Yleistä opetuksen järjestämisestä

Soittimien mukaan ottaminen opetukseen asettaa työskentelyn toimivuuden kannalta joitakin vaatimuksia:

  • ryhmät sopivan kokoisia (8-10 oppilasta). Oman kokemukseni mukaan 12 on ehdoton yläraja. Jos ryhmät ovat suurempia, vie jo pelkkä virittäminen tunnista kohtuuttoman ajan.
  • homogeeniset ryhmät
  • toimiva soitinjakauma
  • monikäyttöinen opetustila, joka antaa mahdollisuuden myös liikkumiseen ja soittamiseen. Paras muodostelmasoitintyöskentelylle on piiri, jossa kaikki näkevät toinen toisensa ja voivat kommunikoida helposti keskenään.
  • oppitunnin kesto 60´. Soitinten ja monipuolisten työtapojen käyttö vie luonnollisesti enemmän aikaa, jolloin totuttu 45´ oppitunti jää helposti lyhyeksi.
  • hyvä aloitusikä 9. Oppimisen kannalta on tärkeää, että oppilaan käsitteellinen ajattelu, luku- ja kirjoitustaito sekä motoriset valmiudet ovat ehtineet kehittyä riittävästi ennen teoriaopintojen aloittamista.

Esimerkit suunniteltu 60 minuutin tuntia ajatellen. Tunnin ollessa 45´, voi ne luonnollisesti jakaa kahteen osaan. Lisäksi ryhmät työskentelevät usein eri tahtiin, joten kokonaisuus kannattaa mitoittaa kullekin ryhmälle sopivaksi.

← Soitinten käytöstä tunnilla Lähteet →