Kiusaamista vähentävä sovellus ja metsänäänet ehdolla maailman parhaaksi luovaksi bisnesideaksi

Creative Business Cup (CBC) kokoaa maailman parhaat luovien alojen bisnesideat loppukilpailuun, joka järjestetään 15.–16. marraskuuta Kööpenhaminassa. Kilpailuun osallistuu reilusti yli 60 ideaa ympäri maailman. Suomesta on tänä vuonna finaalissa mukana Mightifier-sovellus, joka on ideoitu koulukiusaamisen vähentämiseksi. Mightifier voitti Suomen CBC-karsinnan ja sai mahdollisuuden kilpailla maailman parhaan luovan liikeidean palkinnosta.

Toisena suomalaisena yrityksenä Kööpenhaminassa kilpailee Kelosound, joka on kelopuusta rakennettu kaiutin ja samalla uniikki taideteos. Kelosound pitchaa Creative Business Cupin Invio Experience Technology Solution -kisassa, jossa haetaan uusia elämysteknologiaan liittyviä tuotteita.

Kisan ensimmäisenä päivänä kaikki kilpailijat pitchaavat tuomaristolle. Mightifierin Mervi Pänkäläinen ja Kelosoundin Kirsi Ihalainen esittelevät ideansa ja vastaavat tuomareiden kysymyksiin. Aikaa on vain kolmesta viiteen minuuttia. Parhaimmat bisnesideat valitaan jatkoon torstaiaamun semifinaaliin, josta edetään iltapäivän finaaliin.

Kööpenhaminasta tavoitettu Pänkäläinen kertoo hengästyneenä ensitunnelmista kisaa edeltävänä päivänä: “Melkoisen jännää on ollut, vaikka olen käynyt aikaisemminkin kisaamassa ja pitchaamassa sijoittajille. Saimme sparrausapua tanskalaiselta gurulta, ja esitystä hiottiin vielä loppumetreillä entistä yksinkertaisemmaksi. Nyt pitää mennä, että ehtii vielä viimeiseen kenraaliharjoitukseen!”

Mightyfier esittelee bisnesideaansa keskiviikkoaamuna klo 11 heti alkuun koko kilpailun toisena ehdokkaana.

Kelosoundin esitys on lounaan jälkeen noin klo 13. Kirsi Ihalaista jännittää etukäteen eniten tekniikan toimivuus. Äänipuu toistaa eri vuodenaikojen metsän ja luonnon ääniä, jotka kuuluvat eri suuntiin, ja tärähtelevät sileää puunrunkoa vasten. Eniten Ihalaista viehättää metsän eläimistä ahman kohtaaminen ja sen äänen kuuleminen.

Suomen CBC -karsinnat järjestää Creative Finland, jonka verkostojohtaja Anu-Katriina Perttunen on myös mukana Kööpenhaminassa jännittämässä.

Ensimmäistä kertaa syyskuussa 2017 Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetty pitchauskilpailu SULA saa jatkoa, kertoo Helsingin kaupungin luovien alojen vastaava Taina Seitsara. Mightifier ja Kelosound olivat myös SULAn kaksi parasta liikeideaa.

Mightifier on ollut toiminnassa vuoden 2016 alusta, ja yritys on voittanut jo aikaisemmin muita liikeidea- ja muotoilupalkintoja, kuten Arctic15, Vuoden Huiput ja Grand One. Kelosound sen sijaan on perustettu puolisen vuotta sitten ja se tuli molempiin kisoihin kylmiltään ja omaksikin yllätyksekseen – suoraan voittamaan.

Kirsi Ihalainen uskoo, että Kelosound äänipuu hurmaa tuomariston omalaatuisuudellaan: “Puuhun syntyy luontainen halu koskettaa ja halata, kuunnella ja tuntea, metsän ja luonnon hyvä olo välittyy niin vahvasti”.

Mervi Pänkäläisen omat teini-ikäiset pojat ovat puolestaan saaneet toimia koekaniineina Mightyfierille, joka kerää palautetta koulupäivästä sekä oppilailta että opettajilta: “Pisan tulokset osoittavat, että kun kouluilmapiiri on hyvä, niin koulumenestyskin on parempi, uskomme positiiviseen palautteeseen”.

Kilpailu on käynnissä kahden päivän ajan, jonka aikana kisailijat ehtivät hyvin myös verkottumaan, luomaan tärkeitä kontakteja ja etsimään sijoittajaehdokkaita.

Voit seurata tunnelmia sosiaalisessa mediassa:

#CBCup17
#kelosound
#mightifier
#OsaajienSuomi

Kelosound somessa: facebook | instagram | twitter
Mightifier somessa: facebook | twitter
Creative and Inclusive Finland somessa: facebook | instagram | twitter

 

Teksti: Milla Visuri