Rakenteellisista tapahtumista yksityiskohtien tarkasteluun

Aluksi voimme tarkastella vaikkapa jotakin temaattista tapahtumaa, joka jakaantuu kahteen puoliskoon siten, että ensimmäinen päättyy dominantille, ja toinen (joka alkaa tavallisesti samalla materiaalilla kuin ensimmäinen) sulkeutuu autenttisella kadenssilla. Tällaisesta kokonaisuudesta käytetään tavallisesti nimitystä periodi. Pohjimmiltaan rakenteelliset harmoniat jakavat tapahtuman siis seuraavalla tavalla: I-V; I-V-I.

Esimerkki 1 a)

Esimerkissä 1 a) edellä kuvatun kaltainen harmoninen jäsentyminen on selkeä (kumpikin puolisko on 4 tahdin mittainen). Tahdin 4 dominanttisoinnulla on eräällä tavalla kahtalainen luonne, sillä ensimmäisen puoliskon päättävänä sointuna siihen sisältyy tietty vakauden tuntu mutta samalla tilanne on aktiivinen, jatkoa vaativa: bassossa oleva dominanttisävel sisältää (tavallisesti) purkausjännitteen, ylä-äänessä oleva asteikon toinen sävel (e2) ja sointuun sisältyvä johtosävel pyrkivät etenemään melodisesti toonikasäveleen. Tämä pyrkimys toteutuu toisen puoliskon lopussa (t. 8), jossa ylä-ääni laskeutuu toonikaan.

Ensimmäisen puoliskon päättävä dominanttisointu ei purkaudu sitä välittömästi seuraavaan toonikasointuun, joka ei ole liikkeen päämäärä vaan uuden yksikön aloitus. Tahdissa 4 on siis dominanttilopuke, jonka harmoninen ja melodinen (kontrapunktinen) purkaus tapahtuu vasta tahdissa 8. Näin ollen voimme sanoa, että toonikaa kohti etenevä harmonis-kontrapunktinen liike keskeytyy neljännessä tahdissa (tällaisessa tilanteessa ylä-äänessä on hyvin usein asteikon 2. sävel). Tässä esimerkissä ylä-äänen asteittainen lasku toonikaan näyttäytyy hyvin selkeästi oboen stemmassa, jossa jousten melodiset tapahtumat esiintyvät ikään kuin lineaarisesti pelkistetyssä muodossa.

Esimerkissä aloittavan toonikan ja rakenteellisen dominanttisoinnun välissä esiintyy vielä yksi sointu, V asteen kvinttisekstisointu. Jotta voisimme saada selkeän kuvan musiikin etenemisestä kohti puolilopuketta, meidän tulee pyrkiä määrittelemään tämän soinnun suhde sitä ympäröiviin harmonioihin. Esimerkiksi seuraavanlaiset kysymykset ovat tässä yhteydessä aiheellisia: kytkeytyvätkö kolmannen tahdin V asteen kvinttisekstisointu ja puolilopukkeen V toisiinsa? Jos näin on, miten puolilopuketta välittömästi edeltävän I:n asema tulisi tällöin määritellä kokonaisuudessa? Vai onko V asteen kvinttisekstisointu toonikasointua koristava tilanne, jolloin toonika pysyy pohjimmiltaan aktiivisena aina neljännen tahdin alkuun saakka? Mikäli päädymme jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle (mikä tässä yhteydessä on varsin luonteva tulkinta), basson cis on tulkittava sivusäveleksi ja sopraanon g2 puolestaan lomasäveleksi. V asteen kvinttisekstisointu on siis pohjimmiltaan kontrapunktinen tapahtuma (em. loma- ja sivusävelet) joka vie musiikillista liikettä eteenpäin, kun taas tahdin 4 dominanttisointu on liikettä rajaava, harmonisesti painokas tilanne. Esimerkin jälkimmäisen puoliskon päätöksessä kadenssi on laajempi ja painokkaampi, mihin osaltaan vaikuttaa dominanttia edeltävä ja sille johtava II6.

Esittämällä sointuanalyysi useammalla (tässä tapauksessa kahdella) tasolla, voidaan havainnollistaa harmonisten ja kontrapunktisten tapahtumien keskinäisiä, hierarkkisesti järjestyviä suhteita. Tapahtumasta voidaan myös piirtää bassoreduktio (ks. esimerkki 1 b), jossa basson sävelten rakenteellisia painotuksia tuodaan esille eri aika-arvojen avulla (esim. puolinuotti rakenteellisesti painokkaille sävelille, neljäs- ja kahdeksasosanuotti sekä varreton nuppi näitä lähempänä musiikin pintaa esiintyville tilanteille jne.).

Esimerkki 1 b)

Esimerkiksi Schenker-analyysissä käytetty analyyttinen notaatio tarjoaa systemaattisen tavan esittää sävelten välisiä rakenteellisia suhteita. Tässä notaatiossa kahdeksasosanuottia käytetään usein kuvaamaan sivusäveltä ja dominantille johtavan subdominanttisen soinnun bassoa. Rakenteellisesti painokkaat bassonsävelet voidaan myös yhdistää toisiinsa palkilla. Toonikalta dominantille ulottuva kaari havainnollistaa I-V -kulkua yhtenä harmonisena progressiona).

Edellä kuvaillun esimerkin neljässä ensimmäisessä tahdissa V asteen kvinttisekstisointu on siis toonikasoinnulle alisteinen, koristeleva sointu. Voimmekin sanoa, että kyseisissä tahdeissa toonikasointua levitetään (prolongoidaan) V asteen kvinttisekstisoinnun avulla aina neljännen tahdin toiselle tahtiosalle saakka.

Esimerkki 2

Esimerkki 2 on myös jaettavissa kahteen neljän tahdin puoliskoon, joskin sekä tämä jakautuminen että puoliskojen sisäinen jäsentyminen toteutuvat edelliseen esimerkkiin verrattuna varsin eri tavalla. Tahdeissa 1-4 sekä liikkeen lähtökohtana että määränpäänä on toonikasointu ja pohjimmiltaan ylä-äänessä pysyttelee koko ajan sävel b1. Tahtien 2 ja 3 soinnut ovat tätä liikettä eteenpäin vieviä tilanteita, joiden basson sävelet c1 ja a muodostavat ylä- ja alapuolisen sivusävelen toonikasoinnun pohjasävelelle. Myös ylä-äänessä esiintyvää toonikasäveltä koristellaan sen ylä- ja alapuolisella sivusävelellä a1 ja c2, joille edellä mainitut bassonsävelet antavat paikallisen konsonanssituen. Toisin sanoen tahdeissa 1-4 toonikasointua prolongoidaan em. sivusävelliikkeiden avulla (tahtien 2 ja 3 soinnut ovat siis lähtöisin kontrapunktisesta liikkeestä, mikä näkyy sointuanalyysin toisella tasolla). Esimerkin toinen puolisko (t. 5-8) muodostuu yhdestä laveasta, toonikasekstisoinnulta alkavasta kadensaalisesta tapahtumasta, joten kokonaisuudessaan esimerkki sisältävää vain yhden kadenssin (sisäiseltä ryhmittelyltään neljä ensimmäistä tahtia muodostuvat tyypillisestä avausrepliikistä: aihe (2 tahtia) ja sen toisto, jota tukee I-V-V-I -sointukulku).

Kuten edellisistä esimerkeistä on käynyt havainnollisesti ilmi, kontrapunktiseen ja harmoniseen liikkeeseen perustuvien sointujen jakautuminen jonkin musiikillisen kokonaisuuden alueelle on keskeisen tärkeää kokonaisuuden jäsentymisen ymmärtämiseksi. Harmonisten progressioiden voidaan ajatella muodostavan kehikon, jota kontrapunktiset (melodiset) tapahtumat elävöittävät ja luovat liikettä kehikon puitteissa. Etenkin klassismin ajan pienoismuodot tarjoavat näiden musiikillisten tapahtumien ja ilmiöiden tarkasteluun runsaasti käyttökelpoista materiaalia.

Kokonaisuuden rakenteellinen jäsentyminen