Rasan synty

Esimerkkinä rasan syntyprosessista kuvaa intialainen teatterintutkija Mohan Khokar eroottisen tunnelman syntyä seuraavasti:

Kuvitelkaamme, että näyttämöllä on esiintyjä, joka esittää rakastunutta neitoa. Neito on puutarhassa, jossa kukat kylpevät värikylläisessä loistossaan, linnut lentelevät viserrellen ja kujeillen, mehiläiset ovat uneliaan kylläisiä hunajasta ja lempeä tuuli levittää hyvää tuoksua.

Ympäristössä on jo kylliksi tekijöitä herättämään neidossa kaipuuta. Hän hyräilee itsekseen, kulkee levottomana ympäriinsä ja luo kaipaavia katseita joka suuntaan. Pian hän näkee rakastettunsa, mutta tämä on kaukana, eikä neito ole varma, aavistaako rakastettu hänen läsnäolonsa. Rakastetun näkeminen kiihdyttää neidon. Hän alkaa vapista kontrolloimattomasti ja vuodattaa ilon kyyneleitä. Hän huomaa olevansa erikoisen jännityksen tilassa, välillä haltioissaan, välillä mietteissään, välillä julkeana, välillä levottomana...

Tutkimuksemme kohde on siis näyttelijän esittämä neito. Vain yksi tunne hallitsee häntä läpi koko tilanteen ja tämä tunne on rakkaus. Tässä kohtauksessa siis sthayibhava eli hallitseva tunne on rakkaus. Mutta rakkauden tunne ei synny tyhjästä. Tunne herää neidossa ulkoisten ärsykkeiden kautta. ärsykkeitä ovat kukat, linnut, mehiläiset, ja tuuli. Analyysissämme ne ovat vibhavoja. Nyt kun sthayibhava on saanut alkunsa, se käy yhä ilmeisemmäksi. Pelkkä tieto neidon rakkaudesta ei ole kylliksi, vaan rakkauden on käytävä selvästi ilmi demonstratiivisesta toiminnasta, sekä tahallisesta että tahattomasta. Tahallisia toimintoja ovat tässä tapauksessa hyräily, käyskentely ja avoimen intohimoiset katseet. Nämä ovat anubhavoja. Tahattomia toimintoja ovat vapiseminen ja kyynelehtiminen, jotka ovat sattvika-bhavoja. Mutta kuten olemme havainneet, tilanteen kehittyessä vikkelät tungettelijat tulevat mukaan erilaisten syntyvien ja häipyvien tunteiden sarjana. Mukaan tulevat haltioituminen, mietteliäisyys, julkeus, levottomuus – koko joukko. Nämä ovat vyabhicaribhavoja. Ne myötävaikuttavat sthaytbhavan eli rakkauden tunteen täydelliseen muotoutumiseen.

Anubhavat, sattvika-bhavat ja vyabhicaribhavat tarjoavat jokainen erillisen, itsenäisen kokemuksen, mutta on huomattava, että kaikki nämä kokemukset ovat yhdistävän mallin, ohjelman, osia. Yhdistävä malli on rakkauden tunne. Katalysaattoreina toimivien bhavojen avulla rakkauden tunne saavuttaa ääripisteensä tullessaan ilmeiseksi katsojan iloksi eroottisena tunnelmana, srngara rasana.

(Khokar, Monan: Traditions of Indian Classical Dance. 1979. London: Owen.)