Innostu monialaisesti – ratkaisun avain nuorten osallisuuteen?

Aihe joka koskettaa aina, on nuorten syrjäytyminen. Paljon mediassakin käsitelty aihe. Termistä syrjäytyminen voidaan olla monta mieltä, mutta yhteiskunnallinen haaste on olemassa. Huoli nuorten pysymisestä mukana yhteiskunnassa on aito. Sen huomaa muun muassa lukuisista valtakunnallisista hankkeista, joissa aihe on nostettu tärkeäksi kehitysteemaksi. Esimerkiksi monissa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamissa hankkeissa pyritään puuttumaan nuorten osattomuuteen ja ennaltaehkäisemään sitä monenlaisin keinoin.

Yhteiskunnalliset ongelmat, kuten nuorten syrjäytyminen, ovat niin monisyisiä, että niitä ei yksi taho voi ratkaista. On ajateltu, että monialaisuus on se juttu hanketyössä, mikä olisi ratkaisun avain näihin haasteisiin. Entä mitä jos hanketoiminnassa täytyy ensin opetella toimimaan monialaisesti ennen kun pystymme ratkomaan suurempia haasteita? Tähän on Creative and Inclusive Finland -hanke erinomaisesti tarttunut ja tuonut aktiivisesti monialaisia nuorten parissa toimivia asiantuntijoita yhteisille areenoille.

Sain kutsun Creative and Inclusive Finlandin Innostaja-akatemiaan, joka järjestettiin Helsingissä 11.12.2017. Tapahtumassa osallistettiin asiantuntijat pohtimaan monialaisuuden hyötyjä ja haasteita sekä sitä, miten nuorten kanssa työskentely saadaan toimivaksi ja innostavaksi.

Monialaisuus vaatii avointa sydäntä

Tilaisuudessa todettiin, että monialaisuudessa on paljon hyvää, mutta se ei aina ole niin yksiselitteistä. Eri alan asiantuntijat eivät aina välttämättä puhu samaa kieltä, vaikka tarkoitus on hyvä ja tavoite on sama. Monialaisuudessa tarvitaan avoimuutta ja kiinnostusta toisen kieltä kohtaan. Puhummeko samoista asioista, mutta vain toisin termein? Tämä vaatii avointa sydäntä ja toisen ymmärtämistä. Tarvitaan myös aikaa, työtä ja resurssejakin.

Hanketoimijan tulee antaa jotain itsestä ja osata sanoittaa omia tavoitteitaan toiselle. Parhaimmillaan yhteistyö tuottaa uudenlaista keskustelua.

”Monialaisuudesta oppii uutta ja samalla on mahdollisuus tutustua upeisiin ihmisiin. Oma ammatillinen kasvu syvenee”, todettiin osallistujien joukosta.

Keinoja on monia

Oli hieno kuulla, kuinka monia keinoja on puuttua nuorten osattomuuteen. Innostaja-akatemiassa esiteltiin useita metodeja, kuten vaikkapa elävää kirjastoa, jossa nuoret voivat lainata henkilön, jonka kanssa keskustella eri ammateista tai harrastuksista. Kuulimme kuinka tällainen kohtaaminen alan asiantuntijan kanssa on innostanut nuoria hakeutumaan kouluun ja haluamaansa ammattiin. Toimivia tapoja nuorten kohtaamiseen ovat myös erilaiset työpajat niin musiikin, retkeilyn kuin liikunnan merkeissä. Yhteistä kaikille metodeille on, että ne ovat hyvin konkreettisia. Tekeminen ja sitä kautta onnistumisen kokemukset ovat nuorille tärkeitä.

”Nuoren tulee löytää intohimo johonkin tekemiseen, jotta nuori voi kasvaa täyteen mittaansa”, todettiin Helsingin yliopiston vetämästä Mun juttu -hankkeesta.

Creative and Inclusive Finland on myös koonnut pakallisen kortteja innostavaan työskentelyyn nuorten kanssa. Menetelmäpakka on hyvä apu kaikille nuorten kanssa työskentelijöille.

Hankkeella on selkeä tavoite, monialaiset toimijat ja monet keinot, mutta miten saada nuoret innostumaan?

Syrjäytymisvaarassa oleva nuori on leimaava termi ja ikävän yleistävä, joka seuraa nuorta pitkään.

”En ole tavannut sellaista ihmistä, joka olisi syrjäytymisvaarassa, kaikki ovat vain tavallisia ihmisiä”, Jenni Lehtinen Etelä-Kymenlaakson ammattiopistosta kommentoi.

Nuorten kanssa toimivan aikuisen on keskityttävä kuuntelemaan mitä nuorella on sanottavaa. Nuoren osaamisella on merkitystä ja hänen työlleen on annettava arvoa. Tärkeää on tarjota kokemuksia ja elämyksiä, jotta nuori tuntee osaavansa asioita ja olevansa jossain hyvä. Ryhmään kuuluminen on tärkeää. Vaikka elämmekin nykyisin some-aikaa, ihmiseltä ihmiselle -kohtaaminen on kaiken a ja o.

”Me yhdessä nuorten kanssa voimme saavuttaa todella suuria asioita”, tiivisti Sanna Heikkinen-Velican Liaani-hankkeesta. Erityisen tärkeää on aikuisen innostuminen. Jos innostut itse, innostat muita! Vain tätä kautta saadaan nuoret osalliseksi ja osallistumaan.

Nuorten aktivointi on tulevaisuutta, ja se voisi olla seuraava "Suomi 100 -teema", totesi projektipäällikkö Katri Halonen Metropolia Ammattikorkeakoululta. Tämän teeman ympärillä hanketoiminta tulee varmasti jatkumaan.

 

Kati Forsman, Metropolia Ammattikorkeakoulu