Teatterikorkeakoulu

Pekka Vänttinen

Arkisto

Minna von Reiche

Minna von Reiche.Teak alumni Valmistuin vuonna 1990 ja minua pyydettiin saman tien Radio Cityyn studiopäälliköksi. Olin tehnyt siellä töitä viikonloppuisin ja kesäisin jo ensimmäisen opiskeluvuoden kesästä. Radiosta tulikin pitkäksi aikaa juttuni.

Myöhemmin kuitenkin palasin TeaKiin, assistentiksi valo- ja äänisuunnittelun laitokselle. Tarkoitus oli tehdä lisensiaatintyö. Aiheena oli radio-ohjelman laatukriteerit ohjelmantekijän näkökulmasta. Tutkimuskohteenani oli toimittajia Radio Mafiasta ja Citystä. Se ei koskaan valmistunut.

12b_pieniTykkään töistä, joissa sisältö ja muoto yhdistyvät. Radio- ja assarintyön ohella aloin 90-luvun puolivälissä tehdä valosuunnittelua ja lavastusta tv-ohjelmiin. Radion kulta-aika oli ohi ja tv ja tuottaminen alkoivat kiinnostaa tosissaan. Ryhdyin järjestelmällisesti suuntautumaan sinne päin.

Vuonna 1998 kävin TaiKin järjestämän vuoden mittaisen tuottajakurssin. Vaikka minulla oli hyvä pohja tuottamiselle muutamasta aiemmasta projektista, sain kontakteja ja rauhaa ideoideni kehittämiseen. Samoihin aikoihin möin ensimmäisen oman tv-ohjelmani kanavalle. Tein töitä tuottajana mm. Intervisiossa, Moskitossa ja Broadcastersissa ennen kuin vuonna 2001 perustin tuotantoyhtiö Van Der Media Oy:n Henkka Hyppösen kanssa.

En kokenut pelkkää valo- tai äänisuunnittelua juttunani. Olen sisältökeskeinen ja haluan pitää useita palikoita käsissäni. Teatteri tai tanssi olisi voinut viedä mukanaan, mutta radio tuli väliin jo aikaisin. Televisiosta tuli juttuni.

Opinnoista on ollut paljon hyötyä. Teen viihdettä ja asiaohjelmia, mutta muodosta ja sisällöstä huolimatta kyse on kerronnasta ja sen eri tavoista. väs-opinnot ovat auttaneet hahmottamaan kokonaisuuksia, ymmärtämään kerronnan lakeja ja draamaa. Rytmitaju ja kuvakerronta ovat tv-työssä keskeisiä.

Opettajista tärkein oli kuvataiteilija Outi Heiskanen. Hän opetti piirtämistä ja muutti uskomukseni siitä etten osaa piirtää. Olin ilmaisussani arka, mutta hän sai lempeällä tavalla minut avautumaan. Se vaikutti moneen muuhunkin asiaan elämässä.

Nyt olen Van Der Median toimitusjohtaja, vastaava tuottaja ja johdan konsernimme Northern Alliancen Suomen päässä uusien ohjelmien kehittelyä. Työ on sekoitus luovuutta, journalismia ja käytännön asioiden organisointia. Olen intohimotyössäni. Saan haastaa itseäni monella tasolla, tavata erilaisia ihmisiä ja tehdä töitä upeiden, taitavien ja lahjakkaiden tyyppien kanssa.

Tule mukaan TeaKin alumnitapaamiseen 28.4.! Katso lisätiedot täältä.

 

Hae jutuista