamisen ja soitonopiskelun yhdistäminen Lisää harjoituksia →

Tulostettava versio