Historiaa

Sotien jälkeen ilmaantui yhtä ja toista uutta, joka kuitenkin pian vanhentui ja jäi unohduksiin niin kuin kaikelle "uudelle" aina tahtoo käydä. Mutta 1940-luvun lopulta lähtien alkanut, oikeastaan vasta parin kolmen viime vuosikymmenen aikana laajempaan tietoisuuteen noussut uusi aikalaislähteiden tutkimus on mullistanut muotokäsityksemme melko lailla uusiksi (kuten periodityylien tutkimus laittoi käsityksemme barokin ja klassismin esityskäytännöistä uusiksi, piti siitä tai ei). Vuosisadan alkupuolella katsottiinaikalaislähteillä olevan lähinnä vain kuriositeettiarvoa historiallisina dokumentteina. Tuolloin elettiin kehitysuskon vahvinta aikaa, uskottiin että kehitys kulkee aina vain parempaan ja edistyneempään päin ja pidettiin kaikkea vanhempaa alkeellisempana josta piti pikemminkin päästä eroon. Tänään on ehkä vaikea nähdä sitä vallankumouksellisuutta, joka sisältyi vähitellen yleistyviin näkemyksiin, joiden mukaan tulee ottaa huomioon kunkin ajan ja tyylin luonne ja erityispiirteet. Kullakin tyylillä, sen piirteillä ja ratkaisuilla on arvonsa sinänsä. Nyt tällaista näkemystä pidetään itsestään selvänä.

Analyysin uudet alueet ovat siis oikeastaan vanhoja, vieläkin vanhempia, mutta silti ne ovat uusia. On uutta, että huomaamme tarvitsevamme vanhoja aikalaisnäkemyksiä ja dokumentteja aukaisemaan tämän päivän kuulijan, esittäjän ja analyytikon silmät, korvat, tunteet ja musiikillisen älyn käsittämään vanhempaa, tässä yhteydessä siis 1700-1800-lukujen musiikkia. Kyllä Bachin musiikki tasaisen totisena jumputuksena tai raskaana syvämietiskelynä voi puhutella, mutta on tärkeää saada sävellysajan näkemyksiin ja käsityksiin pohjautuvia virikkeitä löytämään sen ulottuvuudet ja rikkaudet. Samaa voi soveltaa analyyttisiin näkemyksiin. Analyyttiset näkemykset eivät saisi olla tarkasteltavana olevalle musiikille vieraita. Emme varmasti koskaan kykene täysin ymmärtämään esimerkiksi 1700-luvun musiikin kaikkia vivahteita ja ulottuvuuksia, mutta jos tiedämme että näin tuolloin jokin asia miellettiin eikä noin, sen täytyy vaikuttaa tapaan, jolla kyseisen asian nyt haluamme ymmärtää — tapaan, jolla sen esitämme ja kuulemme ja tapaan, jolla siitä puhumme.

Musiikkia alettiin lähestyä enemmän tyylin ja teoksen ehdoilla, ei pelkästään valmiista konseptioista käsin. Vähitellen löydettiin 1700-luvun sävellysoppaiden muotokäsitykset — tai oli niitä löydetty aiemminkin — mutta vasta ei kovin kauan sitten niiden merkitys oivallettiin. Huomattiin, että 1700-luvulla oli kehittynyt hyvinkin yksityiskohtainen, järjestynyt, seikkaperäisesti ja monipuolisesti erittelevä muototeoria, jonka käsitteet ja käsittelytavat avasivat klassiseen musiikkiin totutusta (siis myös esim. krohnilaisesta) ratkaisevasti poikkeavan ja rikkaamman näkökulman, eikä vain näkökulman, vaan hyvinkin yksilöidyn, jopa täsmällisen — joskaan ei tietenkään nykypäivän näkökulmasta ongelmattoman — käsitteistön, työkaluston yhtä lailla laajamuotoisten teosten mieltämiseen ja jäsentämiseen kuin varsinkin pienmuototason monipuoliseen erittelemiseen ja sävelkielen ymmärtämiseen. Tämä muotokäsitys sopi aikaansa, mutta 1800-luvulla tapahtui syvällekäyviä, hyvin perustavia muutoksia, jotka johtivat uusiin näkemyksiin ja käsitteisiin jokseenkin koko rintamalla aina perusesteettisiä käsityksiä myöten ja toivat mukanaan myös uudet muototeoriat ja -käsitteet.

Harmonisilla ja tonaalisilla tekijöillä oli 1700-luvulla keskeinen osuus muodon jäsentämisessä. Romantiikan aikana puolestaan melodia ja teema ja sittemmin motiivis-temaattinen työskentely, variointi oli olennaisinta. 1800-luvun sonaattimuotokäsitys perustui pää- ja sivuteemoihin ja niiden vastakohtaisuuksiin. Klassisella kaudella sonaattimuoto perustui — yhtälailla muototeoriassa kuin käytännössäkin — vakiinnutettujen sävellajien alueille (ei pelkille sävellajeille) ja periodirakenteiseen jäsentymiseen. Teemoja saattoi olla monia tai vain yksi ja teemojen vastakohtaisuus oli vain yksi erikoistapaus ja saattoi paikantua mihin kohtiin tahansa. Sonaattimuoto terminä ja käsitteenä kiteytyi ensimmäistä kertaa vasta vuoden 1830 tienoilla eikä vakiintunut yleisempään käyttöön suinkaan hetkessä eikä kaikkialla.

Johdanto

Periodi ja lopuke