Projektipäällikkö Noora Kiili kohtasi Brand Licencing Europe -messuilla viime vuonna Minionit, jotka ovat malliesimerkki hyvin tuottavasta aineettomasta omaisuudesta.

Lojuuko aineeton omaisuutesi tyhjän panttina?

Usein todetaan, että meillä on hyviä yrityksiä ja tuotteita, mutta ruotsalaiset osaavat meitä paremmin brändätä ja myydä. Mitä tällä tarkoitetaan? Sitä, että yrityksen aineeton omaisuus on onnistuneesti kaupallistettu.

Meillä Muumit ja Angry Birds ovat parhaimpia kaupallistettuja aineettomia oikeuksia. Myös Tom of Finland on hyvää vauhtia pääsemässä maailmanvalloituksessa samaan seuraan.

Elokuvat ja TV-sarjat sisältävät usein hahmoja, joiden kaupallistaminen kuluttajatuotteiksi on aika ilmeistä. Ammattitaitoinen IPR-asioihin perehtynyt ja idea-antenninsa herkiksi virittänyt agentti näkee kuitenkin mahdollisuuksia siellä, missä ne eivät ole itsestäänselvyyksiä. Olisitko ensimmäiseksi keksinyt tehdä Monopolipelin seteleistä vaatemallistoa tai yhdistää Good Yearin renkaat ja Adidaksen lenkkarit? Myös maailman johtavat taidemuseot ovat ilahduttavasti laventaneet lisensointikumppanuuksiaan, ja toteuttaneet esimerkiksi upeita huonekalukankaita, tapetteja ja laadukkaita leluja arkistojensa aarteista.

Hyviä kumppanuuksia voi syntyä niin pitkän etsinnän tuloksena kuin tarttumalla ajankohtaisiin mahdollisuuksiin. Guinness etsi vuosia kyllin laadukasta perunalastujen valmistaa, joka tuottaisi brändin arvoon sopivaa naposteltavaa kuuluisan oluensa seuraksi. Idearikas suomalainen IPR-agentti oivalsi yhdistää vuoden korunkantajaksi valitun Mike Monroen ja perinteisen Kalevala Korun. Yhteistyössä tehty mallisto tavoitti kokonaan uuden asiakasryhmän, nuoret miehet, ja samalla nuorensi ja uudisti jo hieman nuutuneen yrityskuvan. Jatkoa seurasi – Duudsonit, Nightwish ja Teemu Selänne.   

Tieto, osaaminen, kokemukset ja toimintatavat ovat kaupallisesti hyödynnettävää aineetonta omaisuutta, kun ne kyetään dokumentoimaan toistettavaksi tuotteeksi eli formaatiksi. Juuri tähän perustuvat TV-ohjelmaformaatit, kuntosalien ryhmäliikunnan Zumba, Less Mills yms. -ohjelmat, Metodi Putkiston kehonhuolto, Saunajooga ja monet muut. Francising-ketjuissa on osittain myös sama periaate – palvelu, asiakaslupaus ja tuotteet on formatoitu paketiksi yhtenäisen brändin alle.

IPR -agentin tärkeimpiä ominaisuuksia on kyky nähdä yllätyksellisiä yhteistyömahdollisuuksia, ja kyky olla rohkea ja turhia häpeilemätön myyjä. Jokainen meistä arvostaa ennakkoluulottomia yhteistyötempauksia – kuten viime vuoden Finlaysonin onnistuneet tuoteyhteistyöt ja eettiset ratkaisut.  Ylioppilasjuhlien alla lanseeratut Tom of Finland –pussilakanat saivat valtavan julkisuuden. RAY lisensoi Putoushahmoja omien peliensä vetonauloiksi.

Aineettomiin oikeuksiin luetaan tekijänoikeudet, patentit, mallisuojat ja tavaramerkit. Aineetonta omaisuutta ovat kuitenkin myös domainit, henkilöbrändit ja tieto, jokin tietty toimintatapa, iskulauseet ja nimet. Usein kaikista näistä puhutaan, kun puhutaan brändistä.  Jari Sarasvuon brändi toi hänelle parhaina aikoina monikymmenkertaisesti sen, mitä luennosta maksettiin saman aiheen vähemmän tunnetulle asiantuntijalle.

Näköalattomuudesta kärsivä yhteiskunnallinen keskusteluilmapiiri Suomessa tarvitsee juuri nyt lujaa uskoa, yhteisiä ponnisteluja ja oivalluksia kotimaisen yrityskenttämme kasvun mahdollisuuksista. Meillä on mistä tehdä uutta ja menestyvää liiketoimintaa – osaamista ja aineetonta pääomaa on niin yrityksissä kuin esimerkiksi suomalaisissa tuotemerkeissä, luonnossa, elintarvikkeissa ja palveluissa.

Verkkopalvelu www.ipr-agentit.fi auttaa löytämään yritykselle juuri ne oikeat henkilöt, joiden avulla toimeksiannosta voi teettää välittömän ja tuloksekkaan tuotekehitystyön, tai pitkäjänteisen aineettoman omaisuuden kehittämissuunnitelman.

IPR-agentti tunnistaa yrityksissä piileviä aineettomia oikeuksia ja niiden kaupallistamismahdollisuuksia. IPR-agentti havaitsee, ideoi, etsii ostajat, myy, neuvottelee ja sopii sekä valvoo, että osapuolet saavat sen mitä sovitaan. Oikeat lisensointikumppanit voivat merkittävästi nopeuttaa kokonaan uusien markkinoiden avaamista.

Kesällä 2016 IPR-agentit palvelevat yrityksiä Merikeskus Vellamossa järjestettävän *SHIP –tapahtuman yhteydessä. Keskiviikkona ja torstaina 27.-28.7. mahtuu mukaan n. 6 yrityscasea. Lisätietoja ja yhteydet projektipäällikkö Noora Kiili, 040 1902 573, noora.kiili@cursor.fi ja vastaava tuottaja Marit Hohtokari, 040 190 2576, marit.hohtokari@cursor.fi.

Aineeton omaisuus yritysten voimavaraksi on valtakunnallinen ESR-rahoitteinen valmennus- ja kehittämisohjelma, joka on käynnissä vuoden 2016 loppuun asti Cursor Oy:ssä, Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiössä.

 

Lue lisää: Aineeton arvo -raportti

Title: 
IPR-agentit - mahdollistajat
I