Melodinen ja harmoninen intonaatio
Melodinen intonaatio on sekä kansanmusiikissa että siitä kehittyneessä tonaalisessa taidemusiikissa intonaation perusta. Melodian synnyttämä säveltaju on yksiäänisessä musiikissa täysin tyydyttävä, ja se koetaan yleensä "oikeana", vaikka joskus musiikin ilme säestyksettömässä melodiassakin vaatii siitä poikkeamista (esim. blues-terssi).
Uusi intonaatio-ongelma syntyy moniäänisyyden mukana: kvinttisarjaan perustuva melodinen ja yläsävelsarjaan perustuva harmoninen intonaatio poikkeavat merkittävästi toisistaan. Ongelma on varmaan koettu jo yksiäänisessä gregoriaanisessa laulussa, kun murtosointuiset melodiat jäivät kaikumaan kirkon holveihin, mutta vasta moniäänisyyden mukana pulma kärjistyi, ja sitä on yritetty ratkaista sekä teoreettisesti että käytännössä. Barokin monet viritysjärjestelmät konstruoivat erilaisia kompromisseja kiinteävireisiin soittimiin. Tonaalisuuden vapautuessa ja modulaatioiden mutkistuessa syntyi uusia vaikeuksia ja silloin kehitettiin nykyisin käytössä oleva tasavireinen viritys, joka tasaa intervallien väliset poikkeamat matemaattisesti.