Kiinalaisen oopperan musiikista
Ei duuri- ja mollisävellajeja

Kiinalainen musiikki eroaa länsimaisesta musiikista monella tavalla. Länsimaisessa musiikissa on sen kehityksen myötä harmonialla ja polyfonialla on ollut kasvava merkitys. Kiinalainen musiikki on puolestaan keskittynyt melodiaan ja äänenvärin muunteluun. Tämä on ehkä kuuluvin ero länsimaisen ja kiinalaisen musiikin välillä. Toinen ero on erilaiset sävellajit. Länsimaihin on vakiintunut 1700-luvulta lähtien tasavireiset seitsensäveliset sävellajit. Kiinassa puolestaan on noudatettu epätasavireistä järjestelmää aina tämän vuosisadan alkupuolelle saakka ja säveljärjestelmiä on ollut rinnakkain useita, osa 5- ja osa 7-sävelisiä. Etelä-Kiinassa viiden sävelen järjestelmät ovat olleet yleisempiä ja pohjoisessa vuorostaan seitsemänsäveliset järjestelmät. Kolmannen suuren eron länsimaisen ja kiinalaisen musiikin välillä muodostavat erilaiset soittimet ja soitinkokoonpanot.

Kiinalaisessa teatterimusiikissa alkoi 1700-luvulta lähtien vaikuttaa pihuang-musiikijärjestelmä, joka koostuu kahdesta aineksesta. Toinen on xipi-melodiat, jotka todennäköisesti juontavat juurensa pohjoisista Shaanxin ja Shanxin maakuntien kalistin-oopperoista. Ja toinen osa erhuang-melodiat puolestaan tulevat Yangzi-joen varrelta Etelä-Kiinasta, mahdollisesti Anhuin maakunnasta. Näiden melodioiden kehittyminen on mahdollisesti lähtenyt Yiyang-tyylistä, joka puolestaan on Song-dynastian (960–1279) aikaisen nanxi-teatterimuodon Jianxin maakunnassa kehittynyt variaatio. 1700-luvun puolivälin tienoilla nämä kahdesta lähteestä tulevat erilaiset melodiat yhdistyivät pihuang-järjestelmäksi. (Musiikillisen järjestelmän nimikin on yhdistelmä: xipi + erhuang = pihuang.) Tämä järjestelmä toimii eräänlaisena länsimaisia duuri-molli -sävellajeja vastaavana systeeminä. Xipi-melodioita soitettaessa jinghu-viulu viritetään sävelaskelta korkeammalle, kuin erhuangissa. Xipi-melodioita käytetään kuvaamaan iloista ja kiihtynyttä tunnelmaa. Lisäksi xipi-melodioiden tempo ja siinä käytetyt tahtilajit ovat erhuangia nopeampia. Erhuang-melodioilla kuvataan melankolisia ja mietiskeleviä tunnelmia ja niissä käytetyt tempot ja tahtilajit ovat xipi-melodioita hitaampia. Molemmista melpdiatyypeistä on vielä olemassa variaatiot.

Pihuang-järjestelmä on syntyjään yhdistelmä pohjoisen ja etelän vaikutteista, mutta näistä ehkä dominoivampana voidaan pitää pohjoisen vaikutusta. Samoin kuin kalistin-oopperassa kirjoitetaan pihuang-järjestelmää käytettäessä lyriikka ensin ja musiikki sovitetaan siihen tekstin vaatimusten mukaan, siis päinvastoin kuin eteläisissä teatterimuodoissa on käytäntö. Esimerkiksi eteläiseen teatteriperinteeseen kuuluvassa kun-opperassa lyriikka kirjoitetaan valmiisiin tyyppisävelmiin. Koska kiinalainen teatteri on hyvin konventionaalista käytetään pihuang-järjestelmän yhteydessä kuitenkin myös vakiintuneita tyypimelodioita musiikin aineksina, niiden käyttötapa on kuitenkin periaatteeltaan erilainen ja vapaampi, kuin eteläisissä oopperamuodoissa.

Pihuang-järjestelmä loi mahdollisuuden varioida rytmiä ja tempoa ja sen käyttö levisi pian eri puolille Kiinaa sekä pohjoiseen että etelään. Pihuang-järjestelmää alettiin vakiintuneena esitystapana käyttää ensimmäisen kerran Pekingissä keisari Qianlongin 80-vuotisjuhlallisuuksissa vuonna 1790 Anhuin maakunnasta saapuneen Sanqing-teatteriseurueen (San-ch’ing) esityksessä. Tätä esitystä pidetään peking-oopperan lähtölaukauksena.

Peking-oopperasta on tullut tunnetuin pihuang-järjestelmää käyttävä kiinalaisen oopperan muoto, mutta nykyisin useiden maakuntien tärkeimmät paikallisoopperat kuuluvat sen piiriin tai ainakin osittain käyttävät sitä musiikissaan.