Käsiteltävän musiikillisen materiaalin valinta

Pienoismuotojen käsittely on tarkoituksenmukaista aloittaa tarkastelemalla lyhyehköjä, autenttisella kadenssilla sulkeutuvia musiikillisia kokonaisuuksia. Tällaisten lyhyiden ja sulkeutuvien rakenteiden käytölle analyysin lähtökohtana voidaan esittää ainakin kaksi keskeistä perustetta. Ensiksi: niiden avulla voidaan tarkastella ja eritellä havainnollisesti erilaisten musiikillisten muototyyppien ominaispiirteitä. Toiseksi: ne ilmentävät usein pienoiskoossa niitä samoja keskeisiä harmonian ja äänenkuljetuksen periaatteita, jotka jäsentävät myös kokonaisia sävellyksiä ja niiden laajempia taitteita. Yleisemmin sanottuna pienoismuotojen tarkastelun kautta on siis mahdollista oppia hahmottamaan ja erittelemään musiikillisen liikkeen erilaisia ilmenemismuotoja.

Tällaisia sulkeutuvia rakenteita tavataan etenkin klassismin ajan sävellyksissä esim. sonaattimuotoisten osien pääteemoina sekä variaatio- ja rondoteemoina. Tarkastelun lähtökohtana käytetyillä teemoilla on pääsääntöisesti neljä ominaisuutta:

  1. ne eivät moduloi,
  2. teemat ovat sisäiseltä ryhmittelyltään jokseenkin säännönmukaisia,
  3. jokaisella tapahtumaa jäsentävällä musiikillisella yksiköllä on teemojen kokonaisuudessa selkeä muotofunktio ja
  4. kokonaisuus päättyy autenttisella kadenssilla.
Tämän esityksen ensisijaisena tarkoituksena on käsitellä joitakin tonaalisessa musiikissa tavattavia tyypillisiä harmonian ja äänenkuljetuksen menettelyjä pienoismuotojen avulla. Pienoismuotoihin liittyvää terminologiaa ja muodon sisäistä jäsentymistä on Risto Väisänen tarkastellut perusteellisessa artikkelissaan "Pienoismuotoanalyysin ongelmia" (Mutes, 1/99).

← Harmonian ja äänenkuljetuksen näkökulma pienoismuotojen analyysiin Kokonaisuuden rakenteellinen jäsentyminen →