Satsimuoto (Satzform, sentence), Fortspinnung, quatrain, kehitysmuoto
Termeillä satsimuoto, Fortspinnung, quatrain ja kehitysmuoto on kuvattu joukkoa toisilleen likeisiä, selkeästi ei-parillisia muototyyppejä. Vaikka tuo joukko on itse asiassa kohtalaisen monimuotoinen, voidaan kaikkia yhdistävinä tekijöinä pitää seuraavantapaisia muotovaiheita: (1) avaus: selkeä, kiinteä, vakiinnuttava, ehkä hyvinkin lyhyt aloitus, jota seuraa (2) jatko: vähintään jonkinasteinen muutos edelliseen tai uudentyyppistä aiheistoa, sekvensointia, edellisten aiheiden fragmentointia (pilkkomista), likvidointia tai 'kehittelyä' tai ylipäätään jäsennyksen tihentymistä, mahdollisesti käänne; (3) päätös: selkeä tai vahva lopuke, usein vieläpä karakteeriltaan erottuva loppusäe tai -vaihe. Periodille olennaista rinnasteisuutta tai vastaavuutta ei ole tai se ilmenee keskitetysti vain avaussäkeiden kesken.
Käsittelemme tätä ongelmapakkausta ensin yleisellä tasolla ja vasta lopuksi muutamalla tyyppiesimerkillä.
Puheena olevat termit eivät ole toistensa synonyymeja. Analyyttisesti voidaan erotella selkeitä tyyppitapauksia, mutta ongelmana on, että näiden nimitykset eivät ole vakiintuneet. Analyysissa kiteytyviä ja käsitteellistyviä muototyyppejä ei voida aivan muitta mutkitta liittää tiettyihin termeihin, eikä päinvastoin. Termit ja käsittet eivät yksiselitteisesti tässä vastaa toisiaan. On hyvä tietää edes hieman niistä konteksteista, mihin nämä termit liittyvät ja missä yhteyksissä ne ovat syntyneet tai vakiintuneet. Vaikka käsillä olisikin tapaus, jota on kutsuttu eri yhteyksissä eri nimikkeillä, ei silti ole yhdentekevää, mitä termiä siitä tänään käytetään. Joka tapauksessa analyysikäytännössä tarvitaan ainakin joitakin nimiä yleisille ja usein tavattaville muototyypeille.
Tämän kirjoittajan ehdotus kyseisten termien käytöstä tänään on seuraavanlainen (suurin piirtein näin niitä on enimmäkseen viime vuosina kirjallisuudessa sovellettu): Bachissa tai yleensä barokkimusiikissa jonnekin 1700-luvun keskivaiheille (varhaisklassismiin asti) on luontevinta käyttää termiä Fortspinnung(-muoto) (saks. suunnilleen = edelleenkehräntä), varsinaisen klassisen kauden musiikissa (Haydn, Mozart, Beethoven) ja myöhemmin tutuinta satsimuoto-termiä. On erityistapauksia, joissa Fortspinnung-termillä voidaan havainnollistaa jotakin klassismin erityistapausta tai, päinvastoin, satsimuodolla korostaa jonkin Bachin sävellyksen poikkeuksellisen tiivistä tai ekspansiivista muotoutumista. Oma ryhmänsä muodostuu 4- tai 8-tahdin säännöllisenoloisista pienoismuodoista, joissa ei ilmene ihmeempää kehittymistä eikä kehräytymistä ja joissa päätös on tasapainottava, ei huipentava. Tällaisia tapauksia on paljon ja ne erottuvat selkeästi dynaamisemmista ja progressiivisemmin etenevistä satsimuodoista. Ne voisi rohkeasti erottaa omaksi muototyypikseen, jolle oikeastaan ainoan määrittelyn on esittänyt Dénes Bartha quatrain-termillään (= nelisäe). Quatrain tosin ei ole kovin yleisesti tunnettu eikä vakiintunut, vaikka sen käyttö onkin viime vuosina yleistynyt.
Tämäntapaisella jaottelulla tehdään oikeutta myös termien ensimmäisille tai keskeisille määrittäjille tai kiteyttäjille ja heidän lähtökohdilleen. Näin myös varmentuu, että merkitykset pysyvät edes jotenkin alkuperäisissä yhteyksissään. Fortspinnungin otti käyttöön Wilhelm Fischer 1915 pyrkiessään määrittämään J. S. Bachin musiikin ei-parillisia muotoja tuolloin uraauurtavassa, tyylipainotteisesti ja tapauskohtaisesti lähestyvässä tutkimuksessaan (Fischerin muototyypit olivat Fortspinnungstypus ja parillista periodia vastaava Liedtypus). Schönbergin kiteyttämän satsimuodon (sentence) esikuva oli erityisesti Beethoven, mutta hän esitteli esimerkkejä myös Haydnilta, Mozartilta, Schubertilta ja Brahmsilta, joskus myös Bachilta, Mendelssohnilta, Schumannilta ym. (ks. Schoenberg 1967, jossa runsaasti esimerkkejä satsimuodosta). Unkarilainen Dénes Bartha päätyi quatrain-käsitteen eriyttämisen tarpeellisuuteen tutkiessaan 1960-luvulla mm. Haydnin finaaliteemojen alkujen rakenteita. Myöhemmin Bartha tosin ryhtyi käyttämään termiään ensisijaisesti laajemmista muodoista, kahden repriisin muodoista, ns. laulumuodoista tyyppiä |: a :||: b a :|. Quatrain-termiä tapaa käytetyn siis kahdella eri muototasolla.
On tietysti harmillista, ettei osa termeistä millään tahdo kääntyä tyydyttävään suomalaiseen asuun (eiväthän varsinkaan saksankieliset termit muutoinkaan tahdo kääntyä muille kielille), mutta tarvitseeko tänä kansainvälistymisen aikana kammoksua vieraskielisten sanojen käyttöä?
Luonnostelemme näitä muototyyppejä seuraavaksi yksinkertaisina peruskaavioina (kaaviot ovat enemmänkin luonnehtivia kuin esitystavaltaan eksakteiksi hiottuja). Esim. 6:n kaaviossa esitetään tuttu 8-tahtisen periodin perusmalli (jota käsiteltiin edellä). Esim. 7:n kolmessa kaaviossa pyritään kiteyttämään puheena olevien muototyyppien eräänlaiset perusmallit. Termiä satsimuoto on käytetty kaikista kolmesta (Esim. 7, kaaviot 1-3; satsimuodosta voisi olla esimerkkinä myös jonkinlainen kaavioiden 2 ja 3 välimuoto, mutta pyrimme nyt pitämään asiat yksinkertaisina) ja termiä Fortspinnung erityisesti kolmannesta, vaikka sitä on käytettykin kaikista kolmesta. Termillä quatrain on pyritty eriyttämään erityisesti ensimmäisen kaavion mukainen pienmuoto; myös toinen voidaan sisällyttää siihen, mutta ei kolmatta. Siis rautalangasta pähkinänkuoressa hieman yksinkertaistettuna: kaaviota 1 voidaan pitää quatrainin, kaaviota 2 satsimuodon ja kaaviota 3 (laajan) Fortspinnungin perusmallina. Kaavioiden hakaset kuvaavat pienjäsennystä, alimmilla hakasriveillä olevat pikku kulmiot ym. pikku merkit pyrkivät erottelemaan eräänlaista sisäjäsennystä ja jäsennyksen tihentymistä, fragmentoitumista, alinna olevat kulmat tarkoittavat lopukkeita ja kaarilla on pyritty kuvaamaan yhteenkuuluvuuksia, kaarroksia ja jatkuvuuksia, nuolilla dynaamisempaa suuntaavampaa tapahtumaa.
Esim. 6
Esim. 7
Satsimuoto (saks. Satzform, engl. sentence) on tästä termiryppäästä varmasti tutuin. Sen malliesimerkki on monissa kirjoissa ollut jo pitkään Beethovenin pianosonaatin 1f op. 2:1 alku (Esim. 8 teoksesta Schoenberg 1967, s. 63; vastaa koko lailla hyvin Esim. 7:n mallia 2), joka ei tässä yhteydessä enempää käsittelyä tarvinne.
Esim. 8
Quatrain (nelisäe) lienee puheena olevista termeistä vähiten tunnettu. Esim. 9 on yksi Barthan ensimmäisistä malliesimerkeistä (Bartha 1970, s. 762) Barthan merkinnät 1, 2, 3a, 3b, 4 tarkoittavat säkeitä, kukin kestoltaan 2 tahtia, paitsi säe 3, joka koostuu kahdesta tahdin mittaisesta sekvensoivasta fragmentista. Pienet kesuuramerkit (') osoittavat säkeiden selkeää artikuloitumista toisistaan. Säkeet 3 ja 4 nivoutuvat yhtenäiseksi (merkintä x) kuten aiemmissa esimerkeissä Esim. 1 ja Esim. 4. Viivaston alla katkelman muotokaava A A' bb' C. Säe 4 pyörtää kokonaisuuden tasapainoiseksi: tässäkin se sisältää säkeen 1 piirteitä, vaikka Bartha onkin merkinnyt sen C:ksi.
Esim. 9
Fortspinnungeja tuntuu Bachilla ja yleensäkin barokin sävellyksissä löytyvän loputtomiin, kaikin mahdollisin tavoin muuntuvina variantteina. Koska Wilhelm Fischerin artikkeli (Fischer 1915) on hankalasti löydettävissä, alla esitetään luettelo sen Fortspinnung-esimerkeistä. Ne etenevät suurin piirtein yksinkertaisista laajoihin ja monipolvisiin. Kaikki esimerkit ovat J. S. Bachia ja ajalle tyypilliseen tapaan esimerkeissä on esitetty vain katkelman ylä-ääni (poikkeuksena gambasonaatti), mikä kertoo harmonisten tekijöiden lähes huomiotta jäämisestä. Kukin katkelma käsittää ensimmäisen repriisin paitsi gambasonaatti-esimerkissä.
Fischerin Fortspinnung-esimerkit:
- Englantilainen sarja 5e, Sarabande.
- Englantilainen sarja 2a, Sarabande.
- Ranskalainen sarja 2c, Courante.
- Ranskalainen sarja 6E, Allemande.
- Englantilainen sarja 4F, Menuetti (esimerkkinä Lied- ja Fortspinnung-tyyppien välimuodoista; lisäksi Fischer mainitsee mm. aiemmin Lied-tyyppiin sisällyttämänsä Badinerien 2. orkesterisarjasta)
- Gambasonaatti 3g, osa 1. Vivace, t. 1-9.
Silmäämme hieman neljää Fischerin esimerkkiä. Fischerin ensimmäinen esimerkki, e-molli-sarabande (Esim. 10), on tutun Schönbergin satsimuoto-malliesimerkin (Esim. 8) ohella löydettävissä satsimuodon mallina myöhemminkin (molemmat esiintyvät myös jo Webernin kuuluisissa 1930-luvun luennoissa; vrt. myös jäljempänä). On hyvin mahdollista, jopa todennäköistä, että Schönbergin piiri sai jo varhain vaikutteita, ehkä koko idean kiteytyksen juuri Fischeriltä, olivathan he kaikki samoihin aikoihin Wienissä. Asiaa ei liene kuitenkaan tarkemmin selvitetty.
Esim. 10
E-molli-sarabanden alku jäsentyy hyvin samantapaisesti kuin esimerkeissä 8 ja 9. Aloittava 2 + 2 on tässä tapauksessa tonaalisesti kiintoisa: ensimmäinen säe e-mollissa, toinen G-duurissa. Lisäksi repriisin lopussa kadensoidaan lopulta vielä eri asteelle: v:lle, h-molliin, jolloin on tultu käyneeksi läpi sointuasteet i-III-v (päätössoinnussa pikardilainen terssi). Mainittu tonaalinen rakenne ei liity mitenkään itse Fortspinnungiin, eikä Fischer asiaan suuremmalti edes kiinnitä huomiota. Ensimmäisenä esimerkkinä on vain sattumalta tonaalisesti erikoisempi tapaus. Sekvenssein alkava toinen puolisko nivoutuu tässäkin yhdeksi kokonaisuudeksi ja viimeinen säe on lähes identtinen alkusäkeiden kanssa. Esimerkin voisi vallan hyvin nimetä myös quatrainiksi.
Fischerin kolmas esimerkki, c-molli-courante (Esim. 11) on huomattavasti laajempi ja monipolvisempi. Se jäsentyy selkeästi seuraaviin vaiheisiin: lyhyt aloitus (t. 1-4) etenee yksinkertaisesti toonikalta dominantille, tätä seuraa sekvenssi 1 kahden tahdin yksiköissä (t. 5-8). Sen lopussa ollaan päädytty III:lle (varsinaista kadenssia ei tässä kohdin ole), jolta alkava sekvenssi 2 jatkuu pitkään yhden tahdin yksiköissä ylöspäin 5-6-kontrapunktitekniikalla (t. 9-14). Tämä sekvenssi päättyy Es-duuri-kadenssilla (t. 14/15-16). Seuraa kolmas sekvenssivaihe (t. 17-22), ensin kahden tahdin yksiköissä (17-20), sitten puoleen tihentyneenä (21-22) ja lopuksi lyhyt kadenssi (23-24) g-molliin. Tämäkin esimerkki vakiinnuttaa sointuasteet i-III-v. Kuviollisesti esimerkki on verrattain yhtenäinen.
Esim. 11
E-duuri-allemande (Esim. 12) jäsentyy hieman samaan tapaan: Avaus on suhteellisesti laajempi kuin edellisessa esimerkissä (t. 1-4). Samalla se on itsessään oma pikku Fortspinnunginsa (avaus t. 1-2, päättyy V:lle sekä sekvensoiva jatko, päättyy kadenssilla I:lle t. 4). Seuraa (varsinainen) heti käänteellä käynnistyvä Fortspinnung, joka sekvenssin (5-6) jälkeen päättyy kaartuvalla lopetuksella H-duuriin (7-8, kadenssi t. 8). Seuraa 4 tahdin vaihe, joka aluksi näyttäisi kuin aloittavan lopettavan vaiheen alun aiheesta (vasemmassa kädessä), mutta muotoutuu kuitenkin ennemminkin toiseksi Fortspinnung-vaiheeksi, jossa kiivetään sekvensoiden ylöspäin ja päätetään 1. repriisi lyhyellä kadenssilla. Päätössointua kuvioidaan tahdin verran. 12 tahdin kokonaisuus jäsentyy kolmeen samanmittaiseen vaiheeseen, melkein taitteeseen: I-I, (vi)-V, V-V.
Esim. 12
Bachin 3. gambasonaatin alku (Esim. 13) voisi olla eräänlainen Fortspinnungin keskivertoesimerkki, mikäli sellainen haluttaisiin esittää. Se alkaa myös lyhyellä, napakasti dominantille päättyvällä aloituksella (t. 1-2; i-V), jota seuraa tuttuun tapaan sekvenssi (t. 3-). Tahdin 5 lopussa basso jää paikoilleen c:lle, ja kun gamban kuvioinnit jatkavat alaspäin aina d:hen asti (t. 6), syntyy tästä hetkestä eräänlainen lavennettu käännemomentti, joka purkautuu karakteriltaan selkeästi erottuvaan loppuvaiheeseen (t. 7-9). Varsinainen päätöslopuke on hyvin lyhyt (t. 8 loppupuolelta t. 9 alkuun). Modulaatiota ei esiinny, vaan pysytään g-mollissa.
Esim. 13
E-duuri-allemande tarjosi esimerkin pienmuotojäsennysten yhdistelmistä: siinä Fortspinnung-kokonaisuuden avausjakso oli itsessään pieni Fortspinnung. Bachin Italialaisen konserton 3. osa (Presto, Esim. 14) alkaa Fortspinnungilla (t. 1-12), mutta se osoittautuu itse asiassa puolestaan laajan parillisen periodin alkupuoliskoksi (t. 1-24 jakautuu kahteen puoliskoon: I-V, I-I; molemmat puoliskot ovat Fortspinnungeja). Tällaiset esimerkit korostavat kokonaisvaltaisen lähestymistavan tarpeellisuutta. Molemmat tapaukset alkavat Fortspinnungilla, mutta ensinmainitussa on kyse suuremman Fortspinnungin alkujaksosta, toisessa suuremman periodin alkupuoliskosta.
Esim. 14
Käsiteltävän ryhmän hankalimmin toisistaan eroteltavat tapaukset ovat suppea satsimuoto, pieni Fortspinnung ja quatrain, jotka kahdeksantahtisina esiityessään ovat hyvin lähellä toisiaan, jopa niin, että niiden erottaminen toisistaan ei aina ole mielekästä tai mahdollistakaan. Tällöin kyse on useimmiten oikeastaan vain termivalinnan ongelmasta, sillä muototyyppi on joka tapauksessa selvä.
Muotokirjoja selatessa panee merkille, että termit satsimuoto (Satzform, sentence) ja Fortspinnung saattavat vaihdella ja vaihtaa paikkaakin keskenään, jopa muiden termien kanssa, joskus aika villisti: Saksanmaalla 1920-luvulta lähtien ahkerasti kulutetussa Hermann Grabnerin Allgemeine Musiklehressä sekä Beethovenin f-molli-sonaatin alku että Bachin e-molli-sarabande ovat esimerkkeinä Fortspinnungista, Lemacher-Schroederin myös paljon käytetyssä oppikirjassa Formenlehre der Musik (1962) Beethoven-esimerkki esiintyy yllättävästi kuitenkin 8-tahtisena periodina (s. 71)! Joissakin kirjoissa määritetään periodi ja satsimuoto peräti toistensa synonyymeiksi (mm. C. Davie, Musical Structure and Design, 1953 ja L. Stein, Structure and Style, 1979)! Tähän voisi lisätä vielä, että molemmat mainitut esimerkit kävisivät (ihan järkevästi) myös Barthan quatrain-esimerkeiksi. Joskus vuosikymmeniä sitten olisi jossakin saatettu tarjota tulkintaa bar-muodoksi.
Satsimuodon ja Fortspinnungin yhteiseksi vastineeksi on suomen kielessä yritetty ajoittain vakiinnuttaa termiä kehitysmuoto. Sitä onkin käytetty siellä täällä, mm. Jorma Kontunen uusissa oppikirjoissaan Musiikin kieli 2 ja 3 (WSOY, 1992, 1994). 'Kehitys' ei kuitenkaan usein istu luontevasti satsimuotoon ja vielä harvemmin Fortspinnungiin, eikä lainkaan quatrainiin. Lisäksi se väistämättä yhdistyy sonaattimuotojen kehittelyjaksojen pitkiin ja monesti järeisiin ja mittaviin muotoprosesseihin, laajemmilla tasoilla myös läpi teoksen kulkeviin kehitysjuonteisiin. Olisikin syytä rajata termin kehitysmuoto käyttö erityistapauksiin, joissa nimenomaisesti tapahtuu keskitetty kehitysprosessi, sillä tällaisiakin löytyy. Termiä 'kehitys' on muutoinkin totuttu käyttämään liian huolettomasti vaatimattomistakin pikku muunteluista. Vaikka 'kehitystä' (ja muitakin termejä) on kovin yliviritetysti käyttänyt itse Schönberg ja monet hänen vaikuttamanaan, olisi syytä pitää käyttämämme terminologia jotensakin järkevissä puitteissa. Kärjistyksillä voi joskus olla paikkansa, mutta on hyvä tuoda ripaus realismia ja tervettä järkeä sekä historiallisia yhteyksiä mukaan aina kun se on mahdollista.
Periodi
|
Lopuksi
|
 Tulostettava versio |