Kasvua kulttuurista - Rovaniemi & Tornio
Kasvua kulttuurista on valtakunnallinen tapaamisten kokonaisuus, jolla tavoitellaan maakuntiin uudenlaisia yhteistyömuotoja luovien alojen ja kuntatoimijoiden välille. Tapaamiset ovat suunnattu lasten- ja nuortenkulttuurista kiinnostuneille taiteilijoille ja taidekasvattajille sekä kuntien sivistystoimen vastuuhenkilöille.
Kokonaisuus kattaa neljä kaupunkia ja kussakin kaupungissa järjestetään kaksi maksutonta tapaamista:
KOHTI KASVUA -tapaaminen järjestetään Rovaniemellä perjantaina 8.9.2017 klo 9.30-15.15 Galleria Napassa ja se on kohdennettu erityisesti taiteilijoille ja taidekasvattajille.
Aamupäivän aikana kuullaan inspiroivia puheenvuoroja taiteen ja kulttuurin tulevaisuudesta: Julius Oförsagd Lapin liitosta avaa kulttuurin maakunnallista roolia, taidekentän näkökulmaa tuo taiteilija Ninni Korkalo, Sanni Swahn avaa uuden OPS:n ja taiteen suhdetta ja lasten- ja nuortenkulttuurin tulevista tuulista kertoo läänintaiteilija Mette Ylikorva.
Iltapäivän työpajassa pohditaan valmentaja Elsa Ervastin (Prostt ry) johdolla, miten sanoittaa oman työn arvo, merkitys ja vaikutukset. Työskentelyssä keskitytään oman osaamisen tunnistamiseen, sanoittamiseen ja näkyväksi tekemiseen niin itselle kuin tuleville työnantajille. Omaa työtä ja osaamista pohditaan toiminnallisten harjoitteiden kautta sekä itsenäisesti että vuoropuhelussa muiden osallistujien kanssa.
IDEAKIPINÖINTI-tapaaminen järjestetään osana Kuntakulttuuri kohtaa-kokonaisuutta Torniossa torstaina 21.9. klo 13-16 ja se kokoaa alueen sivistystoimen ja taidekentän edustajat yhteen. Tapaamisessa kysyntä ja tarjonta kohtautetaan: kunta-alan edustajat kertovat toimialansa tarpeita sekä tulevaisuuskuvia ja taidekentän toimijat esittelevät omaa asiantuntijuuttaan ja osaamistaan. Työskentely etenee lyhyiden esitysten muodossa ja päivä päättyy toiminnalliseen yhteistyösuunnistukseen. Tilaisuus järjestetään Svefin tiloissa (Torget 3, Haparanda).
Kasvua kulttuurista -tapaamiset ovat osa Taiteen edistämiskeskuksen lasten- ja nuortenkulttuurin kehittämisohjelmaa ja ne järjestetään yhteistyössä Creative and Inclusive Finlandin ja Pro Soveltavan taiteen tila ry:n kanssa. Laaja-alaisella yhteistyöllä halutaan luoda uusia verkostoja, tuoreita näkökulmia ja innovatiivista osallisuutta luovan alan ja kuntatoimijoiden yhteistyöhön.
Lisätietoja:
Laura Arala, Taiteen edistämiskeskus
Puhelin: 0295 330 884
Sähköposti: