Verkostotreffit

Maanantai, huhtikuu 10, 2017 - 08:15 - 15:30
Mikkelin pääkirjasto
Raatihuoneenkatu 6, Mikkeli
Verkostotreffit on suunnattu kirjasto- ja nuorisoalan toimijoille, muille nuorten kanssa työskenteleville sekä monialaisesta yhteistyöstä kiinnostuneille.

Mikkelin pääkirjastolla on otettu käyttöön uusi nuorille suunnattu tila. Myös Mikkelin Otavassa nuorisotila ja kirjasto siirtyvät piakkoin samoihin tiloihin. Uusien tilojen käyttöönotto ja nuorten kohtaaminen julkisissa tiloissa edellyttää ammattilaisten vuoropuhelua ja yhteistä tekemistä toimialarajat ylittäen. Verkostotreffeillä tutustut muihin, vielä ehkä randomeihin, kirjasto- ja nuorisoalan toimijoihin ja saat valmiuksia monialaiseen yhteistyöhön. Samalla pääset ideoimaan yhteisiä työmuotoja, joiden avulla voidaan yhdessä edistää nuorten osallisuutta ja hyvinvointia.     

Verkostotreffeillä ei pönötetä, vaan päivä pohjautuu yhteiseen tekemiseen. Päivän aikana hyödynnetään sekä taidelähtöisiä että mediaa ja digitaalisuutta soveltavia työskentelytapoja, kuten esimerkiksi räppiä, sanataidetta ja mediavaikuttamisen menetelmiä.

Verkostotreffit on suunnattu Mikkelin seudun kirjasto- ja nuorisoalan toimijoille, muille nuorten kanssa työskenteleville sekä monialaisesta yhteistyöstä kiinnostuneille. Verkostotreffit on maksuton tapahtuma.

Ilmoittautuminen 31.3.2017 mennessä: http://bit.ly/verkostotreffit

Verkostotreffien ohjelma:  

8.15-9.00 Kahvit (hankkeet tarjoaa). Tullaan tutuiksi! 

9.00-9.45 Eri ammatti, sama tavoite? Kirjastolaiset ja nuorisotoimijat yhteistä maaperää etsimässä
Ritva Hyttinen & Tuomo Mannonen

10.00-12.00 Työpajatyöskentely: Minun, sinun ja meidän työ

12.00-13.00 LOUNAS (omakustanteinen) 

13.00-15.00 Työpajatyöskentely: Randomista kumppaniksi – mitä voisimme yhdessä tehdä nuorten osallisuutta ja hyvinvointia edistääksemme? 

15.00-15:30 Päivän yhteenveto ja yhteistyön hedelmät

 

Lisätiedot: Sanna Lappalainen ( , puh. 040 637 7903)

Verkostotreffien esite: verkostotreffit10042017

Verkostotreffit järjestää Erityisnuoret ja digiajan osallisuuden tukeminen monialaisissa toimintaympäristöissä -hanke (www.xamk.fi/ernod) yhteistyössä Näkymättömät-hankkeen (http://nakymattomat.turkuamk.fi/) kanssa. Hankkeet rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta ja hankkeen toteuttajatahot.