Annetaan: rahoitusta ja tukea luovalle ja osallistavalle Suomelle
Euroopan unionin rakennerahastojen uusi kausi avautui vuoden 2015 alussa. Kahden edellisen kauden aikana kulttuurialalla totuttiin saamaan tietoa ja opastusta Luova Suomi -hankkeelta. Nyt ohjelmia on yhdistetty ja tukea antaa Creative and Inclusive Finland - Luova ja osallistava Suomi - Kreativa delaktiga Finland. Ei kannata antaa nimihirviön säikyttää, sillä siinä näkyvät nyt sekä luovan alan yrittäjyys sekä taidelähtöisten menetelmien käyttö hyvinvoinnin edistämisessä.
Uutta on selkeä vaatimus monialaisuudesta. Tämä voi konkreettisesti tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kulttuuritoimijat tekevät yhteistyötä liikunta-alan kanssa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Samalla kannustetaan monikieliseen yhteistyöhön. Tavoitteena on kehittämistyön ja kokeilun avulla tutkia, kuinka luovan alan osaaminen hyödyntää muita aloja.
Yksittäisissä kehittämishankkeissa ei tietenkään voi tehdä kaikkea ja siksi teemat jakaantuvat kahteen eri toimenpidekokonaisuuteen, jotka ovat vain osa Suomen rakennerahasto-ohjelmasta (www.rakennerahastot.fi)
- Luovaa osaamista, jonka tavoitteena on luovan talouden edistäminen.
- Osallistavaa osaamista, jonka keskeisenä tavoitteena on nuorten työllisyyden ja siirtymävaiheiden tukeminen kulttuurin, nuorisotyön ja liikunnan keinoin.
Rahoituksesta päättävät Ely-keskukset, mutta Creative and Inclusive Finland auttaa suunnittelussa, kehittämiskumppanien löytämisessä ja toisaalta tukee käynnissä olevien luovan osaamisen ja osallistavan osaamisen -ohjelmien kautta rahoitettuja ESR-hankkeita. Seuraava haku aukeaa tammikuussa 2016.
Nyt kiinnitetään erityistä huomiota kehittämistyön vaikuttavuuteen ja valtakunnallisuuteen. Kuinka esimerkiksi Oulun seudulla tehdyn työn tulokset saadaan hyödynnettyä Mikkelissä tai Espoossa. Tavoitteena onkin saada aikaa vuoropuhelua ja jakamista samojen haasteiden parissa työskentelevien kanssa.
Leena Björkqvist
Metropolia Ammattikorkeakoulu, CIF-valmentaja