Äänenkuljetusperiaatteet

Äänenkuljetus tarkoittaa stemmojen liikettä suhteessa toisiinsa. Äänenkuljetusta säätelevät äänenkuljetusperiaatteet. Äänenkuljetusperiaatteet eivät ole ehdottomia sääntöjä, vaan tietyn musiikkityylin piirissä vakiintuneita käytäntöjä. Tässä esitellyt äänenkuljetusperiaatteet koskevat länsimaista duuri–molli-tonaalista taidemusiikkia. Äänenkuljetusperiaatteita noudattamalla on mahdollista tuottaa hyvin soivaa, luontevaa tonaalista musiikkia.

Äänenkuljetuskäytännöt vaihtelevat samankin tyylin sisällä hieman riippuen esimerkiksi tekstuurista sekä siitä, onko kyseessä laulu- vai soitinmusiikki. Seuraavien lukujen kirjoitusharjoituksissa noudatetaan homofonisen kuoromusiikin äänenkuljetusperiaatteita, jotka ovat osittain tiukempia kuin soitinmusiikin periaatteet (poikkeuksista mainitaan tehtävien yhteydessä). Selkeän kuorotyylin opiskelulla pyritään vahvaan perusosaamiseen. Harmoniaopintojen edistyessä voidaan esikuvina pitää vapaampiakin tyylejä ja tekstuureja.

Jos peräkkäisissä soinnuissa on yhteinen sävel, pidä se paikallaan.

Väliäänet ovat usein luonteeltaan vähemmän liikkuvia kuin ääriäänet. Säveltoistot ovat väliäänissä tavallisia (vrt. esimerkin tenoristemma). Jos peräkkäisillä soinnuilla on yhteinen sävel, tämä kannattaa yleensä pitää paikallaan siirryttäessä soinnusta toiseen.

nuottiesimerkki

Jos peräkkäisissä soinnuissa ei ole yhteisiä säveliä, käytä vastaliikettä.

Kaikki stemmat liikkuvat vain harvoin samaan suuntaan. Jos peräkkäisissä soinnuissa ei ole yhteisiä säveliä, käytetään yleensä vastaliikettä eli liikutetaan osaa stemmoista ylöspäin, osaa alaspäin.

nuottiesimerkki

Stemmat voivat käydä samalla sävelellä, mutta vältä harjoituksissa stemmojen risteämistä.

On tavallista, että stemmat käyvät samalla sävelellä (vrt. sopraano ja altto edellisessä esimerkissä). Väliäänet voivat mennä myös ristiin. Ääriäänten risteily on harvinaisempaa: altto käy vain harvoin sopraanon yläpuolella tai tenori basson alapuolella. Harjoituksissa stemmojen risteämistä kannattaa välttää, mutta stemmat voivat hyvin käydä samalla sävelellä.

Suosi rinnakkaisia terssejä ja sekstejä, mutta vältä rinnakkaisia priimejä, kvinttejä ja oktaaveja.

Rinnakkaisliikkeessä kahden stemman välinen intervalli pysyy samana stemmojen liikkuessa. Rinnakkaiset terssit ja sekstit ovat hyvin tyypillisiä tonaalisessa musiikissa (vrt. ensimmäisen nuottiesimerkin sopraano ja altto).

Perinteisessä tonaalisessa äänenkuljetuksessa ei käytetä kahden stemman välisiä rinnakkaisia oktaaveja, puhtaita kvinttejä tai priimejä.

nuottiesimerkki

Pura dissonanssit konsonansseille.

Dissonanssinkäsittelyllä tarkoitetaan sointujen sisältämien dissonoivien intervallien purkamista konsonoiviksi. Kaksi periaatetta on tärkeää muistaa:

1) Nelisointujen septimit puretaan liikuttamalla septimisäveltä alaspäin.

nuottiesimerkki

2) Ylinousevat intervallit purkautuvat ulospäin ja vähennetyt sisäänpäin.

Dominanttiseptimisoinnun sisältämä tritonus saattaa myös purkautua poikkeuksellisesti (ks. lukua toonika ja dominantit: *VII asteen sekstisointu).

nuottiesimerkki

Johtosävel etenee ääriäänissä tavallisesti perussäveleen.

Melodia etenee johtosäveleltä usein perussäveleen. Esimerkissä sopraanostemman johtosävel nousee kuvioinnin kautta perussävelelle. Myös alttostemman johtosävelet nousevat, vaikka väliäänessä esiintyessään ne voisivat liikkua vapaamminkin.

nuottiesimerkki

* Huomioi myös peitetyt rinnakkaisliikkeet

Peitetyillä kvinteillä ja oktaaveilla tarkoitetaan tilanteita, joissa stemmat liikkuvat samaan suuntaan päätyen kvinttiin tai oktaaviin. Peitetyt rinnakkaisliikkeet ovat kiellettyjä vain, jos ne sijoittuvat ääriääniin tai tulevat muuten liikaa esiin tekstuurista. Kuitenkin tilanne, jossa ylä-ääni liikkuu asteittain ja basso hyppää, on sallittu ja hyvin tavallinen.

Harjoituksia

Etsi ohjelmistostasi

  • rinnakkaisliikkeitä (merkitse myös rinnakkaisliikkeen intervalli)
  • vastaliikkeitä
  • kohtia, joissa stemma pysyy paikallaan soinnun vaihtuessa
  • stemmojen risteilyä (esimerkiksi tenoristemma käväisee alttostemman yläpuolella)
  • tilanteita, joissa kaksi stemmaa on samalla sävelellä
  • * peitettyjä rinnakkaisliikkeitä