Trumpetti

1. Vaskisoittimien toimintaperiaate, luonnontrumpetti

Säveltasojen muodostaminen vaskisoittimilla perustuu oleellisesti soittajan kykyyn virittää huulensa värähtelemään suukappaleen sisäosassa halutulla taajuudella (ns. ansatsi). Toisen yhtä tärkeän osan värähtelevää systeemiä muodostaa soittimen putken sisällä oleva ilmapatsas, jolla on tietyt, soittimen geometriasta riippuvat resonanssitajuudet. Huulten ja ilmapatsaan värähtelyiden on oltava tarkasti yhteensopivat hyvälaatuisen, hallitun äänen tuottamiseksi. Samalla putken pituudella on mahdollista tuottaa useita eri säveliä, jotka muodostuvat perustaajuuden monikerroista tunnetun harmonisen osasävelsarjan mukaisesti. Renessanssin, barokin ja klassismin aikana käytetty luonnontrumpetti toimii tällä periaatteella. Osasävelsarjan 1.-8. sävelillä voidaan soittaa vain duurikolmisoinnun säveliä, ja kahdeksannen yläpuolellakin asteikkokulkuja vain perusvirityksen määräämässä sävellajissa. Näin ollen eri sävellajeissa soittamiseen tarvitaan vaihtoputkia, joilla perusviritystä voidaan muuttaa.

2. Nykyaikaisen trumpetin rakenne ja ominaisuudet

Nykyaikaisen trumpetin putken pituutta pystytään säätelemään soiton aikana lisäputkien ja venttiilijärjestelmän avulla. Venttiileitä on yleensä kolme ja ne laskevat soittimen perusviritystä puoli sävelaskelta, koko askeleen tai pienen terssin. Eri kombinaatioilla ja osasävelillä pystytään soittamaan kromaattinen asteikko, joka alkaa kirjoitetusta pienen oktaavin fis-sävelestä. Trumpetteja rakennetaan useisiin eri perusvirityksiin (B,C,D,Es,E,F,G,A/B-piccolo), mikä määrää soivan säveltason. Kaksiviivaisessa oktaavissa on kaikille sävelille useitakin vaihtoehtosormituksia. Järjestelmä on kuitenkin intonaation kannalta sikäli puutteellinen, että vaikka venttiilikombinaatioilla saadaan aritmeettisesti yhteenlaskettuja putkien pituuksia, niin intervallien suhteellinen rakenne jää huomioimatta. Tätä puutetta pyritään korjaamaan vaihtoehtosormituksilla ja erilaisilla hienosäätömekanismeilla (triggerit, pitch finderit).
Osasävelsarjat eivät käytännössä ole läheskään aina puhtaita - kuitenkin lähempänä luonnollista kuin tasavireistä viritystä. Syy tähän saattaa löytyä hyvin vähän tunnetusta, mutta luotettavista lähteistä löytyvästä selityksestä (esim. A.H.Benade: Fundamentals of Musical Acoustics). Akustiikan tutkijoiden mukaan osasävelsarja ei olekaan harmoninen, vaan muodostuu perustaajuuden parittomista monikerroista, jotka asetuvat lähes harmoniseksi sarjaksi putken sopivan kartiomaisen muotoilun vaikutuksesta. Tämä perustuu oletukseen, että vaskisoitin käyttäytyy kuin toisesta päästä suljettu, toisesta avoin putki.

3. Soittotekniikka

Ellei muita hienosäätömahdollisuuksia ole käytettävissä, trumpetinsoittaja voi myös huulillaan jonkin verran muuttaa intonaatiota eli "taivuttaa" säveltä. Tämä aiheuttaa yleensä äänensävyn muutoksen, mikä voi olla kuitenkin pienempi ongelma kuin epävireisyys. Taivutustoleranssissa on melkoisia soitinkohtaisia eroja - pieni määrä on hyvä säätövarana, kovin suuri aiheuttaa ongelmia yleisessä intonoinnissa. Virityksen hallinta laajalla dynaamisella skaalalla asettaa suuria vaatimuksia varsinkin äärinyansseissa ja -rekistereissä. Yleensä fortissimo aiheuttaa helposti alavireisyyttä ja pianissimo ylävireisyyttä. Samoin crescendo viritystason laskua ja diminuendo sen nousua.

4. Välineet, ympäristö

Varsinkin sinfoniaorkesterien trumpetistit käyttävät nykyisin useita soittimia esim. kapellimestarien toivomuksesta, esitettävän musiikin tyylilajin mukaan, tai omaa työtään helpottaakseen. Myös kornetti ja flyygelitorvi kuuluvat trumpetistien soitinvalikoimaan. Tällöin jokaisen soitinyksilön intonaation tuntemus on erittäin tärkeätä, etteivät haitat nousisi suuremmiksi kuin tavoitellut hyödyt. Lisäksi trumpeteissa käytetään monenlaisia sordinoja, jotka vaikuttavat yleisviritykseen - yleensä nostavat, mutta saattavat vaikuttaa yksittäisten säveltenkin intonaatioon suhteessa muihin säveliin. Paras, ja oikeastaan ainoa perusteltu lähtökohta on tuntea soittimen käyttäytyminen suhteessa tasavireiseen järjestelmään. Tämän lisäksi on tietenkin tiedettävä, millaisia korjauksia intervallit ja soinnut vaativat luonnolliseen puhtauteen pyrittäessä, pystyttävä kuulemaan erot ja reagoimaan joustavasti. Edellä mainittu onkin tämän sivuston tärkein tavoite. Käytänössä useimmiten suurimmat ongelmat esiintyvät puhtaiden intervallien (oktaavit, kvintit, kvartit) intonaatiossa. Ellei näitä ensin korjata, on esim. terssien ja sekstien avulla mahdotonta vaikuttaa lopputulokseen.
Lämpötilan nousu nostaa trumpetin yleisviritystä samoin kuin muidenkin puhaltimien. Tällä ei ole tekemistä soittimen lämpölaajenemisen kanssa, vaan ilmiö johtuu siitä, että äänen nopeus ilmassa kasvaa lämpötilan noustessa ja putken pituus (aallonpituus) pysyy vakiona. Tällöin perustaajuus kasvaa eli viritys nousee. Usein orkestereissa trumpetistit soittavat lähellä lyömäsoittimia, joiden äänet sisältävät paljon voimakkaita epäharmonisia osaääneksiä. Tämä saattaa vaikeuttaa intonaation hahmottamista oman soitinryhmän kesken.