Ääni ja sävel
Ääneksi tajutaan sellainen mekaaninen värähtely, jonka värähtelytiheys on (ihmiskorvan) kuuloalueella. Ilmassa (tai muussa väliaineessa) etenevä värähtely synnyttää paineenvaihteluita, jotka korva aistii äänenä silloin kun värähtely saa tärykalvon liikkumaan. Jos paineenvaihtelut ovat hyvin epäsäännöllisiä, syntyvä ääni voi olla häly tai esim. kohinaa. Jaksolliset paineenvaihtelut tuottavat sen sijaan havaittavia sävelkorkeuksia.
Ääniaallot etenevät ilmassa pitkittäisinä ääniaaltoina n. 340 metriä sekunnissa. Nopeus riippuu mm. lämpötilasta. Ääni muodostaa edetessään tihentymiä ja harventumia. Äänen voimakkuus riippuu näiden välisistä paine-eroista.
Ylimpänä alapuolella olevassa kuviossa on vain yksi tihentymä [f]. Se esittää yksittäistä värähdystä tietyn ajan kuluessa. Jos samassa ajassa tapahtuu kaksi tai useampia värähdyksiä, niitä voidaan kuvata sen alapuolella olevilla kuvioilla [f, 2f, 4f ja 8f].
Jos aikajakso on muutaman sekunnin mittainen, yksittäiset värähdykset voidaan kuulla esim. humahduksina, jotka toistuvat tasaisin väliajoin.
Kun äänipaineen vaihteluja on aikajaksoa kohti yli tietyn rajan (n. 16-20 sekunnissa), niitten erottaminen erillisinä alkaa vaikeutua. Vähitellen ne hahmottuvatkin sävelkorkeutena. Sävelkorkeus nousee taajuuden kasvaessa, mutta ihmiskorva ei kykene aistimaan sitä enää kun taajuus on n. 10 000 kertaa sekunnissa. Ääni kuitenkin aistitaan ”vinkunana” tämänkin jälkeen, mutta kuulohavaintoon tarvitaan jo niin suuri äänipaine, että se koetaan epämiellyttävänä.