Nyt tehdään TAIKOJA

Keskiviikko, tammikuu 13, 2016 - 13:00 - 16:00
Tieteiden talo
Kirkkokatu 6, Helsinki

HANKEINFO 
ke 13.1.2016 klo 13-16
Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki

Tule rohkeasti hakemaan rahoitusta yhteiskunnalliselle hankkeellesi! Juuri nyt on oikea aika toteuttaa projekti, jolla parannetaan sinulle tärkeän kohderyhmän mahdollisuuksia kehittää osaamistaan. Olet kaipaamamme toimija, jos hankeideasi tavoitteena on kehittää aikuisten perustaitoja (esim. numero-, luku– tai ICT-taidot) ja juurruttaa työhön, työtaitoihin tai kouluttautumiseen liittyviä toimintamalleja työllistymisen parantamiseksi.

Tulevan haun painotuksena on erityisesti puutteellisimmat taidot omaavan aikuisväestön työelämässä tarvitseman luku- ja numerotaidon parantaminen.

Tyypillisiä tässä haussa rahoitettavia hankeaiheita voivat olla esimerkiksi:

  • Osallistavat koulutukset vähemmistöryhmille Takaisin työelämään tauon jälkeen paluuta
  • Tekevien perustaitojen parantaminen Pysyvät koulutusratkaisut osaamisen
  • Kehittämiseksi Suomessa

 

Ilmoittaudu mukaan:

http://bit.ly/Taito_seminaari

 

Lisätietoja

 

TAIKOJA-hanke toimii koordinoivana hankkeena opetus ja kulttuuriministeriön Taito-ohjelmaan valituille hankkeille. Ohjelma keskittyy aikuisväestön ICT-, numero- ja lukutaidon kehittämiseen esimerkiksi niiden väestöryhmien keskuudessa, jotka ovat tauon jälkeen palaamassa takaisin työelämään. Koordinointihankkeen tehtävänä on verkottaa alueen toimijoita sekä viedä hankkeissa kehitettyjä toimintamalleja osaksi pysyviä koulutusrakenteita.