Kaupunkitaiteilijat töihin!

Media: 
|

Suomessa on 22 000 taiteilijaa, tai oli vuonna 2010, nyt meitä on jo varmasti taas paljon enemmän, jos viime vuosikymmenen kasvutahti on säilynyt ennallaan. Työpaikkoja, joiden tehtävänimikkeessä mainitaan sana ”taiteilija”, on noin neljäkymmentä. Kuukausipalkalla työskentelevät läänintaiteilijat ovat ainakin vielä toistaiseksi harvinainen poikkeus. Läänintaiteilijat aloittivat työnsä alueellisissa taidetoimikunnissa vuonna 1972. Nyt, 45 vuotta myöhemmin, kaikki läänintaiteilijat työskentelevät Taiteen edistämiskeskuksessa ja työ on sisällöltään kehittämistehtävä.

Taiteesta on tietoa, ja fiksu osaa sitä käyttää

Media: 
|

Musiikkialan ammattilaistapahtuma MARS liputti tänä vuonna sisällössään tietoa ja sen käyttöä musiikkibisneksessä. Helmikuun alkupäivinä Seinäjoen Rytmikorjaamolle kokoontui yli neljäsataa musiikin ammattilaista, opiskelijaa ja tutkijaa kuuntelemaan, keskustelemaan ja myös kokeilemaan musiikkialan osaamisen, tutkimuksen ja politiikan uusinta antia.

Yhdessä edistämme nuorten osallisuutta ja työelämävalmiuksia!

Media: 
Photo: Työterveyslaitos
|

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden teemana on Yhdessä – yhdessä tehden rakennetaan hyvinvoivaa Suomea. Samaa yhdessä tekemistä tarvitaan, jotta voimme vahvistaa nuorten osallisuutta, hyvinvointia ja työelämävalmiuksia. Nuorten parissa toimivat asiantuntijat toimivatkin yhä enemmän yhteistyössä. Yhteistyöverkostot voivat muodostua mm. kuntien, oppilaitosten, yritysten, järjestöjen, viranomaisten ja vapaaehtoistoimijoiden välisistä vuorovaikutussuhteista.

Ruisleipää ja alueiden ainutlaatuisuutta

Media: 
|

Kun matkustan Suomessa, yritän aina ehtiä paikalliseen kauppaan ostamaan ruisleivän. Minua hämmentää, miten vedestä, ruisjauhoista ja suolasta voikin saada niin erilaisia tuloksia. Samoista yksinkertaisista aineista saa limppua ja reikäleipää, kovaa ja pehmeää, hapanta ja lempeää. Taito tehdä juuri tietynlaista leipää on hyvin intensiivistä ja paikallista: se on jauhoissa, leipurin otteissa, uunin lämmössä ja ennen kaikkea juuressa, joka on aina uniikki, syntynyt pitkän, vuosien, vuosikymmenten tai jopa vuosisatojen kuluessa.

Kasvukipuinen luovien startuppien festivaali

Media: 
|

Timantinkovia startup-yrittäjiä kaikkialta maailmasta ja peritanskalaista ”hyggeä”: Creative Business Cup (CBC) 2016 oli yhdistelmä rentoa yhdessäoloa ja vakavaa bisnespuhetta. Creative and Inclusive Finlandin tiedottaja Kaisa Larjomaa kävi Kööpenhaminassa tsekkaamassa, millaista on luovien startupien ”festareilla”, ja listasi neljä havaintoa.

1. Saksalainen voitti (lähes) kaiken

Työkaluja projektinhallintaan ja yhteistoimintaan

Media: 
|

Projekteissa tarvitaan aikatauluja, tehtävien määrittelyä, priorisointia ja vastuuttamista sekä projektiryhmän keskinäistä viestintää. Aktiivista työskentelyä voi tukea projektinhallinnan ja yhteistoiminnan työkaluilla, joilla tehtävät, vastuut ja määräajat voidaan keskitettää yhteiseen työtilaan. Esittelen tässä kirjoituksessa muutaman työkalun, joita olen itse käyttänyt, sekä pari kokeilemisen arvoiselta vaikuttavaa tuttavuutta.

Voiko pelaamalla edistää terveyttä?

Media: 
|

Väitän heti kärkeen, että kyllä voi. Jos mielessäsi kuvittelit yksinäisen nörttitytön tai -pojan pelaamassa yöt läpeensä, huonossa asennossa, huonolla ruokavaliolla videopelejä, niin ymmärrän kyllä vastareaktion väitteeseeni. Mutta. Pelejähän on kovin monia erilaisia ja on olemassa myös terveysvaikutteisia hyötypelejä. Parhaimmillaan ne ovat yhtä viihdyttäviä ja koukuttavia kuin mikä tahansa videopeli (viihdepeli), joita pelatessa ei edes huomaa sen terveyttä edistävää vaikutusta.

Kuntien uutta identiteettiä rakennetaan sivistyksen voimin

Media: 
|

Pääsin Kuntaliiton tilaisuuteen Creative and Inclusive Finlandin asialla jo toisen kerran tänä vuonna. Tällä kertaa vuorossa olivat Kuntamarkkinat, ja siellä olikin hulinaa kerrakseen! Kuntaliiton talo Hakaniemessä natisi liitoksissaan, kun kuntaväki ympäri laajan Suomen oli tullut tapaamaan toisiaan ja kuulostelemaan, mitä kentällä tapahtuu.

Rahoituksen hakeminen – luovuuden hautausmaa?

Media: 
|

Jokainen meistä, jotka ovat toimineet kulttuurialalla, on törmännyt samaan ongelmaan: miten käännän tämän maailmaa muuttavan ideani hakemusjargoniksi?

Tai: miten keinohedelmöitän sellaisen idean, jossa rehevästi rönsyilevä luovuus kiteytyy tavoitteelliseksi toiminnaksi ja päämäärätietoiseksi hankkeeksi?

Luovuus ja rahoitus – onko näillä kahdelle mahdollista rekisteröidä parisuhde, jonka tuloksena on sekä taidetta että mahdollisimman montaa ihmistä koskettavaa toimintaa?

Vastaan: kyllä on!

Sivut