Suomalaisia varhaisia julkaisuja: D.H.Kukkaselan koraalikirja
Suomeen suuren maailman systeemit ja menetelmät tulivat varsin paljon myöhemmin. 1800- luvulla musikaaliset lukkarit ja kanttorit alkoivat jaella neuvoja virsilaulun kohentamiseksi. Painettiin jopa kirjoja, joissa opetettiin nuotteja ja annettiin neuvoja laulun kehittämiseksi. Ikaalisten seurakunnan kanttorina toiminut D. H. Kukkasela eli oikealta nimeltään Daniel Henrik Fagerros julkaisi 1853 yksiäänisen koraalikirjan, missä antoi monenlaisia tärkeitä ohjeita laulajille ja laulattajille. Ohjeet ansaitsisivat tulla julkaistuksi tässäkin, niin perinpohjaisia ja hauskoja ne olivat, mutta pysyttäköön säveltapailu-otsikon mukaisesti vain nuottiasioissa.
Kirjassa kutsutaan asteikkoja skaaloiksi eli nuotti-juoksennoiksi. Viivastoviivojen sijasta puhutaan laduista. Nuotit ovat noovoja ja oktaavin suomennettu nimitys on jaos. Nuottiopetus perustuu paljolti virsikanteleeseen, mutta on jo joitain merkkejä korvan avulla tapahtuvasta sävelten selvittämisestä. Lainattakoon tähän pieni katkelma suoraan Kukkaselan kirjasta. Siitä voi jokainen huomata, missä oli opetuksen painopiste kirjan alkupuolella.
"Nämä nyt neuvotulla tavalla korvihin sekä ymmärryksehen saadut viisi askelta ovat skaalan tarkimmat askeleet, erinkin ensimäinen, kolmas ja viides (c,e,g), jotka ovatkin ensimäisen oktaavin pää-kolmuset. Ja pitääkin niiden viiden askeleen päälle aikaa hyvin otettaman, ja harvaksensa, tarkasti opeteltaman, että hyvin mielehen sekä korvihin laskeutuisivat, kuitenkin aina vaarinottamalla niistä asioista, kuin 2ssa ja 3ssa && on sanottu; niinmuodoinkuin pää, käsi tai jalka joka askeleessa tahtoo nykäyttää, sekä suun rakennus estää selveyttä". Taidatkos sen selvemmin ilmaista?
Kukkasela käy läpi kovat (duuri)sekä pehmiät (molli) juokselot, ollen täysin selvillä rinnakkaisista sävellajeista ja etumerkeistä. Tärkeitä ovat nimenomaan puolisävelaskelten paikat skaaloissa. Intervallit opetetaan seikkaperäisesti samoin soinnut ja sointukäännökset. Myös kirkkosävellajit selvitetään perinpohjin.
Kun erilaisten juokseloitten laulamiseen on annettu sivukaupalla kaavoja ja ohjeita, kirjan tekijä loihe lausumaan nykyaikaankin sopivan yleisohjeen: "Taitavan opettajan sopii lisätä näitä opetus-kaavoja usiaimpiin kymmenihin asti, jos oppilas ei tuntuisi älyävän niitä vähemmällä".
Kukkaselan kirjan musiikkiselvityksiin kului viitisenkymmentä ensimmäistä sivua, ja loput hieman yli sata sivua ovatkin sitten yksiäänisten koraalien nuotteja. Voimme todeta, että otsikkomme vaatimista Guido Arezzolaisen keksimistä sävelten laulunimistä ei ollut 1800-luvun puolivälissä ainakaan Ikaalisten leveysasteilla kuultu häivääkään. Joko ei ollut kuultu tai ei noteerattu lainkaan, muussa tapauksessa kirjassa olisi ollut ainakin maininta asteikosta do, re, mi, fa..Tieto sävellajien rakenteesta oli, sillä joka paikkaan asteikkoihin oli lisätty seitsemäs sävel. Kaikissa kirjan lauluharjoituksissa sekä koraalien soitoissa apuna käytettiin 1800-luvulla tärkeitä virsikanteletta ja vioolia. Fagerros ehdotti kirjansa esipuheessa, että "jokaisessa rovastikunnassa pitäisi olla lukkarien keskuudesta valittu direhtööri- kanttori, jonka olisi määrä tarkasti pitää vaaria sekä veisaajain taidollisuudesta että seurakuntain parannuksesta veisun asiassa".
Tonic Sol-fa
|
Useita järjestelmiä koulujen laulunopetuksessa
|
 Tulostettava versio |