Auditiivisen strukturoinnin periaatteet
Ajallinen jäsentely on yksi tärkeä musiikin äänivirran havaitsemista ohjaava tekijä. Karman mukaan on ilmeistä, että ensimmäinen tehtävä, kun ryhdytään analysoimaan kuultua äänisarjaa, on alayksiköiden (subgroups) etsiminen, sillä jos äänisarjassa on enemmän kuin n. 8 ääntä, tarvitaan jaottelua alaryhmiin, jotta tapahtuma voitaisiin muistaa (Karma, 1985; vrt. aiemmin mainittu Millerin 7±2 yksikköä). Jäsentelyn avulla äänivirrasta siis erotetaan peräkkäisiä, mielekkäitä yksiköitä. Eräät rytmin tai metrin teoriat (esimerkiksi Jones, 1976; Jones ja Boltz, 1989; Lerdahl ja Jackendoff, 1983) hyödyntävät ns. skemaattista representaatiota (schematic representation). Näissä teorioissa aika jaetaan erivahvuisten aksenttien avulla tasapitkiksi ryhmiksi useille hierarkkisille tasoille. Karma huomauttaa, että samalla kun aksentti määrittää uuden ryhmän alkamista, se osoittaa edellisen ryhmän loppumista (Karma, 1985). Äänisarjoissa havaitaan siis aksenttien määrittämiä eri tasoisia rajakohtia. Rajakohdat voivat olla esimerkiksi pitkiä ääniä, taukoja, kadensseja, muutoksia dynamiikassa, äänenvärissä, rekisterissä, tekstuurissa tai rytmissä, muutoksia säveltasojen sisällössä, järjestyksessä tai kaarroksessa sekä toistoja (katso esimerkiksi Lerdahl ja Jackendorff, 1983). Tällaisia rajakohtia ovat tutkimusten mukaan havainneet niin vauvat (Krumhansl ja Jusczyk, 1990) kuin aikuisetkin (Clarke ja Krumhansl, 1990).
Karma (1985) on luokitellut äänivirran strukturoinnin eri tapoja erittäin systemaattisesti. Hänen huomionsa perustuvat tuloksiin testeissä, joissa kuulijat tietävät odottaa tietyn yksikön toistumista. Äänivirran strukturoinnin periaatteet ovat kuitenkin laajennettavissa koskemaan myös muuntyyppisiä äänivirran strukturointitilanteita. Äänivirran kuunteleminen luo odotuksia, ja kuulija vertaa jatkuvasti äänivirran tapahtumia odotuksiinsa. Niin kauan kuin odotukset täyttyvät, äänivirran tapahtumien havaitseminen on helppoa. Esimerkissä 1 äänisarjan alku luo tietyt odotukset äänisarjan jatkumiselle: suunta ja rytmi jatkuvat samanlaisina (ylempi rivi). Jos odotukset eivät täyty (kuten alemman rivin äänisarjoissa), niitä on pikaisesti muutettava tai äänisarjan strukturointi tulee mahdottomaksi (minkä jälkeen se unohtuu nopeasti).
Esimerkki 1. Äänisarja ja sen luomat odotukset (ylempi rivi). Odotusten muuttaminen (toinen rivi).
Odotukset voivat perustua kuulijan mielensisäisiin rakenteisiin, malleihin tai skeemoihin, jolloin äänivirrasta tunnistetaan entuudestaan tuttuja yksiköitä. Tätä strukturoinnin tapaa Karma kutsuu tunnistamiseksi (recognizing) (Karma 1985). Ongelmia strukturoinnissa kuitenkin tulee, jos äänivirrassa on yksiköitä, joiden mallia ei ole varastossa. Esimerkissä 2 ensimmäisellä rivillä äänisarja alkaa tutulla alaspäisellä duurikolmisoinnulla, jota voitaneen pitää skeemana. Kolmas yksikkö alkaa samalla tavalla kuin aiemmatkin (odotusten muodostuminen!), mutta jatko poikkeaa. Kolmannen yksikön sävelyhdistelmästä ei todennäköisesti monellakaan kuulijalla ole mielensisäistä mallia, joten sen muistaminen on vaikeaa; tosin se on kestoltaan niin lyhyt, että se mahtuu lyhytkestoiseen muistiin yksittäisinä ääninä tai intervalleina. Vastaavasti esimerkin 2 toisella rivillä kolmannen yksikön rytmi muuttuu vaikeasti hahmotettavaksi, vaikka säveltasot jatkavatkin samaa mallia, jota käytettiin kahdessa aiemmassakin yksikössä.
Esimerkki 2. Kahdesta tutusta ja yhdestä vieraasta yksiköstä koostuvia äänisarjoja.
Kuulijat pyrkivät säilyttämään aiemmin käyttökelpoisen mallin tai skeeman, vaikka jatko ei itsessään tarjoaisikaan mitään selvää artikulaation välinettä. Esimerkin 2 toisen rivin kaltaisessa tilanteessa kuulija pyrkisi hahmottamaan kolmannen tahdin rytmin samalla tavoin kuin kahdessa ensimmäisessäkin tahdissa, ja pitäisi todennäköisesti äänten kestojen muutosta esityksellisenä seikkana (”kylläpäs kolmas tahti nopeutui”).
Mallin muuttaminen toiseksi on kovan työn takana vaikka kuulijalla onkin aina kuunnellessaan valmius korjata käsitystään sen informaation mukaan, jonka hän saa jatkossa. (London 2004.) Myös Karman mukaan odotuksien muuttaminen (changing expectations) on vaikeaa. Odotusten muuttaminen edellyttää joustavuutta, eli kuulijalta edellytetään kykyä muuttaa ryhmittelyperusteita ja siten ohjata ryhmittelyä tilanteen vaatimusten mukaan (flexibility of structuring). (Karma, 1985.) Esimerkissä 3 alun sekvenssimäisyys ja kolmannen yksikön ensimmäinen sävel antavat aiheen odottaa aiemmin kuullun kaltaisen yksikön toistumista, mutta kolmannen yksikön toinen sävel osoittaa, että odotukset eivät tule täyttymään.
Esimerkki 3. Odotusten muuttaminen.
Mikäli äänivirrassa ei ole tunnistettavissa olevia yksiköitä, kuulija pyrkii Karman käsityksen mukaan ryhmittelemään äänivirtaa vahvojen hahmojen mukaisesti (structuring according to strong gestalts). Jos äänivirta sisältää vahvojen hahmojen mukaisia yksiköitä, strukturointi yleensä onnistuu. Vahva hahmo on hahmolakien mukainen. Esimerkissä 4 ensimmäinen äänisarja jakautuu kolmeen yksikköön, joista kukin on vahva hahmo. Niin rytmiset kuin melodisetkin tekijät tukevat ryhmittelyä, sillä yhteen yksikköön kuuluvat äänet ovat ajallisesti ja intervalleiltaan lähempänä toisiaan kuin eri yksikköihin kuuluvat äänet. Lisäksi kahden yksikön välillä melodian suunta vaihtuu. Toisessa äänisarjassa vahva hahmo muodostuu siitä, että kunkin ryhmän ensimmäinen sävel, joka on dynamiikaltaan voimakkain, koetaan yksikön aluksi.
Esimerkki 4. Vahvoja hahmoja.
Strukturointi vahvojen hahmojen vastaisesti (structuring against strong gestalts) on vaikeampaa kuin vahvojen hahmojen mukainen strukturointi. Erityisen vaikeita ovat tilanteet, joissa äänivirrassa tai -sarjassa on mukana myös vahva hahmo, joka ei kuitenkaan ole itsenäinen yksikkö. Tällaisissa tapauksissa henkilö, jolla on kykyä havaita vaaditut osaset monimutkaisesta kuviosta ja kykyä olla hämääntymättä ympäristöstä, kykenee oikeaan ratkaisuun. Yleisessä psykologiassa tätä kykyä kutsutaan kentästä riippumattomuudeksi (field-independence). (Karma, 1985.) Esimerkissä 5 on kaksi sekvenssiä, joista kummastakin on löydettävissä vahva hahmo (merkitty hakasilla). Vahvoja hahmoja rajaa kummassakin esimerkissä niin kvarttihyppy, melodian suunnan muutos kuin yksi muita pitempi sävelkin. Kaikki nämä tekijät osoittavat samaa rajakohtaa, joten ne yhdessä tukevat havaintoa vahvasta hahmosta. Vahva hahmo ei kuitenkaan kummassakaan tapauksessa ole sekvenssin yksikkö, vaan sekvenssin yksikön ja tahtilajin pääiskun havaitsemiseksi tarvitaan strukturointia vahvojen hahmojen vastaisesti.
Esimerkki 5. Vahvojen hahmojen vastainen strukturointi.
Hämääviä tilanteita äänivirrassa ovat myös yksiköt, joiden alku ja loppu ovat keskenään samanlaiset. Tällaisissa yksiköissä kuulija nimittäin olettaa viimeisen äänen olevan seuraavan ryhmän ensimmäinen ääni; näin erityisesti tilanteissa, joissa kuulijalla on syytä odottaa kuulemiensa yksiköiden toistumista (tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi Karman musikaalisuustesti ja sellainen opetustilanne, jossa oppilas etukäteen tietää äänisarjan perustuvan yksiköiden toistumiseen). Tällaisia tilanteita voi kuitenkin esiintyä myös musiikissa. Esimerkissä 6 on sekvenssi, jossa yksikkö muodostuu kuudesta sävelestä. Kuitenkin neljän sävelen jälkeen syntyy vaikutelma, että nelisävelinen yksikkö alkaa uudelleen, ja vasta kolmen sävelen jälkeen kuulija voi havaita, että jatko ei olekaan hänen odotustensa mukainen. Kun jatko ei vastaakaan odotuksia, niitä täytyy muuttaa, joten havaitsemistilanteissa vaaditaan aiemmin mainittua joustavuutta. (Karma, 1985.)
Esimerkki 6. Yksikkö, jonka alku ja loppu ovat samanlaiset.
Mikäli tällaista jaksoa edeltävässä äänivirrassa rytminen iskutus (ja tahtilaji) ovat olleet selkeitä, kuulijan on suhteellisen helppo jatkaa iskutusta aiemman mukaisesti. Jos esimerkin 6 kaltaista sävelkulkua on edeltänyt selkeä 3/4 tahtilaji, kuulija odottaa samaa myös jatkossa eikä todennäköisesti hämäänny. Jos kuitenkin edellä on ollut rytmisesti ambivalentti tilanne ja kuulijalle on ollut epäselvää, onko tahtilaji 2/4 vai 3/4, myös esimerkin 6 tilanne on vaikea hahmottaa.
Kaksi viimeistä Karman mainitsemaa auditiivisen strukturoinnin tyyppiä ovat ajastaminen (timing) ja vahvojen hahmojen sisäisen rakenteen analysoiminen (analyzing the internal structures of strong gestalts). Ajastaminen liittyy äänisarjoihin, joissa tiettyä aikayksikköä kohti esiintyvien äänien määrä muuttuu (esim. 7). Karman käsityksen mukaan kuulija kykenee erottamaan tällaiset äänitapahtumat toisistaan siitä syystä, että äänet sijaitsevat äänitapahtumissa ajallisesti eri tavoin, eli että kuulija havaitsee pulssin tai rytmin muuttumisen, kun äänten alkamishetkien välit muuttuvat. Hän ei oleta, että kuulijat laskisivat, montako ääntä tapahtumissa on. (Karma, 1985).
Esimerkki 7. Äänien määrän muuttuminen
Esimerkin 7 kaltaisessa tilanteessa yksiköiden sisältämien yksittäisten äänten keston muuttuminen merkitsee myös hahmon sisäisen rakenteen muuttumista, mikä on toisinaan helppo havaita, toisinaan vaikeaa. Hahmon sisäisen rakenteen analysoiminen voi olla vaikeaa tapauksissa, joissa sekvenssin sisällä tapahtuu muutoksia äänten järjestyksessä (esim. 8). Tällaisessa tapauksessa sekvenssissä on samat ”ainekset” ja sen alku, loppu, yleinen liike ja liikkeen yleissuunta säilyy ennallaan, vaikka tarkka sisältö muuttuukin. Eron havaitsemiseksi vaadittaisiin siis sisällön tarkkaa analysoimista. (Karma, 1985).
Esimerkki 8. Hahmon sisäisen rakenteen muuttuminen.
Ristiriitaisia tulkintoja voi syntyä äänivirran kuuntelussa monesta syystä. Joissain tapauksissa useat yhtaikaiset tulkinnat ovat mahdollisia, ja äänivirrassa saattaa olla sekä rytmisiä että melodisia aksentteja, jotka ohjaavat yksikköjen välisten rajakohtien löytämistä eri tavoin, toisin sanoen rytmiset aksentit osoittavat eri rajakohtaa kuin melodiset aksentit. Esimerkissä 9 alkuperäisen 6/8 -sekvenssin (ensimmäinen rivi) voi hahmottaa myös kahdella muulla tavalla. Ylöspäinen sekstihyppy ja alaspäinen melodiakulku osoittavat yhtä (ja samaa) rajakohtaa (toinen rivi), joten sekvenssi on hahmotettavissa kohotahtisena tahtilajissa 3/4. Alaspäisen kulun sisällä oleva pitkä sävel osoittaa toista rajakohtaa (kolmas rivi), jolloin sekvenssi on jälleen hahmotettavissa tahtilajissa 3/4. Alkuperäinen 6/8 -sekvenssi ei ole minkään hahmotustekijän mukainen.
Esimerkki 9. Kolme tapaa hahmottaa sekvenssi.
Vaikka viimeaikainen tutkimus (Vos, van Dijk ja Schonmaker, 1994; Snyder ja Krumhansl, 2001; Toiviainen ja Snyder, 2003) onkin osoittanut, että kuulijat eivät välttämättä pidä pitkiä ääniä aksentteina ja siten havainnossa iskullisina, kuvioita, joissa on kaksi lyhyttä säveltä ja niiden jälkeen yksi pitkä kvartin päässä yläpuolella oleva sävel, pidetään kohotahtisina (London, Cross ja Himberg, 2006). Esimerkissä 10 on ensimmäisellä rivillä tyypillinen tällainen kohotahtialku. Samat sävelet ja rytmit havaitaan kuitenkin toisessa ympäristössä toisin (esimerkki 10, toinen rivi). On syytä muistaa, että esittäjä, joka näkee nuottikuvan, toteuttaa nuottikuvan mukaiset hahmot mikroajankäytön ja äänten voimakkuuksien avulla (Lerdahl ja Jackendorff, 1983; Sloboda, 1983; London, 2004). Tällöin esimerkin 10 mukaiset melodiat olisivat soivalta toteutukseltaan erilaiset, mikä auttaisi kuulijaa hahmottamaan ne esittäjän tarkoittamalla tavalla. Lisäapua toisen rivin melodian havaitsemiseen toisi luonnollisesti ensimmäinen tahti, joka jo ohjaisi kuulijaa tietynlaiseen hahmotukseen.
Esimerkki 10. Ympäristön vaikutus tietyn rytmis-melodisen hahmon havaitsemiseen.
Auditiiviseen strukturointiin liittyvät tekijät
|
Auditiivinen strukturointi ja musiikin perusteiden opettaminen 
|
 Tulostettava versio |