| Aoi no ue – Rouva aoi
No-näytelmä Kirjoittanut (luultavasti varhaisemman version pohjalta) Zeami, suomentanut Kai Nieminen. Näytelmä perustuu Genjin tarinan (Genji monogatarin) lukuun ”Aoi”. Prinssi Genjin vaimo rouva Aoi makaa sairasvuoteella pahantahtoisen hengen riivaamana. Ilmenee että riivaaja on rouva Rokujon henki. Rouva Rokujo on Genjin entinen rakastajatar, mustasukkainen ja lisäksi katkera nöyryytyksestä, jonka rouva Aoi järjesti hänelle Kamo-juhlassa: saadakseen paremman paikan juhlakulkueen katsomossa Aoi antoi ajaa vaununsa päin Rokujon vaunuja, jotka törmäyksessä rikkoutuivat; Rokujon oli väistyttävä asemaltaan vahvemman Aoin tieltä. Rikkonaisiin vaunuihin viitataan näytelmässä useaan kertaan – muinainen esityskäytäntö oli, että Rokujo tuli näyttämölle rikkinäisiä vaunuja symboloivan rekvisiitan kanssa, mutta nykyisen käytännön mukaan vaunut ovat vain sanallinen lavaste, ts. Rokujon henki sanoo ajavansa rikkinäisillä vaunuilla. Näytelmän alkuosassa shintolainen miko, henkienmanaajapapitar manaa Rokujon hengen esiin, loppuosassa buddhalainen maagi kukistaa sen rukouksin, lientää sen vihan ja käännyttää sen lopulta Buddhan tielle. Rouva Rokujon henki ei ole kummitus vaan elävän henki; uskottiin syvän vihan (kateuden, mustasukkaisuuden, jne.) saattavan aiheuttaa sen että kaunainen henki erkani ruumiista siirtyen riivaamaan vihan kohdetta – hengen fyysistä persoonaa pidettiin tavallaan syyntakeettomana; hän oli tosin syyllinen vihaan mutta kykenemätön kahlitsemaan henkeään, usein tietämätönkin henkensä tihutöistä. Prinssi Genji ei näytelmässä esiinny lainkaan, ja nimihenkilöä, sairasvuoteella makaavaa rouva Aoita, esittää näyttämölle levitetty silkkikimono. Henkilöt:
tsure (kumppani) Teruhi no miko, papitar Auringonhelo
waki-tsure (sivukumppani) hoviherra
shite (päähenkilö) rouva Rokujon henki 1) elävän haamuna, 2) paholaishahmossa
ai (välihenkilö) miespalvelija
waki (sivuhenkilö) Yokawa no Kohijiri, Yokawan pyhä mies
jiutai (kuoro) Hoviherra
Olen hovimies ja palvelen eläkkeelle vetäytynyttä keisari Shujakua. Koska vasemman ministerin tytär, rouva Aoi, on joutunut hirvittävän riivaajahengen valtaan, olemme kutsuneet ylhäisiä ja hurskaita pappeja jotka ovat rukouksin, loitsuin sekä lääkkein yrittäneet häntä parantaa, mutta tuloksetta. Nyt olen pyytänyt tänne papittaren nimeltä Auringonhelo, todella taitavan henkienmanaajan. Jousensa jännettä helkyttämällä hän varmaan saa selville onko riivaaja elävän vai kuolleen sielu.
– Ala siis heti käytellä joustasi. Auringonhelo
Taivas puhdas, maa puhdas, sisältä puhdas, ulkoa puhdas, puhtaat kuusi aistia. Se jota kutsun tulee nyt hallavalla varsalla, suitset keinuen. Rokujo
Kolmet vaunut ajavat pyhän opin tiellä, niillä pelastutaan palavasta talosta. Minun majani seinustalla kukkivat vain kurpitsat, vaununi ovat rikki, ei mikään voi lientää suruani. Tämän maailman murhe vyöryy vastaan härkävaunuina, murhe vyöryy vastaan härkävaunuina: palkka menneistä teoistamme. Niin kuin vaunun pyörä pyörähtää, niin vaeltavat sielumme: emme pääse kuudesta maailmasta, neljästä syntymästä. Ihmisen elämä on häilyvä ja hetkellinen kuin pisankipuun lehti tai vaahto vedessä. Sellainen on tämä maailma – eilinen kukka on tänään enää unta: typerys se, joka ei ota tästä vaarin. Tuskaani liittyy vielä viha – en osaa unohtaa, en löydä mielelleni rauhaa, mutta jotta saisin edes hetken lohdun olen valmis näinkin pitkälle: manaajan jousen kutsumana ilmestyn kaunaisena henkenä. Mikä häpeä: taaskin minun on pysyttävä piilossa vaunuissani. – Vaikka valvon koko yön kuuta katsellen, vaikka valvon koko yön kuuta katsellen kuka minua näkee: terhentä kuutamolla. Nousin manaajan jousesta kertomaan tuskaani, kertomaan tuskaani. – Mistä kuuluu jousenjänteen helke? Mistä kuuluu jousenjänteen helke? Auringonhelo
Seisoin ovella, seisoin ja odotin, mutta Rokujo
Kukaan ei tullut: olen menettänyt kauniin hahmoni. Auringonhelo
Ihmeellistä, tuntematon ylhäinen rouva ajaa rikkinäisillä vaunuilla, aisoissa härän asemesta nuori palvelijatar, joka itkee katkerasti raskasta osaansa. – Voisiko olla kyse tällaisesta henkilöstä? Hoviherra
Sellaista olen arvellutkin. Lausukoon hän vain mitään salaamatta nimensä. Rokujo
Kuin salaman väläys, niin on elämämme hetkessä ohi. Ei minulla ole syytä vihata ketään, ei syytä surra mitään – silti on henkeni alkanut harhailla erillään ruumiistani. Nyt jousen ääni veti minut tänne – ilmestyn eteenne, ihmettelette kuka olen: olen rouva Rokujon kostonhimoinen henki. Muinoin minulle oli maailma avoin: osallistuin palatsin kirsikankukkajuhliin, kuuntelin kevätaamujen konsertteja, ja syysöinä kun ruska värjäsi puiden lehdet vanhan keisarin palatsin puistossa ja ylimykset huvittelivat, minä kuuluin heidän joukkoonsa. Kukoistin silloin, mutta mitä olen enää: aamunkukka joka pian lakastuu auringon alkaessa paistaa. Ajatukset versoavat sydämestäni kuin kasteiset sanajalat synkällä nummella – ja katkerana olen ilmestynyt tänne hankkimaan hyvitystä. Kuoro
Etkö käsitä? Tässä maailmassa hyvät teot palkitsevat itse itsensä. Joka kohtelee toista pahoin, joka kohtelee toista pahoin joutuu vääjäämättä hyvittämään sen. Miksi nyt vaikerrat? Vihani tuskin enää lientyy, vihani tuskin lientyy. Rokujo
Sinä inhottava... en saata olla lyömättä sinua! Auringonhelo
Miten alhaista! Rokujon rouvanko, ylhäisen naisen, sopisi piestä kilpailijatartaan? Jättäkää sellainen mielestännekin. Rokuio
Ei, ajattele sinä mitä tahansa, en voi olla lyömättä! Ja niin menen vuoteen luo, lyön niin että raikuu. Auringonhelo
Silloin sanon: tämä on liikaa! Ja nousen, menen jalkopäähän ja annan takaisin! Rokujo
Tämä viha on kosto aikaisemmasta vihasta. Auringonhelo
Vihan liekit Rokujo
Polttavat sitä joka vihaa, sitä itseään. Auringonhelo
Etkö käsitä? Rokujo
Koeta jo käsittää! Kuoro
Voi sinun kirottua sydäntäsi, voi kirottua sydäntäsi. Saat kokea miten syvä on vihani. Nyt itket tuskissasi, mutta jos saat yhä elää tässä maailmassa, jakaa sädehtivä prinssi – tummavetisen suolammen laidalla hohtavia tulikärpäsiäkin kirkkaampi – elämänsä kanssasi. Rokujo
Minun luonani hän ei enää käy, polku jota hän ennen kulki on kasvanut umpeen – Kuoro
On kuin emme koskaan olisi tavanneetkaan. Silkasta harmista voisin haihtua ilmaan kuin kaste polkuni rikkaruohojen lehdiltä. Edes unessa hän ei enää palaa luokseni, meidän lempemme on pelkkä vanha satu – mutta kaipuuni on yhä kiihkeämpi: kauneuteni – poissa. Voi kasvojani! Häpeän kuvajaistani! Pieluksesi vieressä rikkinäiset vaununi – nostan sinut niihin, vien salaa mukanani – nostan sinut niihin, vien salaa mukanani! Hoviherra
Onko täällä ketään? Palvelija
Olen palveluksessanne. Hoviherra
Mene Yokawaan pyhän miehen puheille ja sano hänelle että tulee kiireesti, hänen rukouksiaan tarvitaan täällä. Palvelija
Teen sen heti. – Voi miten kauheaa. Kuulin että rouva Aoin riivajainen oli jo hellittänyt, mutta nyt sanotaankin sen taas yllättäen pahentuneen. Minun on mentävä kiireesti Yokawaan ja kutsuttava pyhä mies auttamaan. – Onko täällä ketään? Saanko tulla? Pyhä mies
Kuka seisoo yhdeksän tiedon ikkunan luona, kymmenkertaisen ymmärryksen lattian äärellä, näkee oikean teon veden lainehtivan ja kolmen salaisuuden kuun loistavan kirkkaana? Kuka tahtoo tulla tänne? Palvelija
Tuon teille viestin ministerin palatsista. Pyhä mies
Ja minkälaisen viestin? Palvelija
Rouva Aoi on hirvittävän riivaajan vallassa – tulkaa pian, lukekaa parantavat rukoukset. Pyhä mies
Minulla on tosin kesken eräs toimitus, mutta koska ministeri kutsuu, tulen toki. Kulje sinä edellä. Palvelija
Te siis tulette. Kuljen edellänne. – Olen käynyt hakemassa pyhän miehen. Hoviherra
Hyvä on. Pyhä mies
Minulla oli juuri muuan toimitus kesken mutta kun kuulin että kutsuttiin ministerin taloon tulin heti. Hoviherra
Kiitos että tulitte vaikka on jo keskiyö. Pyhä mies
Entä missä sairas on? Hoviherra
Hän on tässä. Katsokaa, mitä voitte tehdä, olkaa niin hyvä. Pyhä mies
Tämä näyttää olevan pahempi riivaaja kuin osasin odottaakaan, mutta yritän lausua parantavan rukouksen. Hoviherra
Rukoilkaa pian! Pyhä mies
Teen niin.
– Buddhan tien kulkija on tullut rukoilemaan. Olen seurannut En no Gyojan jälkiä, raivannut tieni kahden hyveen, järjen ja viisauden, vuorenhuipuille ylläni pyhien jalokivien lailla kimaltelevalta kasteelta suojannut kaapu ja epäpuhtaudesta minut erottanut kärsivällisyyden viitta. Hieron ja helistän rukousnauhaani ja lausun rukouksen:
Oi Idän kirkas kuningas,
Kolmen maailman valloittaja!
Namaku samanda basarada. Rokujo
Kuulehan pappi, palaa joutuin sinne mistä tulitkin. Ellet palaa, niin valmistaudu tappioon. Pyhä mies
Vaikka olisit miten väkevä pahahenki tahansa, luuletko, että minun voimani uupuvat? – Näin sanoin ja hieroin taas rukousnauhaani. Kuoro
Oi Idän kirkas kuningas, Kolmen maailman valloittaja! Idän kirkas kuningas, Kolmen maailman valloittaja! Rokujo
Oi Etelän kirkas kuningas, Julma Gundari! Kuoro
Oi Lännen kirkas kuningas, Hyveessä suuri! Rokujo
Oi Pohjoisen kirkas kuningas, Kuoro
Julma Timanttinuijan kohottaja! Rokujo
Oi Keskustan kirkas kuningas, Kuoro
Suuri pyhä Järkkymätön Namaku samanda basarada. Senda makaroshana. Sawata ya untara takan man. ”Joka kuuntelee saarnani saavuttaa suuren viisauden. Joka ymmärtää sen, siitä tulee buddha.” Rokujo
Voi! miten kauhistuttava ääni, Buddhan viisauden ääni! Jo riittää! Toista kertaa tämä riivaaja tuskin ilmestyy! Kuoro
Pahankin hengen mieli talttui, kun hän kuuli, mieli talttui, kun hän kuuli rukousten luentaa. Laupeana, säälivänä tuli Boddhisattva häntä noutamaan: hän kulkee nyt kohti valaistumista, irti erheistä, kulkee kohti valaistumista – voi tätä autuutta! LOPPU | 