EKSPRESSIONISMI
Saksalaisen myöhäisromantiikan pohjalta 1910-luvulla I maailmansodan ilmapiirissä noussut modernistinen taidesuunta. Ekspressionismin esteettiset pyrkimykset olivat osittain romantiikalle vastakkaiset, osittain ne veivät eteenpäin romantiikan perintöä.
Ekspressionistinen ilmaisu on hyvin voimakasta, usein groteskia ja pessimismin leimaamaa ja väkivaltaista; tärkeimmät ilmaisukeinot olivat harmonia ja rytmi sekä sointiväri melodisuuden jäädessä taka-alalle. Sisäisen ilmaisupyrkimykset johtivat lopulta sävellajeista luopumiseen ja osittaiseen ei-temaattisuuteen.
Romanttinen piirre ekspressionismissa oli sen näkemys siitä, että taiteella tulee olla jotakin sanottavaa, taiteen tehtävä on edistää "ihmismielen jalostumista". Taiteen oli näytettävä tie parempaan maailmaan, mikäli sellainen olisi olemassa. (Ekspressionismilla ei ollut merkittäviä poliittisia vaikutuksia, natsihallitus julisti e:n rappiotaiteeksi 1930-luvulla) Taiteilijan tuli etsiä ilmaisu, jossa sisältö ja muoto olivat yhtä: hyvässä taideteoksessa mitään ei voinut muuttaa kokonaisuutta rikkomatta.
Ekspressionismi ole ei koulukunta sanan varsinaisessa merkityksessä (ei mestaria ja opetuslapsia; mm. uudelle Wienin koululle ekspressionismi oli välivaihe t. lähtökohta).
hp