1900-luvun musiikin säveltasoanalyysin opettamisesta
| Ilkka von Boehm |
Tämä kirjoitelma pyrkii esimerkkien avulla antamaan kuvan siitä, miten olen opettanut 1900-luvun musiikin säveltasoanalyysia. Musiikissa on toki paljon muutakin tarkasteltavaa kuin säveltasot, kuten esimerkiksi tekstuurit, motiivit ja sointivärit, mutta koska tämän kirjoitelman pääpaino on säveltasoanalyysissa, käsittelen etupäässä tähän näkökulmaan liittyviä kysymyksiä.
Kaikki kirjoitelmassani esiintyvät teosesimerkit ovat sellaisia, joita olen jossakin yhteydessä tarkastellut oppilaitten kanssa. 1900-luvun musiikin analyysia olen opettanut paitsi musiikkiopistotasolla nimellä teoria II (vapaavalintainen jatkokurssi teoria I:lle), myös Sibelius-Akatemiassa nimellä musiikkianalyysi 1.
Lähestymistapani juuret ovat Schenker-analyysissa [1], mutta koska kyseinen analyysimetodi on laadittu tonaalisen musiikin analysointia varten, ei sen suora soveltaminen ole mahdollista. Tiettyjä Schenker-analyysin taustalla vaikuttavia hahmotuksellisia periaatteita voidaan mielestäni kuitenkin laajemminkin yleistää. Näistä lähtökohdista esitän muutamia analyyttisiä oletuksia. Oletan, että säveltasojen välinen hierarkia voi toteutua muuallakin kuin perinteisessä mielessä tonaalisessa ympäristössä. Siten myös ei-tonaalisissa ympäristöissä voi esiintyä esimerkiksi loma- ja sivusäveliä [2].
Pyrin kirjoitelmassani käyttämään yleisesti tunnettua musiikkiteoreettista terminologiaa. Käytän esimerkiksi sellaisia peruskäsitteitä kuin 'vähennetty septimisointu' tai 'D-duuriseptimisointu'. Huomautan kuitenkin, että näillä termeillä viitataan ainoastaan tietynlaisiin intervallirakenteisiin. Niillä ei viitata perinteisen tonaalisuuden sointutehoihin. Siten esimerkiksi vähennetty septimisointu tarkoittaa ainoastaan kolmesta päällekkäisestä pienestä terssistä muodostuvaa intervallirakennetta ilman, että sillä olisi mitään tarvetta edetä duuri- tai mollikolmisoinnulle. Kirjoitelmani etenee aikajärjestyksessä siten, että 1900-luvun alun ilmiöistä edetään vähitellen 1900-luvun lopun ilmiöihin.
Hierarkkisuuden periaate
 |
 Tulostettava versio |