Intialainen kulttuurialue

Yksi Aasian ydinkulttuureista

Intialainen kulttuuri on säteillyt kaikkialle Etelä-Aasiaan. Siksi aluetta voi kutsua ”intialaiseksi kulttuurialueeksi”. Alueen rikkaimmat teatteriperinteet löytyvät Intiasta, Etelä-lntian niemimaalta. Pakistan ja Bangladesh ovat muslimivaltioita, eikä islamin kulttuuri ole synnyttänyt klassisiksi luokiteltavia teatteriperinteitä. Sri Lankan saarella, Intian eteläpuolella, on omat jännittävät naamioteatteri- ja tanssiperinteensä. Nepalissa elää rinnan intialaisvaikutteisen tanssin kanssa rituaalisia luostaridraamoja, jotka edustavat Himalajan vuoristoalueelle tyypillistä teatteriperinnettä.

Kielet ja merkitys

Intia on maailman toiseksi väekkäin maa. Vuonna 1999 Intian väkiluku ylitti maagisen miljardin rajan. Valtaosa väestöstä puhuu indoarjalaisia kieliä, jotka kuuluvat samaan indoeurooppalaisten kielten ryhmään kuin useimmat Euroopan kielistä. Puhujamäärältään suurin on hindi, josta Pakistanissa virallisena kielenä käytetty urdu poikkeaa lähinnä vain arabialais-persialaisen sanastonsa ja kirjoituksensa puolesta. Muita tärkeitä nykyindo-arjalaisia kieliä ovat mm. Bangladeshin pääkieli bengali, marathi, gujarati, panjabi, nepali ja Sri Lankan pääkieli sinhali. Noin neljännes Intian väestöstä puhuu dravida-kieliä, joita ei voi yhdistää mihinkään muuhun kieliryhmään: valtaosa asuu Etelä-lntiassa ja puhuu jotain alueen neljästä pääkielestä (tamilia, telugua, kannadaa tai malayamia), mutta pieniä dravida-kieliä tunnetaan myös Pohjois-Intiasta, jopa Pakistanin länsiosista. Pienet vähemmistöt puhuvat Himalajan valtioissa sinotiibettiläisiä kieliä ja burusaskia ja Intian itäosissa austroaasialaisia kieliä. Englantia käytetään yleiskielenä kaikkialla Etelä-Aasiassa. Intialaisen kulttuurialueen historiallisten muistomerkkien ja kirjallisuuden määrä on valtava, kattaahan kulttuurin historia noin viisi vuosituhatta. Intian klassisella kulttuurilla on Aasiassa samantapainen kulttuurihistoriallinen asema kuin muinaisilla Kreikan ja Rooman kulttuureilla Euroopassa.

Kulttuurin varhainen kehitys

Indus-joen laaksossa n. 2500–1800 eKr. kukoistanut Indus-kulttuuri kuuluu ihmiskunnan vanhimpiin korkeakulttuureihin. Poltetuista tiilistä säännölliseen asemakaavaan rakennetuissa suurkaupungeissa käytettiin hallinnon, kaupan ja uskonnon tarpeisiin kirjoitusta, jonka selvittäminen on yksi varhaishistorian suuria ongelmia.

Toisella vuosituhannella eKr. Intiaan tuli luoteesta arjalaisia kieliä puhuvia paimentolaisia, jotka vähitellen sulautuivat alueen aikaisempaan väestöön. Noin 1200–500 eKr. syntyi laaja sanskritinkielinen Veda-kirjallisuus, jonka vanhimmat osat koostuvat jumalille osoitetuista hymneistä ja nuorimmat monimutkaisen rituaalin ja sen aputieteiden yksityiskohtaisista kuvauksista.

Intian kirjallisuus

Intian kulttuurin suurimpia saavutuksia on grammaatikko Paninin n. 400 eKr. laatima sanskritin kielioppi, jota vasta moderni lingvistiikka on pystynyt arvostamaan. Varsinainen kaunokirjallisuus alkoi kehittyä vasta kristillisen ajanlaskun alussa ja saavutti huippunsa sanskrit-runoudessa 300–600 jKr. Maailmankirjallisuuden kannalta merkittäviä ovat Kalidasan runojen ja draamojen ohella suuret kansalliseepokset Mahabharata ja Ramayana sekä opettavaisia eläinsatuja sisältävä Pancatantra. Se on levinnyt monina käännöksen käännöksinä Lähi-itään ja Eurooppaan, ja sen tutkimus on ollut eräs kansanrunoudentutkimuksen alkusysäyksiä. Sanskritin lisäksi parilla kymmenellä muulla Etelä-Aasian kielellä on laaja kirjallisuus; erityisen merkittävä on vanha ja omaperäinen tamilinkielinen kirjallisuus.

Hindulaisuus

Veda-uskonnosta ja brahmalaisuudesta käytetään myös nimitystä vanhempi hindulaisuus erotukseksi kansanomaisesta hindulaisuudesta, joka nykyisin on Etelä-Aasian valtauskonto. Hyvin monimuotoisen hindulaisuuden kannattajia on lähes 80% koko väestöstä.

Leimaa-antavaa hindulaisuudelle on mm. kastilaitos, erikoistumiseen ja hierarkkiseen järjestykseen pohjautuva yhteiskuntajärjestelmä, jossa eri säädyillä ja ryhmillä on eriarvoiset oikeudet ja velvollisuudet. Intian nykyisessä perustuslaissa kastilaitokseen perustuva syrjintä on kielletty, mutta vuosituhantisia perinteitä on vaikea nopeasti muuttaa. Uskontoon liittyy luonnollisesti rikas taide, joka kirjallisuuden ohella käsittää mm. kuvanveiston, arkkitehtuurin, tanssin ja musiikin. Intian kulttuurin klassinen kulta-aika oli Gupta-kausi 300–400 luvuilla. Se oli kirjallisuuden, draaman ja kuvataiteiden kukoistuskautta.

Buddhalaisuus ja jainalaisuus

Intian niemimaalla on hindulaisuuden lisäksi syntynyt toinenkin maailmanuskonto, nimittäin Siddharta Gautaman eli Buddha Sakyamunin 500-luvulla eKr. perustama buddhalaisuus. Keisari Asoka (272–231 eKr.), jonka imperiumi käsitti lähes koko Etelä-Aasian, omaksui buddhalaisuuden Intian valtionuskonnoksi, ja se levisi pian rauhanomaisesti kaikkiin ilmansuuntiin, mm. Sri Lankaan, Keski-Aasiaan ja Kiinaan sekä Koreaan ja Japaniin asti. Levitessään se jakautui kahteen päähaaraan, konservatiiviseen theravada- eli hinayana-buddhalaisuuteen, joka on säilynyt lähinnä Sri Lankassa ja Kaakkois-Aasiassa, sekä pohjoiseen mahayana-buddhalaisuuteen, jossa on paljon vaikutteita hindulaisuudesta ja iranilaisista uskonnoista.

Etelä-Aasiasta buddhalaisuus joutui väistymään n. 1000 jKr. säilyen vain Sri Lankassa ja Nepalissa. Uudempi buddhalainen alue on Bhutan, joka omaksui tiibetiläisen buddhalaisuuden (eli lamalaisuuden).

Samaan aikaan tai aikaisemmin kuin buddhalaisuus syntyi myös jainalaisuus. Vaikka tämä uskonto on säilynyt Intiassa nykypäiviin asti, sen levinneisyys ja vaikutus on ollut paljon vähäisempää.

Islam Etelä-Aasiassa

Islam saapui nykyiseen Pakistaniin jo 712 jKr. Ensimmäisen vuosituhannen lopun tienoilla muslimit tunkeutuivat syvemmälle Etelä-Aasiaan ja olivat siellä hallitsevassa asemassa 1200–1700 jKr. Nykyisin islam on pääuskontona Pakistanissa ja Bangladeshissa sekä Malediivien saarilla. Kaakkois-Aasian maista islamilaistuneita ovat Malesia, Indonesia ja Brunei.

Mogulikaudella, eli 1500–1600-luvuilla, persialaisvaikutteisesta islamilaisesta hovikulttuurista ja Intian omista perinteistä kehittyi intialais-persialainen moguli-taide, jonka maineikkain monumentti on Taj Mahal.

Siirtomaakausi

Intian kolonisaation aloittivat portugalilaiset, kun Vasco da Gama v. 1498 saapui Intian länsirannikolle. Portugalilaisten ja ranskalaisten jälkeen myös brittiläiset perustivat siirtokuntia Intiaan. V. 1599 perustettu East India Company sai vähitellen yhä suuremman osan maata valtaansa. V. 1877 kuningatar Viktoria kruunattiin Intian keisarinnaksi. Mahatma Gandhin johtamaan passiiviseen vastarintaan huipentunut Intian vapaustaistelu päättyi itsenäistymiseen v. 1947. M. A. Jinnahin johtama muslimipuolue onnistui tällöin erottamaan Pakistanin itsenäiseksi islamilaiseksi tasavallaksi. V. 1971 Itä-Pakistan kuitenkin verisen sisällissodan päätteeksi erkani Pakistanista Bangladeshin valtioksi.