Lopuksi
Keväällä 2002 pitämälläni kurssilla keräsin oppilailta joka kokoontumisen lopuksi kirjallista palautetta, jossa myös pyysin kertomaan, mitä tunnilta oli jäänyt mieleen. Lisäksi nauhoitin tunteja ja pyysin palautetta ulkopuoliselta tarkkailijalta. Kurssin oppilaspalautteen ja omien arvioideni pohjalta voi sanoa, että erillinen kurssi on tehokas tapa oppia intonaatiota. Myös periodiluonteisuus osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Eniten hyötyä kurssista olisi, mikäli osittain kurssin kestäessä ja vielä enemmän sen loogisena jatkona valmistettaisiin konsertti, jolloin muutkin pääsisivät nauttimaan soittajien ahaa-elämysten hedelmistä. Ulkopuolinen kuulijani kuvaili kurssin lopputulosta toteamalla, että sekavasta puhallinsoittajalaumasta hitsaantui hyvin yhtenäinen filharmonia. Mysteeriksi vielä jäi, kuinka paljon tämä oli tehtyjen harjoitusten ja kuinka paljon varsin tarkasti valmistettujen kappaleiden ansiota. Ainakin keräämäni palautteen pohjalta soinnun terssin virittäminen jäi kaikille päällimmäisenä mieleen, mitä voi pitää osoituksena alussa asettamani perustavoitteen (duuri-molli -soinnin) täyttymisestä.
Aivan lopuksi heittäisin vielä yleisemmän tason ajatuksen: voisiko puhaltajille opettaa teoria-aineita ylipäätään niin, että osa opetuksesta tapahtuisi torvi kädessä, yhdessä soittaen? Tällaista on kokeiltu siellä täällä, muun muassa Sibelius-Akatemian taannoisella säveltapailun pilottikurssilla. Säveltapailun lisäksi sointuoppia voisi olla hyvinkin mahdollista opettaa puhaltajille siten, että teoriatunnilla usein teoreettiseksi jääviä asioita havainnollistettaisiin soittamalla. Tämän integroiminen intonaatio-opetukseen olisi varmasti myös hyvin hedelmällistä, ja antaisi usein aliarvostetulle puhallinmusiikille aivan uutta hohtoa ja - näin uskaltaisin väittää - kvaliteettia. Joka tapauksessa se olisi varmasti kokeilemisen arvoista.
Intonaation perusongelmia
|
Viitteet
|
 Tulostettava versio |