| Intialaisen teatterin varhainen kehitys
Yhteydet uskontoon Intiassa teatteri ja muut traditionaaliset taiteenlajit nivoutuvat läheisesti uskontoon. Perimmiltään taide nähdään yhtenä henkisen kehittymisen ja jumalten kunnioittamisen muotona. Taiteen harjoittaminen on joogaa (sadhana) ja eräänlainen uhritoimitus (yajna). Taiteen tehtävä on synnyttää puhtaan riemun tila (ananda). Yksilöllisyydelle ja itseilmaisulle ei siis juuri ole ollut sijaa perinteisessä intialaisessa taiteessa. Taiteen tehtävä on pikemminkin erilaisten universaalien olemisen tilojen kuvaaminen ja kaikille tuttujen myyttien ja jumaluuksien visualisoiminen. Teatterin uskotaan syntyneen Intiassa kuten muuallakin maailmassa uskonnollisista rituaaleista ja monet intialaisista teatterimuodoista ovat säilyttäneet rituaalisen luonteensa tähän päivään saakka. Uskonnon ja taiteen suhdetta Intiassa on verrattu kirkon ja taiteen suhteeseen keskiajan Euroopassa, missä lähes kaikki taide palveli kirkkoa ja missä läheinen liitto loi yhtenäisen ja elinvoimaisen taideperinteen. Intian yli 4000-vuotias taideperinne on Kiinan taideperinteen rinnalla pisin maailmassa, ja se on kyennyt säilyttämään ominaispiirteensä vieraista valloittajista huolimatta. Vasta brittiherruus ja kaupallinen massakulttuuri heikensivät intialaisten taideperinteiden elinvoimaa. Intialaisen teatterin syntymyytti Intialainen teatterin syntymyytti osoittaa, kuinka tärkeä asema teatterilla on intialaisessa kulttuurissa. Jumalat pyysivät ylijumala Brahmaa luomaan ihmiskunnalle viidennen Vedan, joka olisi sovelias kaikelle kansalle. Yhdistelemällä aineksia neljästä pyhästä Vedasta Brahma loi Natya-vedan eli teatterin, jonka hän opetti Bharata-viisaalle. Moni jumala osallistui teatteritaiteen luomiseen. Shiva loi rajun tandava-tanssin, ja hänen puolisonsa Parvati loi sulokkaan naisellisen lasya-tanssin. Vishnu puolestaan kehitti erilaiset draamamuodot. Bharata, jolle Brahma oli välittänyt teatterin taidot, laati laajan ohjekirjan Natyasastran, joka on edelleen intialaisen teatterin ja tanssin raamattu. Tanssi, teatteri ja kuvataiteet Tanssilla ja teatterilla lienee ollut keskeinen sija jo muinaisessa Indus-kulttuurissa. Siihen viittaavat Indus-kulttuurin alueelta löydetyt tanssijatarta ja tanssivaa miestä esittävät pienoisveistokset. Vanhasta Veda-kirjallisuudesta sekä suureepoksista Mahabharatasta ja Ramayanasta löytyy lukuisia teatteriin ja tanssiin liittyviä mainintoja. Tärkeimpiä kirjallisia lähteitä teatterihistorian tutkimukselle ovat Natyasastra ja muut sitä nuoremmat teatteri- ja tanssiohjekirjat. Myös Intian kuvataiteet antavat arvokasta tietoa teatterin ja tanssin kehityksestä. Intiassa kuvataide ja teatteri kuvittavat samoja myyttisiä tarinoita. Maalaukset, veistokset ja tanssit visualisoivat kaikkien tuntemat jumaluudet ja myyttiset olennot. Tietoisku: Shiva tanssin herrana | 