Sanasto

Aluke: Värähtelyn synnyttämiseksi tarvittava alkuimpulssi
Amplitudi: Paineenvaihtelun laajuus, amplitudin muutokset aistitaan voimakkuuden muutoksina
Diatoninen asteikko: Kattoasteikko, johon kuuluvat mm. duuri, molli ja kirkkosävellajit. Puolisävelaskelten välissä on vuorotellen kaksi ja kolme kokosävelaskelta
Ensimmäinen (1.) osaäänes: Sävelen alin osavärähtely, jonka mukaan sävelkorkeus yleensä määräyty.
Epäharmoninen spektri (epäharmoninen osaäänessarja): Osaäänekset eivät ole kokonaislukusuhteessa keskenään, ääni havaitaan yleensä hälynä (kellomainen, suhiseva, jne.)
Flageoletti: 'huiluääni'; ohut, huilumainen ääni, joka syntyy kun kielisoittimen kieltä kosketetaan kevyesti esim. kielen puolivälistä
Foni: Äänekkyystason mittayksikkö. Testiäänen kanssa yhtä äänekkäältä kuulostava 1000 Hz:n tasoaallon äänipainetaso.
Formantit: Resonanssit eli taajuudet, jonka mukaiset ääniaallot vahvistuvat jossakin ääntöväylän kohdassa. Formantit nähdään "harjanteina" tai "huippuina" puhesignaalin osasta lasketussa spektrissä
Fundamental tone: Sävelen alin osavärähtely, jonka mukaan sävelkorkeus yleensä määräytyy
Harmonic, overtone: Harmonisen spektrin osaäänes
Harmoninen spektri (harmoninen osaääneistö): Osaäänekset ovat kokonaislukusuhteessa keskenään, syntyvä ääni havaitaan sävelenä
Häly: Nimitys, jota käytetään äänestä, jolla ei ole havaittavaa sävelkorkeutta
Infraääni: Kuuloalueen alapuolinen eli alle 16 Hz:n taajuus
Luonnonsävelet, luonnonsävelsarja: Soittimella aikaansaadut sävelet, jotka sävelkorkeudeltaan noudattavat harmonista osaäänessarjaa.
Kohina: Kohinalla tarkoitetaan ääntä, joka sisältää useita sattumanvaraisia taajuuksia. Valkoinen kohina sisältää kaikkia taajuuksia yhtä paljon (valkoinen värihän sisältää kaikkia värejä). Jokaista oktaavia kohden voimakkuus lisääntyy 3 dB. Vaaleanpunaisessa kohinassa äänen voimakkuus on jokaisella oktaavilla yhtä suuri. Punaisessa kohinassa alimmat taajuudet ovat voimakkaimpia.
Mikrointervallit: Puolisävelaskelta (100 C) pienempi intervalli. Esim. 1/4-sävelaskel on 50 C.
Natural harmonics: Soittimella aikaansaadut sävelet, jotka sävelkorkeudeltaan noudattavat harmonista osaäänessarjaa.
Osaäänes, "osasävel", "yläsävel": Sävelen osavärähtelyistä käytettyjä nimityksiä
Oktaavi: Oktaavi on intervalli, joka vastaa taajuuden kaksinkertaistumista. Oktaavin päässä toisistaan olevia säveliä kutsutaan samalla nimellä. Yksiviivaisen a:n taajuus on 440 Hz, kaksiviivaisen a:n taas 880 Hz.
Osaäänessarja, ("osasävelsarja"): Osaäänesten yhteisnimitys
Partials ("partiaalit"): Usein nimenomaan epäharmonisen spektrin osaääneksistä käytetty nimitys
Resonanssi: Myötävärähtely. Värähtelykykyinen systeemi on resonanssissa, kun siihen vaikuttaa ulkopuolinen voima, jonka vaihtelun taajuus on sama tai lähes sama kuin järjestelmän ominaisvärähtely.
Sentti: Oktaavin 1200-osa, lyhennetään C. Tasavireisyydessä kokosävelaskel on 200 C, kvintti 700 C.
Siniääni, äänes: Aaltoliikkeen yksinkertaisin muoto, jota voidaan kuvata sinifunktiolla; sisältää vain yhtä taajuutta
Soni: Äänekkyyden eräs mittayksikkö. 1 soni vastaa 1000 Hz:n siniäänen koettua voimakkuutta äänipainetasolla 40 dB. Jokaista 10 dB:n lisäystä kohden sonimäärä kaksinkertaistuu.
Syntoninen komma: Mikrointervalli (21,5 C), joka on esim. pythagoralaisen ja luonnonpuhtaan terssin välillä. Myös vahvan ja heikon kokosävelaskelen erotus on syntoninen komma.
Sävel: Kompleksinen ääni, joka syntyy useista ääneksistä (osavärähtelyistä)
Sävelkorkeus: Kuuloaistimuksen välittämä tulkinta (kompleksisesta) äänestä. Lähes aina sävelkorkeus on sama kuin äänen perustaajuus huolimatta siitä kuinka paljon ylä-ääneksiä ääni sisältää.
Ultraääni: Kuuloalueen yläpuolinen eli yli 20 000 Hz:n taajuus. Monet eläimet (koirat, lepakot) kykenevät kuulemaan ultraääniä.
Ylä-äänekset: Perustaajuutta korkeammat äänekset, joiden määrä vaikuttaa oleellisesti sointiväriin
Äänes: Vain yhtä taajuutta sisältävä ääni eli ns. siniääni. Myös osaäänes on äänes. Nimitystä osaäänes käytetään havainnollistamaan sitä, että itse ääni koostuu monista ääneksistä.
Äänispektri: Graafinen kuvaaja, jolla osoitetaan osaäänesten keskinäiset voimakkuussuhteet