Periodi ja lopuke
Periodeilla tarkoitetaan klassisessa muototeoriassa (nykyiseenkin periodiin pohjautuvaa) jaksoa, joka saattoi olla hyvinkin mittavaksi laajentunut. Periodi päättyy lopukkeella, joka on tuon ajan — kuten Bachinkin ajan musiikissa — perustavin muodon jäsentäjä. Periodin päättävä lopuke on rakenteellinen, ei siis mikä tahansa paikallinen lopukemuodostelma. Lopukkeiden ja niiden painoarvojen määrittäminen on keskeistä muodon jäsentymisen kannalta Bachista Beethoveniin ja myöhempäänkin musiikkiin.
Barokin ja klassisen musiikin ja vielä pitkälle 1800-luvunkin musiikin perustavimmaksi muotoa jäsentäväksi tekijäksi, elementiksi osoittautuu lopuke, kadenssi, ei säe tai iskuala tai jokin hahmotekijä. Lopuke määrittää kokonaisrakenteen tasolla periodeja, jaksoja, taitteita, joiden sisällä puolestaan esiintyy monenlaisia pienempiä muotovaiheita ja — elementtejä useillakin tasoilla. Periodin päättävä lopuke on rakenteellinen, joka on paikallisempia lopukemuodostelmia painokkaammaksi. Nämä jaksot, periodit saattavat olla, eri tavoin laajentuneina hyvinkin pitkiä, useiden kymmenien tahtien mittaisia. Muoto ymmärrettiin 1700-luvulla kaikilla tasoillaan melko lailla toisin kuin 1800-1900-luvuilla, kielellisesti, retorisesti, puhuntana, järjestettyinä lauseina, jolla on kielioppinsa ja tarpeelliset retoriset keinovaransa.
Historiaa
|
Säe
|
 Tulostettava versio |