Melodian kuunteleminen

"Mä mistä löytäisin sen toonikan..."

Kirjoittaakseen melodian, oppilaan täytyy kyetä löytämään sävellaji. Jos hän käyttää soitinta apuna, hän pystyy kyllä löytämään oikeat sävelet korvakuulolta, etsimään ne soittimesta, toteamaan sävelen nimen ja sillä perusteella kirjoittamaan sävelen nuoteiksi. Sävellajin löytäminen on kuitenkin tärkeää sekä musiikin hahmottamisen, että nuottikuvan selkeyden vuoksi. Tonaalisen musiikin osalta kannattaa käyttää sitä perushavaintoa että suuressa osassa tonaalista musiikkia melodia päättyy toonikaan - käydään siis kuuntelemassa minne melodia päättyy. Itse olen käyttänyt "Ukko-Nooa"-metodia toonikan etsinnässä. Kuuntelemme kappaletta ja tehtävänä on laulaa kappaleen päälle "Ukko-Nooaa" (olettaen etta kappale on duurissa). Ajatus perustuu tietenkin siihen että Ukko-Nooa alkaa toonikasta. Kun oppilas laulaa kuulemansa kappaleen päälle Ukko-Nooan sen suuremmin miettimättä mistä aloittaa, hänen korvansa ohjaa hänet vaistomaisesti aloittamaan laulamisen siitä samasta sävelestä, mikä on kuunneltavan kappaleen toonika. Tätä kannattaa ensin harjoitella vaikka niin, että soittaa ryhmälle pianolla duurista I-IV-V-I soinnut ja sitten pyytää heidän laulavan Ukko-Nooan. Kun tämä onnistuu, otetaan joku toinen kappale jonka soinnutus pysyy vahvasti perustehoissa ja soitetaan sitä. Tämän päälle lauletaan taas Ukko-Nooa jne. Tästä siirrytään kuuntelemaan levyjä ja laulamaan Ukko-Nooaa levyjen päälle.

Säveltasojen kuunteleminen

Kun sävellaji ja sen mukana toonika on löydetty, sävellajiin kuuluvien sävelten löytäminen on yksi keskeisistä taidoista. Pop & Jazz Konservatorion perusopetuksessa käytetään paljon "numerosolfaa". Eli puhutaan sävelistä niiden astenumeroina. Tätä taitoa voi harjoittaa monella lailla ennen kuin rynnätään itse äänitteiden kimppuun. Itse käytän kahta harjoitusmuotoa. Toisessa pelataan lottoa. Siinä soitan ensin ryhmälle pianolla sävellajin toonikasoinnun. Sitten soitan heille 7 diatonista säveltä, kunkin varsin pitkänä jotta on aikaa kuunnella ja laskea monesko aste on kyseessä. Jokaisen näistä sävelistä soitan vain kerran, ja toonikasointua en alun jälkeen kertaakaan. Tämä siksi että toonika täytyy pyrkiä pitämään mielessä - jos toonika häviää, ei ole enää vertailukohtaa. 1/3-tasolla keskityn asteisiin 1-5, 2/3:sta eteenpäin 1-8 (jossa 8 on toonikasta oktaavi ylös), 3/3:ssa kuuntelemme jo muunnesäveliä. Riippuen ryhmän iästä, peliin saa hauskoja vivahteita sopimalla paljonko 7 oikein tuottaa tällä viikolla jne...olen pelannut oppilaiden kanssa myös niin, että jokainen tekee oman lottorivinsä ja soittaa sen muille ja muut kirjoittavat sen muistiin.

Kuten artikkelin alkupuolella mainitsin, nauhan pysäyttäminen oikealla hetkellä on tärkeä taito. Säveltasojen kuulemisessa taidon hallinta korostuu. Säveltasoja kuunnellessa olen opettanut seuraavanlaista työkalua, oikeastaan pientä kysymyssarjaa. Kysymällä itseltään nämä kysymykset aina samassa järjestyksessä, saa nopeasti melko tarkan kuvan siitä mitä kuulee. Kysymysten lähtökohta on, että on jo kuullut yhden sävelen ja kirjoittanut sen paperille. Keskitymme kuuntelemaan seuraavaa säveltä, sitä mitä ei juuri vielä ole kirjoittanut muistiin. Onko seuraava sävel:

  1. Sama vai eri sävel kuin edellinen?
    Jos se on sama, kirjoitetaan nuotti samalle viivalle tai väliin kuin edellinenkin. Turha edes tarkistaa omalla soittimella!!
  2. Korkeampi vai matalampi?
  3. Etenee asteikkokulkua pitkin vai hyppää? (jossa sekunti on asteikkoa ja terssi ensimmäinen hyppy)
    Jos vastaa asteikkoa, kirjoittaa ylös tai alaspäin asteittaisen sävelen. (Huom. alussa kun kuunneltavat biisit ovat diatonisia, ei tarvitse vielä huolehtia muunnesävelistä. Pidemmällä olijat voivat myös kysyä kuulivatko he sävellajin sävelen vai eivät...)
  4. Mihin säveleen hyppy kohdistuu?
    Tässä sävellajin eri asteiden hallinta on valttia. Toki voi myös ajatella mikä intervalli oli edellisen ja seuraavan sävelen välillä, mutta oma kokemukseni alkaa vakuuttaa minut siitä että sävellajin asteen kuuleminen on paljon nopeampi ja helpompi tapa.

Tässä kysymyssarjassa piilee myös yksi merkittävä sivujuonne. Ihminen muistaa oikeasti paljon enemmän kuin hän itse tietää muistavansa. Montako kertaa diktaattia tehdessä oppilaat sanovat etteivät enää muista mitä kuulivat? Entäpä jos heiltä kysyisi näitä kysymyksiä? Viimeistä kysymystä lukuunottamatta ne ovat kysymyksiä joissa on kaksi vaihtoehtoa. Sen vuoksi niihin on helppoa vastata, ei tarvitse miettiä. Voi antaa intuitiolle paljon enemmän tilaa. Vaikkei tarkkaan muistaisi mitä kuuli, muistissa on kuitenkin kaikki mitä kuuli jos sitä penkoo tällä tavalla hämmentämättä keittoa liikaa. Jos pakottautuu vastaamaan kysymykseen, oliko toinen sävel sama vai eri kuin ensimmäinen, luulen että vain yhden kuuntelukerran jälkeen kaikki vastaavat oikein. Myös kysymykseen oliko sävel korkeampi vai matalampi tulee takuulla oikea vastaus. Melkein aina myös kolmanteen kysymykseen. Jos joku kokeilee tätä tapaa, olisin kiinnostunut kuulemaan millaisia tuloksia saitte!

← Rytmin kuunteleminen Harmonian kuunteleminen →