Ruisleipää ja alueiden ainutlaatuisuutta
Kun matkustan Suomessa, yritän aina ehtiä paikalliseen kauppaan ostamaan ruisleivän. Minua hämmentää, miten vedestä, ruisjauhoista ja suolasta voikin saada niin erilaisia tuloksia. Samoista yksinkertaisista aineista saa limppua ja reikäleipää, kovaa ja pehmeää, hapanta ja lempeää. Taito tehdä juuri tietynlaista leipää on hyvin intensiivistä ja paikallista: se on jauhoissa, leipurin otteissa, uunin lämmössä ja ennen kaikkea juuressa, joka on aina uniikki, syntynyt pitkän, vuosien, vuosikymmenten tai jopa vuosisatojen kuluessa.
Alueisiin pätevät samat lainalaisuudet kuin ruisleipään. Jokainen alue on uniikki yhdistelmä paikallisia toimijoita, olosuhteita ja niiden ainutlaatuista historiaa. Juuri se tekee alueista kiehtovia.
Alueiden kehitys ponnistaa parhaimmillaan näistä ainutlaatuisista yhdistelmistä ja niiden määrätietoisesta kehittämisestä. Seinäjoella Provinssirockin ja Tangomarkkinoiden historian pohjalta on ponnistettu kokonainen rytmimusiikin verkosto, jonka ympärille kietoutuu nykyään niin tapahtumia, yrityksiä kuin tieteellistä tutkimusta. Ja mikä parasta, vahvasta osaamisesta voi aina kääntää esiin uusia puolia. Etelä-Pohjanmaalla musiikki- ja tapahtumaosaamisen voi yhdistää vaikkapa alueen vahvaan ruoka- ja agroteknologiaosaamiseen. Silloin syntyy ainutlaatuista osaamista niin festariruoasta kuin syömisen ääniympäristöistäkin.
Alueiden vahvuus on juuri erilaisten toimijoiden läheisyydessä. Tämä tutkimuksessakin useaan kertaan todennettu seikka usein unohtuu alueista puhuttaessa. Etäkokousten ja rajattoman tiedonsaannin aikanakin useimmat uutta luovat kohtaamiset syntyvät kotikaduilla, työpaikoilla ja harrastuksissa. Juuri näissä alueelliset toimijat ovat vahvoilla. Tahattomille ja tahallisille kohtaamisille on aina hyvä syy ja matala kynnys. Kesätyö naapurin metallisorvaamossa tai kaverin isän tangoharrastus luovat sekä yhteyksiä että valmiutta ylittää osaamisalojen rajoja.
Juuri jatkuva muutoksen mahdollisuus on alueellisuudessa kiehtovinta. Sattumalle ja uudelle alulle on aina tilaa. Ehkä ensi viikolla pietarsaarelainen kuvittaja keksii idean, joka yhdistää alueen luovia ja tuotannollisia yrityksiä globaaleille markkinoille suuntaavaksi arvoketjuksi. Ehkä muutaman vuoden päästä Kouvolassa on luovien alojen hubi, jonka aulassa matonkulmaan kompastuneen koodarin pelastaa kehittämishenkinen matkailukonkari. Luovia sattumia avautuu kaiken aikaa, jos niihin vain huomaa tarttua.
Creative and Inclusive Finland tukee tänä vuonna luovia sattumia tarjoamalla tukea ja inspiraatiota alueellisille ja alueiden välisille verkostoille. Olkaa valmiudessa.
Kirsi Siltanen, aluekoordinaattori, Creative and Inclusive Finland, kirsi.siltanen@uniarts.fi