Sukupolvi Z tulee – oletko valmis?

Parhaillaan maailmaamme muuttaa uusi sukupolvi, vuosien 1990–2010 välillä syntyneiden Z-sukupolvi. Se on historiamme yltäkylläisin sukupolvi, jonka elämään kuuluu pelko oman digitaalisen identiteetin tulosta nolatuksi sosiaalisissa medioissa. Sukupolvi on kasvanut internetin läpäisemän median varjossa digitaalisesti verkostoituneiden nomadien joukoksi. He viettävät aikaa yhä enemmän yksin kotona lähetellen vielä nukkumaan mennessäkin tutuilleen viestejä ja etsien Googlen tai Youtuben kautta vastauksia kysymyksiinsä.

Mun juttu – meidän tulevaisuus -hankkeen päätösseminaarissa 16.11.2017 Lahdessa sukupolvi Z:n nuori nähtiin aktiivitoimijana, tutkimuskohteena ja kanssakulkijana. Sukupolven maailmankuvaan ja pelkoihin meitä tutustutti Simon Beames Edinburghin yliopistosta. Hän kuvaili sukupolvea toimijoina, joita leimaavat digitaalisen identiteetin korostaminen, moninaisissa verkostoissa toimiminen oman huoneen yksinäisyydessä sekä ”online-hengailu” ja chattäily vapaa-ajan lempiharrastuksina. Sukupolvi Z on syntynyt varsin turvalliseen Suomeen ja ehkäpä liiankin turvallisen elämän vastapainoksi se kaipaa seikkailuja. Simon onkin tutkinut ja kehittänyt (luonto)seikkailuihin keskittynyttä toimintaa Z-sukupolven nuorten kanssa. Näitä pedagogisia lähtökohtia ja erilaisten seikkailu-ulottuvuuksien kokeiluja on tehty monipuolinen kattaus Mun juttu -hankkeessa, jossa sadat nuoret eri puolilla Suomea ovat osallistuneet mm. mediapajoihin, luontoseikkailuihin ja taidetyöskentelyyn.

Toiminta oli keskiössä myös seminaarissa esiintyneiden Madventursin seikkailijoiden Riku Rantalan ja Tuomas ”Tunna” Milonoffin puheenvuorossa. Kaksikko ei oikein millään muotoa edusta sukupolvi Z:aa, ja omissa seikkailuissaan on itseasiassa melkoinen vastakohta kännykkä kädessä elävän ”zetalaisen” maailmaan nähden. Katsaus Rikun ja Tunnan maailmaan vilisi hallittua riskiä, omien rajojen ylittämistä, yllätyksellisyyttä, vierailuja omille epämukavuusalueille ja uskallusta. Aivan samoja teemoja, joita Simonin kuvailema Z-sukupolvikin seikkailuilta odottaa… toki lisämausteilla: seikkailun aikana pysähdytään selfie-tuokioihin sekä päivitetään someen kokemuksia ja blogataan. Ehkä juuri seikkailussa piilee jokin eri sukupolvet ylittävä nuoruuden ydin – halu etsiä rajoja, kokea, uskaltaa ja heittäytyä hetkeksi täysillä mukaan.

Mun juttu -hankkeessa on opittu tutkijoiden, nuorisotyön ammattilaisten ja nuorten sanoittamana paljon sukupolvi Z:n kanssa toimimisesta. Omat poimintani päätösseminaarin keskeisistä ahaa-elämyksistä Z-sukupolven nuorten kanssa työskentelevää varten ovat nämä:

1. Kehitä pedagogiaa, jossa opetetaan muutoksessa elämistä. Elämä on yhä kiihtyvällä vauhdilla etenevää muutosta, joten oppimisen lopputuloksenkin tulisi valmistaa muutokseen ja tarjota osaamista epävarmuuden käsittelyyn
2. Kaiken keinoälyn keskelle tarjoa jotakin aitoa ja todellista. Tarjoa sellaista, joka kuuluu nuorten oikeaan elämään – jossa ratkaistaan todellisia ympärillä olevia haasteita.
3. Nuori ei ole kohde, vaan aktiivinen toimija. Anna hänelle mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä ja miten asioita opitaan, ja anna hänelle myös vaihtoehtoja ja auta tekemään ketteriä kokeiluja
4. Anna nuorelle mahdollisuus panostaa henkilökohtaisesti prosessiinne ja anna tilaa myös vastoinkäymisistä selviytymisille. Jokainen nuori haluaa kehittää oman juttunsa – ”mun jutun”.
5. Älä käsittele sukupolvi Zetaa sen enempää massana kuin mitään muutakaan sukupolvea: se mikä on yhdelle huima seikkailu voi olla toiselle puuduttavan tylsää

Vaikka seminaarissa piirrettiin kuvaa sukupolvi Z nuorista omanlaisenaan toimijajoukkona, taustalla on paljon samaa kuin muissakin sukupolvissa. Heidän haaveissaan tuntuivat olevan Madventures-tyyppiset seikkailut. Hankkeessa nuoriin oli tehnyt selvästi vahvan vaikutuksen luonnossa liikkuminen kajakkimelonnoista Repoveden kallioseinämältä köysien varassa laskeutumiseen.  

Päätösseminaarin lopuksi nuorten järjestämässä loppuhuipennuksissa tarjoiltiin teltassa nuorten paistamia lettuja. Oli hienoa tulla temmatuksi diginatiivien maailmasta talveksi kääntyvään iltapäivään. Vaikka nuoret elävätkin yhtä aikaa fyysisessä ja virtuaalisessa ympäristössään, heissä on valtava määrä sitä samaa omien rajojen kokeilujen, uskalluksen, tulevaisuuden epäröinnin ja rohkeutta vaatineen tehtävän suoriutumisen jälkeisen euforian kaipuuta kuin aiemmillakin sukupolvilla. Suurin ero lienee, että tuo euforia jaetaan jo lähes refleksinomaisesti sosiaalisessa mediassa ja kiinnitetään jakamisen myötä osaksi omaa virtuaalista identiteettiä. Sen sijaan ulkona syöty lettu mansikkahillolla yhdistää riemullisesti seminaarissa käyneet piittaamatta sukupolvirajoista.

Päätösseminaarin tunnelmiin, nuorten tekemään Mun juttu -lyhytelokuvaan ja tuloksia kokoavaan Tässä mä olen -verkkojulkaisuun pääset tutustumaan hankkeen sivuilta ammattilaisten polku -osiosta.

Katri Halonen, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Creative and Inclusive Finland

Letut maistuvat! Vasemmalla olevassa kuvassa Mun juttu -hankkeen loppuseminaarin juontanut kilpa-ajaja Emma Kimiläinen ja Mun juttu – meidän tulevaisuus -hankkeen projektipäällikkö Anja Kuhalampi.