Piano, harppu ja konserttikantele
Pianonsoitossa harjoitettavat asteikot ovat olleet peruskursseittain vapaasti valittavissa jo vuosia. Aiemmin soitettiin pitkään perinteisten vaatimusten mukaisesti kahteen etumerkkiin asti ensimmäisessä ja neljään etumerkkiin asti toisessa peruskurssissa sekä loput asteikot perustason päättövaiheeseen mennessä. Nykyisin valikointiperusteena toimivat muun muassa oppilaan fysikaaliset valmiudet, lähinnä käden koko, mutta myös opettajan ja oppilaan oma mielenkiinto esimerkiksi soitettavan musiikkiohjelmiston suhteen.
Pianisti tottuu helposti ajattelemaan, että nuotinnimet ja sävelten paikat viivastolla vastaavat tiettyä kosketinta. Siksi monien pianonsoittajien huomiota on erikseen kiinnitettävä siihen, että enharmonisilla sävelillä on erilainen tehtävä sävellajissa ja esimerkiksi laulussa myös erilainen intonaatio.
Harpussa ja konserttikanteleessa oppilaan on osattava käsitellä sävellajeja paitsi soittotilanteessa jo ennen sitä: hänen on osattava säätää diatonisen asteikon muodostavat kielet kutakin sävellajia vastaavaksi, vieläpä useammassa eri oktaavissa. Sävellajikohtaiset säädöt (korotukset/alennukset) tehdään kanteleessa sekä aloittelijan harpussa kieliin yhteydessä olevilla säätövivuilla. Koska eri asentoon säädettävien vipujen määrä on harpussa suhteessa sävellajin etumerkkien määrään, voi oppilas hyödyntää tämän asian opiskelussa myös näkömuistiaan. Harpistilta voi lisäksi asteikon oikeaa aloitussäveltä vastaavan kielen löytäminen vaatia tarkkuutta.
Alle 12-vuotiaat soittavat yleensä harpulla, jolla on mahdollista harjoittaa ylennysmerkkisistä rinnakkaissävellajipareista vain ensimmäinen (G-e) ja siitä eteenpäin vain duurit neljään ensimmäiseen etumerkkiin saakka. Alennusmerkkisistä tulevat kysymykseen kolmen ensimmäisen etumerkin duurit ja rinnakkaiset molli. Molliasteikot harjoitetaan harpputyypistä riippumatta harmonisina samoin kuin kanteleella. Myöhemmin oppilas siirtyy ns. pedaaliharppuun, jossa asteikonsävelten säätö tapahtuu jalkapedaaleilla. Pedaaliharpulla on mahdollista harjoittaa sävellajeista kaikki muut paitsi kaksoiskorotuksen sisältävät gis-, dis- ja ais-molli. Koska kaksoiskorotus on ongelmallinen, oppilas harjoittaa näiden enharmoniset vastineet, as-, es- ja b-mollin. Samat kaksoiskorotusten välttämisestä seuraavat sävellajirajoitukset koskevat kannelta.
Koska pedaaliharpun soittaja huolehtii sävellajin etumerkinnöistä pedaaleja säätämällä, itse soittotilanteessa oppilaat eivät välttämättä kiinnitä huomiota kantasävelten ja näiden kromaattisten muunnosten väliseen eroon. Asia näyttää toisinaan hankaloittavan harpunsoittajien säveltapailun opiskelua. Sävelestä cis saatetaan siis puhua c:nä, jolloin kuulonvarainen kokemus koko- ja puoliaskelten välisestä erosta ei välttämättä tule mukaan soittotapahtumaan.
Kitara
|
Harmonikka
|
 Tulostettava versio |