| 1900-luku
Elvytystä ja valovoimaisia persoonallisuuksia Intian länsivaikutteisen tanssidraaman Indian BaletĚn isä on Uday Shankar (1900–1977). Hän oli rajasthanilaisen hallintovirkamiehen poika ja muusikko Ravi Shankarin vanhempi veli. Uday Shankar opiskeli taiteita 20-luvulla Englannissa. Eurooppaan lähtiessään hänellä ei ollut minkäänlaista tanssikoulutusta. Se ei estänyt häntä esiintymästä erilaisissa viihdetilaisuuksissa ”intialaisena tanssijana”. Hän sommitteli omia tanssiluomuksiaan intialaisessa hengessä ja yleisö oli haltioissaan. Elettiin 20-luvun eksotiikannälkäistä aikaa, jolloin kaikki orientaalinen oli suuressa huudossa. Intia-boomi Euroopassa Englannissa Uday Shankar tutustui Anna Pavlovaan (1882–1931), lännen balettimaailman kirkkaimpaan tähteen. Pavlova kiinnitti Shankarin ryhmäänsä ja yhdessä he esittivät Covent Gardenissa v. 1924 suurta suosiota niittäneen Krishna-Radha-baletin. Pavlovalla oli ohjelmistossaan muitakin intialaisaiheisia teoksia kuten Ajata Frescoes ja Oriental Impressions. Pavlova teki laajoja kiertueita Euroopan ulkopuolella, myös Intiassa. Intiaan tultuaan Pavlova halusi tietää enemmän maan tansseista. Hänen intonsa ja varaukseton kunnioituksensa intialaisia tansseja kohtaan oli osaltaan muuttamassa intialaisten suhtautumista omaan perinteeseensä. Innostuneita vieraita oli muitakin. Amerikkalaiset Ruth St. Denis ja Ted Shawn kiertelivät 30-luvulla Intiaa ja sommittelivat ”itämaisia tansseja”. Vaikka heidän luomuksensa jäivät koristeellisiksi kuriositeeteiksi, heidänkin esimerkkinsä vaikutti. älymystö ja taiteilijat kiinnostuivat omasta intialaisesta teatteri- ja tanssiperinteestään. Oman kulttuurin tiedostaminen Pavlovan kehotuksesta Uday Shankar aloitti järjestelmällisen tanssin tutkimisen ja elvyttämisen. Uday Shankarin elokuvakokeilu edustaa puhdasta ekspressionismia. Sen sijaan hänen koreografiset luomukset olivat usein eräänlaisia mytologisaiheisia satubaletteja. Perusrakenne oli länsimaisen folklore-baletin, eleet ja muutamat tanssiliikkeet lainattiin Intian klassisista tanssityyleistä ja puvut kopioitiin vanhoista veistoksista ja maalauksista. Shankarin tähti laski 30-luvulla, mutta hänen luomansa intialainen populaaribaletti jäi elämään. Monet nuoremmat tekijät ovat jatkaneet hänen jalanjäljillään. Ram Gopal Pavlova keksi Uday Shankarin ja nosti hänet maailmanmaineeseen. Amerikkalainen tanssijatar La Meri teki hänkin löytönsä. Hän otti partnerikseen intialaisen bharatannatyamin taitajan, Ram Gopalin. Matka kuuluisuuteen alkoi vauhdilla. Ram Gopal kiersi Yhdysvalloissa ja Euroopassa, myös Suomessa. Hän toi ”oikeat” intialaiset tanssit lännen tietoon. Vaikka hän oli erikoistunut bharatanatyamiin, hän kykeni esittämään muitakin tanssityylejä. Ram Gopal oli menestys kaikkialla, missä esiintyi. Hänen kuuluisuutensa ei kuitenkaan perustu pelkästään siihen, että hän löi itsensä läpi lännessä. Intiassa häntä kunnioitetaan erinomaisena bharatanatyam-tanssijana. Rukmini Devi Intialaisen tanssin, nimenomaan bharatanatyamin elvytyksessä oli tanssijatar Rukmini Devillä (1904–1986) keskeinen asema. Aikaisemmin naistanssijat olivat tulleet yleensä alhaisista kasteista, ja 1800–1900-luvulla tanssijattaria pidettiin moraalisesti arveluttavina. Rukmini Devi tuli ylhäisestä ja sivistyneestä brahmana-suvusta, ja hän oli läheisissä kontakteissa teosofisen liikkeen perustajien kanssa. Tanssi veti häntä puoleensa, ja hän haaveili länsimaisen baletin opinnoista. Anna Pavlovan kehotuksesta hän kuitenkin keskittyi Intian omaan klassiseen tanssiin, bharatanatyamiin. Rukmini Devi hankkiutui parhaiden mestarien oppiin ja perusti Madrasiin oman tanssikoulun Kalakshetran. Siellä hän keskittyi vanhojen perinteiden elvyttämiseen ja loi useita koreografioita käyttäen ja soveltaen klassisia tyylejä. Rohkeutensa ja länsimaisilta ystäviltään saamansa tuen turvin hän kykeni murtamaan ennakkoluulot, jotka olivat estäneet korkeakastisia naisia opiskelemasta tanssia. Asenteet muuttuivat 1930-luvun lopulla, kun hän aloitti tanssikiertueensa eri puolilla Intiaa. Kalakshetra-koulu on edelleen toiminnassa. Rabindranath Tagoren tavoin Rukmini Devi kunnioitti Intian omaa kulttuuriperinnettä. Vaikka he saivat myös länsimaisen koulutuksen, he yrittivät saada muutkin ymmärtämään intialaista taidetta. He olivat uustraditionalisteja, jotka elvyttivät vanhaa ja sovelsivat sitä omissa teoksissaan. Voimakkaita kulttuuripersoonallisuuksia oli muitakin. Esimerkiksi Keralan kansallisrunoilija Vallathol antoi panoksensa osavaltionsa teatterielämälle perustamalla Kerala Kalamandalam -koulun, jossa opetetaan kathakalia ja muita Keralan perinteisiä tanssi- ja teatterimuotoja. Tagoren, Rukmini Devin ja Vallatholin kaltaisten voimahahmojen ansiosta asenteet muuttuivat, ja Intian perinteiset tanssi- ja teatterimuodot jäivät elämään. Vanhat mestarit Teatterin ja tanssin elvytys ei olisi ollut mahdollista ilman historiankirjoituksessa vähemmälle huomiolle jääneitä opettajia ja taiteilijoita, jotka syrjäisissä kylissä ylläpitivät katoavia perinteitä. Siirtomaavallan ja länsimaisten asenteiden vaikutus tuntui nimenomaan isoissa kaupungeissa. Syrjäseuduilla toimi opettajia ja taiteilijoita, jotka hallitsivat vanhat taidot. Yhteiskunta oli tosin muuttunut: enää eivät temppelit, ruhtinaat ja rikkaat maanomistajat tukeneet heidän työtään. Nyt heidät kutsuttiin opettamaan Santiniketanin, Kerala Kalamandalamin ja Kalkshetran kaltaisiin kouluihin. Tietoisku: Intialainen kulttuuri Intian ulkopuolella | 