Sibelius-Akatemia
Aleatori etusivu

Intonaation perusteet

Lähtökohtina hyvän intonaation harjoittelulle voi pitää duuri- ja mollikolmisointujen soinnin löytämistä sekä viritysjärjestelmästä käytännössä riippumattomien intervallien kuten unisonojen, oktaavien ja kvinttien puhtautta. Duurisointujen kohdalla perusperiaate on pyrkiä luonnonpuhtauteen ja mollisointujen kohdalla parhaaseen kompromissiin . Lisäksi pidän tarpeellisena liittää puhtaasti intonaatioon liittyvän teorian sekaan perinteistä musiikinteoriaa - sikäli kuin se on puhtaan soiton oppimisen kannalta tarkoituksenmukaista - ja etenkin sointu- ja äänenkuljetusopin alkeita. Harmoniatajun kehittäminen on oikean suuntaisen intonoinnin kannalta ensiarvoisen tärkeää, ja tämän vuoksi käsittelen myös tonaalisen musiikin peruspilareita, kuten toonikaa, dominanttia ja näiden kautta kumpuavaa musiikin muodon hahmotusta. Joka tapauksessa tärkeämpää kuin termien oppiminen on kuuntelemiseen ja ilmiöiden havaitsemiseen harjaantuminen - ja virityksen korjaaminen. Toisaalta kaikkein tärkeintä puhtaassa soitossa, kuuntelemisen rinnalla, on hyvä äänentuottotekniikka.

← Intonaatio-oppia puhaltajille - torvi mukaan teoriatunnille? Lämmittelystä →

Tulostettava versio