Käytännön toteutusnäkökohtia

Opetustila ja soittimet

Harjoitteiden toteutukseen tarvitaan jonkin verran tilaa liikkumiseen. Osassa harjoitteista käytetään soittimia, jolloin oppilas voi soittamalla todentaa musiikillisia elementtejä ja kaikkia niitä asioita, joihin tunneilla tutustumme. Olen soveltanut harjoitteisiin erilaisia luokkasoittimia: pianoa ja kitaraa, laattasoittimia (alttoksylofoneja, metallofoneja ja bassoksylofonipaloja), bongorumpuja, muutamia sabar-rumpuja sekä pieniä rytmisoittimia kuten triangeleja, kapuloita, marakasseja, hiekkaputkia, kehärumpuja, lehmäkelloja ja quiroja. Myös oppilaiden omat soittimet ovat erittäin käyttökelpoisia.

Tapaamisissamme toisten teoriaopettajien kanssa pohdimme ongelmia, joita opettaja kohtaa ottaessaan käyttöön oppilaiden omat soittimet; yleinen sähellys ja hälinä, soitinten viritys, äänialat, transponointi jne. Kaikkiin näihin ongelmiin olen törmännyt, mutta aina olen niistä myös selvinnyt. Kaikkea ei voi ennakoida, siispä ei opettajakaan osaa tehdä aina kaikkea. Yleensä ryhmästä on löytynyt joku oppilas, joka osaa virittää toistenkin oppilaiden soittimet. Usein oppilaat tulevat suoraan soittotunneiltaan, jolloin soittimet ovat jo valmiiksi vireessä. Kaiken kaikkiaan virityksestä ja siitä aiheutuneesta hälinästä on selvitty aika nopeasti, kunhan oppilaat ovat tottuneet toimintaan. Oppilaita kiinnostavat toisten soittimet, ja odotettaessa voi opettaja esitellä harvinaisempia soittimia.

Olen toisinaan käyttänyt tunnilla toteutettua "konserttia" apuna suunnitellessani oppilaiden omien soittimiensa käyttöä opetuksessa. Oppilaat ovat tuoneet tunnille soittimensa ja esittäneet toisille oppilaille itse valitsemansa kappaleen. Tällöin olen nähnyt, miten oppilaalta sujuu soittimen virittäminen ja minkälainen on oppilaan soittotaito. Kappaleista voi päätellä improvisointia ajatellen, minkälaisia soitto-osia oppilaalle voi antaa ja kuinka laajan äänialan ja minkälaisia asteikkoja oppilas hallitsee. Toisaalta tämä aiheuttaa oppilaiden välistä soittotaitojen arviointia, eli opettajan kannattaa miettiä, onko ryhmän yhteistyön kannalta "konsertti" hyväksi. Koska oppilaiden varsinainen soittotaito ei välttämättä ole suoraviivaisessa suhteessa improvisointikykyyn, voi suoraan ilman ennakko-oletuksia aloittaminen olla myös eduksi.

Transponointi saattaa tuottaa päänvaivaa, mutta samalla näissä käytännön tilanteissa koko ryhmä nimenomaan pääsee helposti tutustumaan transponointiin. Toisinaan ryhmä on yhdessä transponoinut melodian tai lisä-äänen oikealle korkeudelle. Toisinaan olen antanut oppilaalle itselleen tehtäväksi transponoida ja harjoitella melodian halutulta korkeudelta seuraavaksi kerraksi.

Vasta vähitellen opettaja pystyy tehtävänannoissaan huomioimaan jokaisen oppilaan soittotaitotason. Aluksi saattaa tulla virhearvioita, varsinkin pienempien oppilaiden kohdalla, jotka eivät kykene itse tarkasti kertomaan, mitä osaavat. Tällöin oppilaiden soitonopettajista on ollut korvaamatonta apu. Kaikista tilanteista on selvitty kunnialla. Tärkeintä on, että oppilaita rohkaisee kokeilemaan ja yrittämään. Ryhmäläiset ovat yleensä hurjan kannustavia toisiaan kohtaan. Yksin soittaminen on toisinaan ollut oppilaista pelottavaa, mutta yhteissoitto on hauskaa. Kun aloitetaan helpoista tehtävistä, joissa kaikki kokevat onnistumisen iloa, ainakin minun oppilaani tuovat soittimet mielellään tunnille ja kyselevät, joko taas soitetaan.

Työskentelymuotoja

Opetan mielelläni oppilailleni asioita korvakuulolta. Perinteisessä musiikkiopisto-opetuksessa oppilaat joutuvat harvoin soittamaan ilman nuotteja, ja korvakuulosoittoa harjoitellaan liian vähän. Diktaattien teko on helpompaa, kun oppilaat muistavat tehtävän jo melko hyvin itse, jolloin he voivat edetä omaa tahtiaan. Hyvä musiikillinen muisti edesauttaa myös oppilaiden ulkoaoppimista.

Piiri on muodostelmana toimiva kaikissa vuorovaikutusta edellyttävissä opetustilanteissa. Silloin kaikki oppilaat näkevät ja kuulevat toisensa hyvin ja myös opettajan on helppo seurata oppilaittensa toimintaa. Jos luokassa on tilaa liikkumiseen, voi toisinaan myös pyytää oppilaita siirtämään tuolit piiriin.

Musiikin johtaminen unohdetaan usein lasten kanssa toimiessa. Silti se on oivallinen tapa kehittää musiikillista ajattelua ja myös oppaiden itseilmaisua. Lisäksi oppilaat oppivat vastaamaan koko ryhmän toiminnasta ja reagoimaan kuulemaansa. Harjoitteissa on useita esimerkkejä, joissa ensin opettaja ja myöhemmin oppilas johtaa ryhmän toimintaa. Jokaisen johtajan tulee seurata, toimiiko ryhmä johtajan näytön mukaisesti vai onko ryhmän toteutuksessa tai johtajan näytössä korjattavaa.

Kehorytmeillä tarkoitan tekniikkaa, jossa hyödynnetään kehosoittimia. Samasta asiasta käytetään myös ilmaisuja bodypercussio (body percussion), bodyperkussio, kehorytmiikka ja kehorummutus. Kehorytmejä voisi verrata perinteisissä lastenloruissa ja -lauluissa usein esiintyviin liikesarjoihin, mutta kehoa käytetään monipuolisena rytmisoittimena. Yleisimpiä kehosoitinääniä ovat erilaiset taputukset, sorminapsutukset ja jaloilla tömistykset. Erikorkuisia ääniä saadaan myös lyömällä käsillä rintaan tai etu- tai takareisiin. Käytännössä rajana on vain soittajan mielikuvitus keksiä sopivia kehonsoittotapoja.

Rytmin harjoittamisessa kehosoittimet toimivat hyvin ja tuovat monipuolisuutta tunnin toimintatapoihin sekä aktivoivat oppilaita. Lisäksi kehosoittimilla vaikeustasoa voi kasvattaa tarpeen mukaan. Taitavimmat oppilaat voivat soittaa kehorytmein toista rytmiä ja sanoa toista rytmiä samanaikaisesti.

Orff-pedagogiikassa hyödynnetään paljon kehorytmejä opetusprosesseissa (ks. esim. Frazee 1987). Usein käytettävät rytmit opetellaan ensin kehosoittimin, jonka jälkeen samat rytmit siirretään varsinaisille rytmisoittimille. Omassa opetuksessani olen käyttänyt kehosoittimia lähinnä rytmien opettelussa. Oppimista voi vielä tehostaa yhdistämällä liikkeeseen puheetta, lorun tai hokeman. Keho-ostinatot ovat myös oivallinen tapa säestää laulua tai puhetta.

Pyrin huolehtimaan, etteivät kehorytmit olisi kenellekään ryhmän oppilaista liian hankalia. Kehorytmien käyttö vaatiikin opettajalta maltillista etenemistä. Jokaisella oppilaalla on erilaiset motoriset taidot ja he omaksuvat toimintaa eri nopeudella. Näin myös ryhmissä on suuria eroja. Joskus pyydän oppilaitani harjoittelemaan tiettyä kuviota myös kotona. Silloin jokainen oppilas voi käyttää kuvioon sen verran aikaa kun tarvitsee omaksumiseen ja harjoitella tarpeen mukaan hitaasti tai nopeasti. Seuraavalla tunnilla on kehitys ollut selvästi havaittavissa.

Kun oppilaat itse muokkaavat keho-ostinatoja, on hyvä ensin miettiä oppilaiden kanssa eri kehosoitinten erilaisia luonteita. Toinen kuulostaa korkealta, toinen matalalta, toinen on ketterämpi ja toinen kömpelömpi. Näin opettaja helpottaa oppilaidensa työskentelyä ja lopputuloksista tulee luontevia ja hyvin toimivia kokonaisuuksia.

Kaikutekniikkaa on varmasti hyödynnetty iät ja ajat opeteltaessa korvakuulolta asioita. Opettaja tai oppilas näyttää ensin mallin, jonka muut toistavat perässä. Kaikutekniikka toimii parhaiten, kun oppilaat tietävät toistettavan fraasin pituuden. Kaikutekniikka on erityisen käyttökelpoinen tutustuttaessa uusiin elementteihin ja toimii hyvin lämmittelyharjoituksissa ennen varsinaisia harjoituksia.

Samanaikainen jäljittely (simultaneous imitation) on toimintatapana järkevä ja nopea opeteltaessa yksittäisiä uusia liikkeitä. Tällöin oppilaat pyrkivät toistamaan liikkeen samanaikaisesti opettajan kanssa. Käytännössä se toimii siten, että oppilas seuraa hetken ja tulee mukaan toimintaan heti kun tuntee, että on oivaltanut, mistä on kyse.

Kaanontekniikka (overlapping imitation, limittäinen matkiminen) on kaikutekniikkaa kehittyneempi ja myös haastavampi versio. Opettaja taputtaa ensimmäisen fraasin. Kun oppilaat toistavat ensimmäisen fraasin, opettaja taputtaa samanaikaisesti jo seuraavan. Aluksi kannattaa lähteä liikkeelle yksinkertaisista ja lyhyistä fraaseista. Kun joka toinen fraasi on tarpeeksi helppo ja joka toinen haastavampi, oppilaat ehtivät ajattelemaan eikä suorituksesta tule liian vaikea. Vähitellen osioita voi vaikeuttaa.

Kaanontekniikkaa voi käyttää myös melodioissa. Perinteisen kaikulaulun sijaan oppilaat kuulevatkin seuraavan toistettavan fraasin samanaikaisesti, kun he vielä toistavat edellistä fraasia.

(Työskentelytapojen englanninkieliset nimitykset ovat teoksesta Frazee 1987.)

Improvisointi työskentelytapana

Omakohtainen kokemus ja aktiivinen oppiminen helpottavat uuden asian omaksumista. Improvisointi on hyvä keino saada oppilaat omakohtaisesti kokeilemaan ja koettelemaan musiikin elementtejä. Asiat tulevat tutuiksi, todellisemmiksi ja konkreettisemmiksi myös oppilaiden maailmassa. Toisaalta improvisoinnin kautta vanhoista jo tutuista jutuista voi löytyä aivan uusia ulottuvuuksia.Parhaimmillaan oppilaat voivat improvisoinnin avulla luoda omaa musiikkia ja harjoitella samalla teoriatunnilla opeteltujen musiikin peruselementtien toimintaperiaatteita elävässä musiikillisessa tilanteessa. Useat harjoitteista sisältävätkin improvisatorisia osioita tai niissä voi käyttää improvisointia.

Kun tarkoitukseni on tunnin aikana pyytää oppilaitani improvisoimaan tiettyjä elementtejä käyttäen, tutustutan heidät ensin elementteihin kaikutekniikan avulla ja sitten teetän jonkin pienen harjoitteen, jossa oppilaat saavat itse "maistella" eli muokata tai kokeilla samoja tai saman tyyppisiä elementtejä. Luovien harjoitteiden yhteydessä kannattaa mahdollisuuksien mukaan aina teettää aluksi jonkinlainen lämmittelyharjoitus ennen varsinaista tehtävää. Lämmittelyn tarkoitus on orientoida oppilas tulevaan, tutustuttaa uusiin asioihin, poistaa estoja ja usein myös rentouttaa, jopa keventää tunnelmaa. Tämän jälkeen varsinainen oma tekeminen on helpompaa.

Improvisoinnissa esimerkiksi pentatoninen asteikko on hyvin käyttökelpoinen, sillä sen sävelet sointuvat hyvin päällekkäin. Voin siis huoletta sanoa oppilailleni, että kaikki, mitä soitatte kuulostaa hyvältä. Tavoitteena onkin etsiä hyvistä ratkaisuista parhaat vaihtoehdot.

Improvisaatiossa kannattaa muistaa, että usein parhaimmat jutut syntyvät aivan vahingossa. Rento tunnelma helpottaa omien rajojen kokeilua, ja tie epäonnistumisenkin kautta voittoon auttaa oppilaita uskaltamaan vähitellen enemmän. Oma kokemukseni on, että pienetkin oppilaat ovat nykyään hyvin kriittisiä omissa töissään. Oppilaiden on varsinkin aluksi vaikea uskaltaa antaa itselleen aikaa opetella ja yrittää. Kun improvisointi aloitetaan tarpeeksi pienistä muuttuvista elementeistä ja muutamista vaihtoehdoista ja edetään vähitellen, kynnys kokeilla ylittyy helpommin.

Opettajalla on vastuu auttaa ryhmää tukemaan ja kannustamaan toisiaan. Lopuksi on aina hyvä miettiä, mitä tulikaan tehtyä. Jokaisesta työstä löytyy hyviä puolia ja vielä kehitettäviä asioita, joiden avulla ensi kerralla onnistutaan vielä paremmin. Perusteltua kritiikkiä täytyy jokaisen kyetä vastaanottamaan. Improvisointi voi parhaimmillaan vapauttaa lapsen luovuuden, parantaa ryhmähenkeä ja auttaa myös muiden tavoitteiden saavuttamisessa, esimerkiksi melodian opettelussa, sointujen hahmotuksessa, rytmin ymmärtämisessä ja termistön harjoittelussa. Kaikkein arvokkainta kuitenkin on, että oppilas saa yhden luovan käyttövaran lisää, josta voi olla iloa ja apua myös tulevaisuudessa.

Improvisointi on hyvä lähtökohta myös sävellysprojekteille. Omien sävellysten tekeminen on tavallista pienten oppilaiden keskuudessa, mutta usein oppilaan kasvaessa itsenäinen musiikin luominen jää syrjään. Teoria- ja säveltapailutuntien yhteydessä on luontevaa luotsata oppilaita sekä omiin että pienissä ryhmissä toteutettaviin projekteihin, joissa lopputuloksena on uutta, lasten ja nuorten omaa musiikkia.

Opettajalle työskentely oppilaiden omien sävellysten parissa on haasteellista. Opettajan täytyy osata asettaa raamit, "valmiit palikat", jokaiselle tasolle sopivalla tavalla. Tehtävissä täytyy ottaa huomioon oppilaiden taitotaso ja löytää ikäkaudelle sopivan innostava tehtävänasettelu. Ryhmätehtävissä taas haastetta lisää yhteistoimintavalmiuksien huomioon ottaminen ja ajankäytön organisointi. (Säveltämisen käytöstä ks. lisäksi Heikkilä 1995; Hakkarainen ym. 1994 sekä Anna Kuoppamäen artikkeli "Musiikin työpaja" tällä sivustolla.)

Luovia toimintamuotoja perustason
teoria- ja säveltapailuopetukseen

Syke- ja aika-arvoharjoituksia

Tulostettava versio