• Soiva teoria

• Virityksen pääperiaatteet
• Melodinen ja harmoninen intonaatio
• Intervallit
• Priimi ja oktaavi
• Kvintti ja kvartti
• Suuri terssi ja pieni seksti
• Pieni terssi ja suuri seksti
• Suuri sekunti ja pieni septimi
• Pieni sekunti ja suuri septimi
• Tritonus
• Kombinaatioäänet
• Soinnut
• Sointuyhdistelmistä

Intervallit

Käytännön työssä törmätään useimmiten harmonisten ja melodisten terssien ja sekstien eroon. Puhtaat intervallit (pu1, pu4, pu5) eivät poikkea toisistaan melodisissa ja harmonisissa tilanteissa (lukuunottamatta tasavireisen kvintin alle 2 sentin supistumista ja kvartin vastaavaa laajenemista), mutta harmonisten intervallien (terssit ja sekstit) poikkeamat ovat merkittäviä. Luonnollisen ja pythagoralaisen terssin ero on n. 21.5 senttiä. Luonnonseptimin ja puhtaasta kvintistä ja pienestä luonnoterssistä syntyvän septimin ero on taas n. 41 senttiä (eli lähes neljäsosasävelaskel). Ero harmonisten ja puhtaiden intervallien välillä on siis suuri ja yhteydestä riippuen ristiriidat voivat olla räikeän häiritseviä. Toisaalta puhtaiden intervallien toleranssi poikkeaman suhteen on lähes olematon, kun taas harmonisten intervallien vaihteluväli on puhtaisiin verrattuna yli kymmenkertainen ja säveltaju sietää melko suuria eroja.

Intervallit jaetaan kahteen ryhmään sen perusteella onko kyseessä melodinen (suksessiivi-intervalli) vai harmoninen, simultaani-intervalli.

Harmoniset intervallit perustuvat yläsävelsarjaan kuudenteen osasäveleen saakka; seitsemäs, luonnonseptimi poikkeaa jo diatonisen asteikon ulkopuolelle. Sävelparit on jaettu ryhmiin monin eri tavoin. Käytännön kannalta selkein on jaottelu "sonanssin" (soivuuden t. tasasointisuuden) mukaan viiteen ryhmään:

Yksinkertainen lukusuhde tuottaa puhtaan tai harmonisen, tasasointisen, intervallin. Mitä pitemmälle luettelossa edetään, sitä dissonoivampia ovat intervallit. Samalla lisääntyy vaihtoehtojen määrä ja myöskin käytännön poikkeamatoleranssi.

Oktaavilla ja priimillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin puhdas ja epäpuhdas, kvintti ja kvartti muuntuvat eri viritysjärjestelmissä n. 2-4 sentin verran. Terssien ja sekstien vaihteluväli saattaa hyväksyttävässä intonaatiossa olla jopa 25 senttiä, kun taas pienen septimin korkeimman vaihtoehdon etäisyys luonnonseptimistä on peräti 49c (neljäsosasävelaskel). Koska luonnonseptimiä voi diatonisessa käyttää vain poikkeustapauksissa, on pienen septimin yleinen vaihteluväli n.21c. Olennaisinta yhteissoiton puhtauden kannalta on terssien ja sekstien tulkinnanvaraisten vaihtoehtojen tunteminen ja hallinta. Näin siksi, että säveltaju yhteydestä johtuen hyväksyy vaihtoehtoja sävelaskeleen kahdeksasosan kehyksessä.

Melodiset intervallit edustavat musiikin liikettä, ja siksi ne yksiäänisessä esityksessä usein poikkeavat harmonisesta korostaakseen melodian ilmettä. Jopa ylöspäinen oktaavi esitetään usein simultaani-oktaavia 2-5c laajempana. Asteittainen kulku duuriterssiin johtaa kuitenkin jo 21,5c luonnonterssin yläpuolelle kun taas molliterssi jää saman verran harmonisen terssin alapuolelle. Kun melodia on harmonian osana, melodiset vaikutelmat muuttuvat ja syntyy vaistomaisia kompromisseja harmonisen ja melodisen ajattelun välillä.

Lopulta on hyvä muistaa, että sävelen soidessa kahden oktaavin päässä olevan sävelen sisällä se muodostaa intervallin sekä ylemmän, että alemman välillä (esim: c1 - e1 - c2 -> terssi c1 - e1 ja seksti e1 - c2). Näin syntyvää kahta intervallia kutsutaan komplementti-intervalleiksi. Seuraavaksi intervalleja käsitellään komplementti-pareina.