• Artikkelit

• 1900-luvun musiikin säveltasoanalyysin opettamisesta
• Analyysin uudet alueet vai vanhat?
• Asteikkosoitto ja sävellajit soitinten alkeisopetuksessa
• Auditiivinen strukturointi osana musiikin perusteiden opettamista
• Elävää musiikkia
• Harmonian ja äänenkuljetuksen näkökulma pienoismuotojen analyysiin
• Intonaatio-oppia puhaltajille - torvi mukaan teoriatunnille?
• Kevätkori - arviointia lapsiryhmässä
• Käytännön satsioppia
• Luovia toimintamuotoja perustason teoria- ja säveltapailuopetukseen
• Moniäänisen kuoromateriaalin käyttö säveltapailuopetuksessa
• Musiikin alkuopetusta soittaen ja liikkuen
• Musiikin kuuntelun suloinen toimettomuus
• Musiikin työpaja - elämykselliset työtavat musiikinteorian ja säveltapailun opetuksessa
• Musiikkianalyysin alkuun - työskentelyesimerkkejä perusasteelle
• Pidätys ja purkaus - kaksi esimerkkikappaletta perusasteelle
• Pieni soitinopas
• Pienoismuotoanalyysin ongelmia
• Schenker-analyysi: hierarkkinen näkökulma tonaalisen musiikin rakenneanalyysiin
• Schenkeriläinen näkökulma pienoismuotojen opettamiseen
• Solmisoinnin historiaa: säveltapailun alkulähteiltä suomalaiseen koululuokkaan
• Säveltapailun kehittäjiä ja kokeilijoita
• Tonic Sol-fa
• Suomalaisia varhaisia julkaisuja: D.H.Kukkaselan koraalikirja
• Useita järjestelmiä koulujen laulunopetuksessa
• Aksel Törnudd
• Kodály - konsepti
• ”Räikkönen -konsepti”: vastaavia aineksia Suomessa
• Muita suomalaisia säveltapailu-uudistuksia
• Viime vuosikymmenten kehitystä Suomessa
• CODA
• Lähteet
• Stemmaaminen ja soitinnuksen alkeet peruskurssitasolla
• Tee oma tripla - rytmiharjoituksia säveltapailuun ja musiikkitietoon
• Transkriptio musiikinopetuksen välineenä
• Uuden musiikin merkityksiä etsimässä
• Yleinen nykymusiikkitieto?

Viime vuosikymmenten kehitystä Suomessa

1960-luvulla alettiin Suomessa joillakin paikkakunnilla perustaa tehostetun musiikinopetuksen luokkia eli ns. musiikkiluokkia. Keväällä 1971 pidettiin kouluhallituksessa kokous, jossa luotiin yhteiset säännöt musiikkiluokkien perustamiselle. Sen jälkeen onkin musiikkiluokkia perustettu useille paikkakunnille eri puolille maata. Musiikkiluokkien musiikillisesti homogeenisempi oppilasaines ja suurempi musiikin tuntimäärä antaa mahdollisuuden opettaa säveltapailua aivan eri tehokkuudella kuin tavallisilla luokilla.

Vähitellen myös musiikin oppikirjoihin alkoi kirjoihin ilmestyä monipuolista säveltapailumateriaalia. Viime vuosien uudet kirjat alkavat koulun ensimmäisestä luokasta alkaen huomioida säveltapailun vaatimukset. Esitetään erilaisia tapoja opettaa SO-Mi ja niihin liittyvät käsimerkit. Joissakin kirjoissa on viety läpi koko Kodály-konseptin sävelistö ja tavoitteet ala-asteella. Käsimerkit yleensä hukkuvat ylä-astevaiheessa. Onneksi ne ovatkin vain väline, joka joutaakin jossain vaiheessa sivuun. Tavoitteenahan on ottaa selvä nuottikuvasta ja siihen piirretyistä sävelistä ilman apuvälineitä ja laulaa ne.

Suomen koulu-uudistus ja varsinkin musiikkiluokkien perustaminen (sekä musiikkioppilaitosjärjestelmän kehitys) saivat aikaan todellisen uusien säveltapailukirjojen vyöryn 70-80-luvuilla. Varsinkin juuri englantilais-unkarilainen relatiivinen systeemi innosti kirjojen tekijöitä ja kustantajia: esimerkkeinä mainittakoon

• SO-LA-SO-MI (Peter, Josef; Vainio, Arvo; Koivukoski, Tapio; Vänttinen, Tauno; Kiiski, Paavo. Otava 1971)
• Säveltapailun ja musiikinteorian työkirja (Vänttinen, Tauno. Otava 1974.)
• Musiikki 1-3, (Hakkarainen, Eero; Kiiski, Paavo; Kesävuori, Sinikka. WSOY 1993.
• SO-MI-DO-LA (Kiiski, Paavo & Johansson, Bo. Musiikki Fazer 1993.)

Viime vuosikymmeninä Suomessa on musiikkioppilaitosverkoston kehittyessä pyritty yhtenäistämään säveltapailuopetuksen tavoitteita. Käytettäviä menetelmiä ei kuitenkaan ole kollektiivisesti määrätty, vaan opettajilla ollut vapaat kädet opettaa, ja käytössä on monenlaisia menetelmiä. Musiikkiluokilla on useimmiten ollut käytössä Kodály-konsepti.

Muita suomalaisia säveltapailu-uudistuksia

CODA

Tulostettava versio