Väliääni rinnakkaistersseissä ja -seksteissä
Kun työskentely kaksiäänisen kudoksen parissa on käynyt tutuksi, lisätään melodiaääneen rinnakkaistersseissä ja -seksteissä kulkeva toinen ääni. Tämä harmoniaääni voi olla melodian ylä- tai alapuolella. Käyttömusiikissa puhutaan "äänissä laulamisesta". Kun tutkitaan lisätyn äänen etäisyyttä bassosta, huomataan, että sekin yleensä konsonoi, joskin septimi basson dominanttisävelen yläpuolella on jälleen mahdollinen. Dissonoivia intervalleja voi jälleen esiintyä lomasävelliikkeessä.
Oppilaiden on helppo sekä yksin että ryhmissä laatia säestyksiä ja sovituksia käyttäen kolmiäänistä kudosta, jossa basso perustuu kolmeen perustehoon ja väliääni rinnakkaiskulkuihin. Vastaavasti näitä selkeitä tonaalisen kudoksen eri äänten rooleja voidaan kuunnella ja tunnistaa myös musiikkiesimerkeistä. (Esim. Händel: Ilotulitusmusiikki, Menuetti I, ks. ohjelmistotietokanta.)
Myös sekunteja ja septimeitä voidaan käyttää pidätyksinä.
Vähitellen voidaan käytännön tilanteita ratkomalla edetä monipuolisempaan väliäänten käyttöön. Periaatteet edetä mahdollisimman pienin liikkein ja tarkkailla äänten suhdetta bassoon (konsonanssi / dissonanssien purkaminen) auttavat jo pitkälle. Myös Aarre Joutsenvirran esittelemä "stemmaamistekniikka" sopii hyvin.
Saavutettu kudos voidaan vielä täydentää neliääniseksi. Lisätty ääni ei yleensä liiku paljoakaan, ja sen tehtävä on ennen kaikkea täydentää basson päälle rakentuvasta soinnusta puuttuva kolmas vakaa sävel. Varsinkin dominanttisoinnun terssi - sävellajin johtosävel - on keskeinen.
Näkökulmaa neliääniseen tonaalisen kudokseen voidaan kehittää edelleen yhä tarkempiin kysymyksiin, esimerkiksi tyylikohtaisiin äänenkuljetuskäytäntöihin tai äänenkuljetuksen ja pienmuotorakenteiden vuorovaikutukseen. (Ks. esim. Lindbergin kirjoitus Schenkeriläinen_näkökulma ).
Hajasävelistä harmoniaan
|
Äänenkuljetusliikkeillä harmonioiden monipuolistamiseen
|
 Tulostettava versio |