Photo: Kaija Laurila

Parasta Festaripörssissä – Festaripörssin ensimmäinen toimintakesä

Festaripörssi haluaa nuoret festareille ja työelämään. Hanke tarjoaa lyhyitä, ilmaisia koulutuksia, joista on iloa ja hyötyä niin festarivapaaehtoishommissa kuin työelämässäkin. Töihin nuorta halutaankin kannustaa, sillä ensisijainen kohderyhmä ovat 15–29-vuotiaat nuoret, jotka eivät ole työelämässä tai opiskele.

Koulutuksissa suoritetaan esimerkiksi järjestyksenvalvojakortti tai hygieniapassi ja lisäksi käydään läpi perusasioita festarivapaaehtoisuudesta. Kun koulutus on käyty, kootaan mentoreiden johdolla tiimit joiden kanssa festareille suunnataan – yksin ei siis tarvitse olla! Upeita mentoreita hankkeessa oli tänä kesänä lisäkseni kuusi: Henna, Jenna, Ina, Kaija, Nana ja Oona. Yhdessä johdimme reippaat vapaaehtoisjoukkomme, lähes sata nuorta, 14 festareille ympäri Suomea saamaan kosketusta festarivapaaehtoishommiin.

“Mulla oli kivaa, lähtisin messiin uudelleenkin,” sanoo mentori Henna ja kiteyttää monen muunkin mentorin tunnelmat.

Hankkeen rahoitus on varmistettu vuoden 2017 loppuun saakka, eli ensi kesänä festaroidaan taas.

Festaripörssi on positiivisella tavalla hullu kesätyö, ja siinä onkin sekä mentoreiden että nuorten mielestä monta parasta puolta. Yksi on matkustelu: pääsee näkemään festareita ja kaupunkeja, joita ei välttämättä ilman tätä hanketta näkisi tai edes tulisi ajatelleeksi.

Festaripörssissä nuori on tärkein, ja he saavat tehdä itseään kiinnostavia asioita, olla osana suurempaa kokonaisuutta festareilla ja taistella syrjäytymistään vastaan itse hankkeen tarjoamin keinoin.

Mentoritoiminta koettiin tärkeäksi osaksi hanketta, ja nuorten ilo ja onnistumiskokemukset ovatkin olleet koko kesän parasta antia. Mentoreiden ammatillinen kokemus on karttunut kesän tapahtumia kierrellessä, ainakin yksi nuorista on jo saanut töitä Festaripössin kautta suorittamansa järjestyksenvalvojakortin ansiosta ja joillekin töitä on suorastaan tarjottukin.

Kokemuksia on myös karttunut: olemme saaneet kuulla nuorten sekä itkeneen että nauraneen lempibändiensä keikoilla, ja osa on lemppareitaan päässyt tapaamaankin! Me olemme tyytyväisiä nähdessämme, että tekemämme työ tuo iloa ja hyötyä nuorillemme. Suomen siisteimpiin kesätapahtumiin ilmaiseksi pääseminen ei ole huono puoli sekään.

Vauhtia ei kesästä puuttunut: esimerkiksi yölliset sairaalareissut, taksimatkat kaatosateessa, uusien majoitusratkaisuiden keksiminen keskellä yötä vieraissa kaupungeissa ja artistien hajonneet autot muutama tunti ennen esiintymisaikaa pitivät siitä huolen. Kaiken tämän saimme kokea Suomen kuvankauniin kesäluonnon keskellä, kuunnellen festareiden ääniä ja tuntien uusien kokemusten iloa.

Kesä ei ole vielä edes kunnolla ohi, mutta ainakin oma katseeni kääntyy jo haikeanvarovaisesti eteenpäin: olisipa jo kesäkuu ja pääsisi taas festareille!

Meri Jaakola, Festaripörssin projektiassistentti ja mentori

 

Lisätietoja

www | facebook | instagram

Lisää festaritunnelmia löydät Instagramista #festaripörssi