2. Eläinliikkeet

Eläimiä imitoivien liikkeiden uskotaan periytyvän kivikaudelta, jolloin ihminen oli täysin riippuvainen metsästyksestä. Eläimeksi naamioitunut, tanssiva ihminen esiintyy aiheena jo lähes varhaisimmissa säilyneissä kivikautisissa maalauksissa, jotka sijaitsevat Ranskassa ja Espanjassa ja ovat peräisin n. 16 000–14 000-luvuilta eKr. Trois-FrËresin luolan seinään on kuvattu hirvensarviin ja -taljaan sonnustautunut, eläimen liikettä imitoiva tanssiva ihminen. Kivikautinen luolataide kuvaa yleensäkin etupäässä eläimiä, joukossa keskeisiä riistaeläimiä. Yleisen olettamuksen mukaan eläinaiheet liittyivät maagisiin uskomuksiin, joilla kivikautinen ihminen pyrki ylläpitämään hyvinvoinnilleen välttämättömän riistaonnen. Taljaan ja hirvensarviin sonnustautunutta tanssijaa esittävän maalauksen voi tulkita rituaaliseksi tanssiksi, jossa esittäjä samaistuu eläimen olemukseen. Eläinliikkeiden yksi funktio on voinut olla myös varsin käytännöllinen: primitiivisillä aseillaan saalistaessaan kivikautisen metsästäjän tuli päästä lähelle saalistaan ja se oli helpompaa, mikäli hän osasi imitoida eläimen liikkeitä.

Kivikautisen ihmisen mielenliikkeiden rekonstruointi on tietenkin hyvin epävarmaa puuhaa ja siihen tulee suhtautua tervejärkisen epäilevästi. Selvää kuitenkin on, että maagisuskonnollisista ja ehkä myös käytännön syistä johtuen eläinliikkeet ja niitä hyödyntävät eläintanssit edustavat kaikkialla maailmassa tanssin varhaisinta tunnettua kerrostumaa. Imitoitavat eläimet vaihtelevat luonnollisesti eri kulttuureissa. Pohjoisilla alueilla ne ovat usein hirvi, kotka, karhu jne., Aasiassa taas norsu, käärme, apina, riikinkukko jne. Eläinaiheet ovat jääneet myös tanssin nykyiseen klassiseen ohjelmistoon niin meillä lännessä kuin Aasiassa. Länsimaisen baletin tunnetuimman klassikon, Tshaikovskin säveltämän Joutsenlammen, erikoisuus onkin joutsenen olemuksen imitointi. Aasiassa klassiseen ohjelmistoon kuuluu edelleen runsaasti muun muassa apinan, leijonan ja erilaisten lintujen pohjalta luotuja hahmoja.