Ilmianna innostaja -kampanja palkitsi Sirpa Murtovaaran

Ilmianna innostaja -kampanjassa etsittiin alkuvuodesta 2017 reilun puolentoista kuukauden ajan “hyviä tyyppejä” ja toimintatapoja nuorten innostamiseen liittyen. Halusimme kuulla ja jakaa tarinoita onnistumisista, rohkeudesta, hyvistä ideoista ja toimintatavoista. Kampanjan aikana löytyneitä tarinoita julkaistiin osoitteessa www.ilmiannainnostaja.fi, jossa ne ovat edelleen luettavissa. Kampanja-ajan päätyttyä nuorten asioita tuntevista asiantuntijoista koostuva raati valitsi yhden innostajan palkittavaksi yhteistyökumppani SuperParkin lahjoittamalla 1000 euron palkinnolla.

Kampanjan aikana kuka tahansa pystyi ilmiantamaan kollegansa, tuttavansa tai itsensä nuorten parissa toimivana innostajana. Ilmiantoja innostajista saatiin kampanjan aikana jopa 50. Innostajia löytyi mm. järjestöistä, kouluista, nuorisopalveluista, harrastustoiminnoista, työpajoista sekä kulttuurin ja musiikin alalta - ja joskus myös nuoret itse ovat toistensa innostajia. Kampanjan kautta on ollut hienoa nähdä, että nuorten kanssa voi toimia monin tavoin, ja että ne kaikki ovat tärkeitä. Tarvitaan erilaisia tapoja tehdä!

Superparkin lahjoittaman 1000 euron palkinnon raati päätti antaa Sirpa Murtovaaralle Kuusamosta. Palkinnon myöntämisen perusteena raadilla oli se, että Sirpa on tarttunut esimerkillisesti nuorilta lähteneeseen haasteeseen sellaisella alueella,  jossa nuoret itse ovat asiantuntijoita. Kuusamolaiset nuoret olivat harmitelleet sitä, ettei Kuusamossa ollut kunnollisia laneja eli verkkopelitapahtumaa. Sirpa kuuli tämän haasteena ja tarttui toimeen!

Sirpa on omalla toiminnallaan mahdollistanut nuorille tapahtuman järjestämisen Kuusamoon, auttanut nuoria kehittämään toimintaa ja järjestämään tapahtuman jo neljästi. Sirpa on innostanut nuoria tavoittelemaan aluksi mahdottomalta tuntuvaa haavetta ja tekemään siitä totta. Sirpa on todellakin valmentaja. Hän uskoo nuoriin ja valmis uhraamaan aikaa siihen, että nuoret saavat loistaa omassa elämässään.

Palkittavan innostajan valinta ei ollut raadille helppoa, koska joukossa oli useita omalla tavallaan ja omalla alallaan merkittäviä innostajia. Yhden, rahalla palkittavan henkilön lisäksi raati halusi nostaa esille vielä neljä muuta kampanjassa löytynyttä innostajaa:

Veeti Nevalaisen, joka on positiivinen esimerkki nimenomaan siitä, miten haasteet voi kääntää mahdollisuuksiksi, ja miten kaikki voivat toimia myös esimerkkinä muille. Erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat nuoret tarvitsevat joskus tuplamäärän rohkaisua ja innostusta, ja siinä vertaistuella ja vertaisesimerkillä voi olla ratkaiseva vaikutus.

Oona Hännisen, joka esimerkillisellä tavalla on kohdannut Yeesi ry:n vapaaehtoiset ja huolehtii aina siitä, että jokainen voi kokea tulleensa kuulluksi ja olevansa tervetullut, ja jotta jokaisella olisi paikka minne mennä. Oona on hienosti ymmärtänyt innostamisen, kuuntelemisen ja rohkaisun suhteen toisiinsa.

Jenni Väisäsen, joka toimii esimerkillisesti nuorten parissa yhdistäen yhdessä tekemisen, katutaiteen ja omaan lähiympäristöön vaikuttamisen sekä sen viihtyisyydestä huolehtimisen.

Mikael “Gusse” Anderssonin, joka on innostanut nuoria jo viidentoista vuoden ajan perustamansa Kulturkarnevalen-tapahtuman kautta. Tapahtumassa nuoret pääsevät tutustumaan ja kokemaan kulttuuria laajasti erilaisissa työpajoissa viiden päivän aikana, jonka karnevaali kestää. Tärkeää Kulturkarnevalenissa on yhdessä tekeminen ja kokeminen, sekä kilpailemisen puuttuminen. Raati toivoisi Gussen aloittaman toiminnan laajenevan myös suomenkielisten nuorten pariin!

 

Ilmianna innostaja -kampanjan raatiin kuuluivat Annika Jouhki (Yeesi ry), Matilda Wrede-Jäntti (tutkija, valtiotieteiden tohtori), Marjaana Jaranne (Taiteen edistämiskeskus), Seija Tanskanen (Leikkiväri ry), Henni Axelin (Allianssi) ja Noora Herranen (Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arx).

 

Erja Tikka, sosiaalialan opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu

 

Ilmianna innostaja -kampanja toteutettiin alkuvuodesta 2017. Kampanjassa etsittiin tarinoita henkilöistä, jotka ovat innostaneet nuoria löytämään oman juttunsa. Creative and Inclusive Finland toteutti kampanjan yhdessä Arcadan ja Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Ilmianna innostaja -kampanjan palkitut henkilöt julkistettiin NUORI2017-tapahtumassa Tampereella 29.3.2017.