Auditiivinen strukturointi ja musiikin perusteiden opettaminen

Auditiivisen strukturoinnin ongelmat vaikeuttavat äänivirtojen hahmottamista ja muistamista ja tätä kautta musiikinopiskelua. Vaikka ongelmia ei kaikilla oppilailla olisikaan, ne ovat mahdollisia kaikissa ryhmissä. Auditiivisen strukturoinnin opettaminen pitäisikin mielestäni ottaa yhdeksi osaksi musiikin perusteiden opettamista. Helpoimmin tämä voisi tapahtua ottamalla harjoituksen kohteeksi äänivirtoja, joissa on toistuvia yksiköitä. Opetuksessa harjoiteltaisiin yksikköjen eristämistä äänivirrasta. Kutakin yksikköä toistettaisiin riittävän monta kertaa peräkkäin, ja oppilaiden tehtävä olisi erottaa äänivirrasta se yksikkö, joiden toistumisesta äänivirta koostuu. Vähitellen tietyistä, useimmiten toistuvista hahmoista voisi tulla malleja, jolloin näiden yksiköiden kohdalla äänivirran strukturointi tapahtuisi tunnistamalla. Harjoittelu pitäisi aloittaa vahvoista hahmoista ja edetä hahmojen rikkomiseen ja odotusten vastaisiin yksiköihin.

Opettaminen olisi siis kaksiportainen tapahtuma: ensin opeteltaisiin erottamaan yksiköt ja sitten nimeämään ja merkitsemään ne nuottisymbolein tai muin symbolein. Nimeämistä ja merkitsemistä harjoiteltaisiin tietenkin myös muilla opetustavoilla, koska kyse on musiikin perusteiden opetuksesta.

Suomessa rytmis-melodisten yksiköiden opettaminen aloitetaan neljäsosista ja kahdeksasosista sekä opetusmenetelmästä riippuen joko duuriasteikon kolmesta tai viidestä alimmasta sävelestä. Jos näistä aineksista halutaan tehdä vahvoja hahmoja, ne olisivat sellaisia kuin esimerkissä 11 (jokainen ”tahti” on oma yksikkönsä, eikä yksikköjä ole tarkoitus lukea peräkkäin ”melodiana”). Ns. Kodály-metodissa aloitetaan sävelistä so, mi ja la, jolloin vahvojen hahmojen mukaisten yksiköiden rakentaminen on vaikeaa sävelikössä olevan hypyn vuoksi. Tässä tapauksessa opetus on mahdollista aloittaa joko pelkästään rytmihahmoilla (esim. 11 toinen rivi) tai suoraan yksinkertaisilla yksiköillä, jotka rikkovat vahvoja hahmoja. Paljon harjoitetuista yksiköistä tulee joka tapauksessa malleja riippumatta siitä, ovatko ne vahvojen hahmojen mukaisia vai eivät. Esimerkissä 12 on erilaisia vahvoja hahmoja rikkovia yksiköitä. Niissä on joko melodian suunnan muutos, hyppy tai muita pitemmän sävelen aiheuttama ”tauko” keskellä yksikköä. Vahvojen hahmojen rikkomista kannattanee aloittaa harjoitella sellaisilla yksiköillä, joissa on vain yksi hahmoa rikkova tekijä kerrallaan.

Esimerkki 11. Vahvoja hahmoja.

Esimerkki 12. Vahvojen hahmojen rikkominen.

Vastaavasti auditiivista strukturointia voidaan harjoitella missä tahansa opetuksen vaiheessa. Seuraavassa esimerkissä (13) on pentatonisia yksiköitä, jotka ovat rytmiikaltaan ja melodian suunnaltaan vahvojen hahmojen mukaisia, mutta joissa on vahvoja hahmoja rikkovia hyppyjä. Yksiköistä muodostuu pieni sävelmä. Vaikka esimerkissä 13 yksiköt on kirjoitettu sävelmän muotoon, harjoitteluvaiheessa on nimenomaan tarkoitus tehdä yksikkö kerrallaan; lopputulos voidaan tietenkin laulaa melodiana. Esimerkissä 14 on puolestaan pentatonisia yksiköitä, jotka rikkovat vahvoja hahmoja niin rytmisesti (pitkät äänet) kuin melodisestikin (suunnan muutokset).

Esimerkki 13. Pentatonista sävelikköä käyttäviä yksiköitä.

Esimerkki 14. Pentatonista sävelikköä käyttäviä yksiköitä, joissa vahva hahmo rikotaan rytmisesti ja / tai melodisesti.

Yksiköt, joissa odotuksia pitää muuttaa, voitaisiin ottaa opetusohjelmaan siinä vaiheessa kun vahvojen hahmojen mukaiset ja helpoimmat vahvoja hahmoja rikkovat yksiköt muistetaan hyvin ja kun ne osataan nimetä ja mielellään myös kirjoittaa ilman suuria ponnisteluja. Esimerkissä 15 yksiköissä on sama loppu kuin alkukin. Kuten edellä on käynyt ilmi, kuulija odottaa tällaisissa yksiköissä viimeisen sävelen olevan uuden yksikön ensimmäinen sävel, joten hän joutuu muuttamaan odotuksiaan. Lisäksi kahdessa ensimmäisessä yksikössä samoin kuin viimeisessä yksikössä on myös vahva hahmo, mikä lisää hämääntymisen mahdollisuutta.

Esimerkki 15. Yksiköitä, joissa odotuksia pitää muuttaa.

Pisteelliset rytmit ovat vaikeita, sillä useimmiten ne ovat niin paljon pitempiä kuin muut äänet, että ne implikoivat yksiköiden välistä rajaa (esim. 16, ensimmäinen rivi). Näin ollen ne voidaan ymmärtää eri tavoin kuin on tarkoitettu (esim. 16 toinen rivi). Useimmiten ympäristön tapahtumat ohjaavat hahmotusta, mutta erityisesti äänivirran alussa hahmottaminen toisin kuin on tarkoitettu on mahdollista. Äänivirtoja, joita kuulijan on mahdollista hahmottaa usealla tavalla, olisi mahdollista harjoitella myös – ja nimenomaan – tästä näkökulmasta: strukturoidaan tietty äänivirta useilla eri tavoilla ja kuunnellaan sitten äänivirtaa eri tavoin.

Esimerkki 16. Yksikkö, jossa on pisteellinen neljäsosa. Alkuperäinen yksikkö (ylempi rivi) ja sen todennäköinen strukturointi (alempi rivi).

Teksti auttaa äänivirran strukturointia, sillä yksikkörajaa etsitään aina sanojen rajoilta, ei sanan sisältä. Lauseet tai mielekkäät asiakokonaisuudet toimivat samalla tavalla. Yksiköiden hahmottamista on siten mahdollista tukea sanojen avulla. Esimerkiksi tuttujen laulujen äänitapahtumien strukturoinnissa sanat auttavat. Edellä mainittu pisteellisen rytmin ongelma ratkeaa usein sanojen avulla (esim. 17, ensimmäinen rivi), tosin joskus sanat saatetaan ymmärtää väärin, jos rytmis-melodiset tekijät ja sanapainot tai tavujen pituudet ovat keskenään ristiriitaisia (esim. 17, toinen ja kolmas rivi). Yhtä lailla olisi mahdollista eristää opetettavia yksiköitä, lisätä niihin sanat ja harjoittaa niitä sen jälkeen. Myös diktaatteihin sanojen lisääminen on mahdollista (esim. 18).

Esimerkki 17. Sanat auttavat pisteellisten rytmien strukturointia (ensimmäinen rivi) tai eivät (toinen ja kolmas rivi).

Esimerkki 18. Rytmidiktaatti, jossa on sanat.

Auditiivisen strukturoinnin periaatteet

Lopuksi